Edward Gibbon Lausannessa

Laskettuani kynän kädestä kuljeskelin lehtimajassa ja akasioiden kattamalla käytävällä ihaillen järven ja vuorten kunnioitusta herättävää maisemaa. Ilma oli lämmin ja taivas sees, hopeinen kuu heijastui järvestä, ja koko luomakunta oli hiljentynyt. En salaa ensimmäisiä ilon tunteita siitä, että olin saanut vapauteni takaisin ja luultavasti matkalla maineeseen. Mutta tunne vaihtui pian nöyryydeksi ja haikeudeksi ajatuksesta, että olin hyvästellyt iäksi vanhan ja mukavan ystävän.

Modernin historiankirjoituksen pioneereihin kuuluva Gibbon (1737-94) oli aloittanut urakkansa vuosia aikaisemmin. Historiasarjan ensimmäinen osa oli ilmestynyt vuonna 1775 ja saanut hyvän vastaanoton, teoksesta otettiin useita painoksia. Gibbon kirjoitti viidessä vuodessa seuraavat viisi osaa, joista toinen ja kolmas ilmestyivät 1787 ja loput 1788. Kuusiosainen tiiliskivipino piti sisällään 1,5 miljoonaa sanaa, 8000 lähdeviitettä ja kattoi 1300 vuotta ja kolmen mannerta.

Gibbon ihastui Lausannessa Suzanne Curchodiin, mutta Gibbonin isä pani seurustelulle stopin. Suzanne meni naimisiin Jacques Neckerin kanssa ja heille syntyi tytär Germain eli myöhempi Madame de Staël.

Gibbon tapasi Sveitsissä ollessaan Voltairen ainakin kahdesti, vuosina 1757 ja 1763. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui Voltairen Geneven talossa les Délices'ssä, jossa on nykyään tutkimuslaitos ja museo, toinen Ferneyssä, Ranskan puolella lähellä Geneveä olevassa linnassa.

Viimeistä vierailuaan Gibbon kuvasi äidilleen lähettämässään kirjeessä. Voltaire oli järjestänyt maatilan teatterissa oman näytelmänsä esityksen, jossa kirjailija oli itse mukana. Gibbon kertoo, että näytelmä kesti kolme ja puoli tuntia. Sen jälkeen syötiin sadan ihmisen voimin illallista ja tanssittiin aamu neljään.

Gibbon kysyy kirjeessä äidiltään, kumpi oli tämän mielestä erikoisempaa, se että seitsemänkymmentävuotias runoilija esiintyy omassa näytelmässään vai se, että näytelmä päättyy sadan ihmisen illallis- ja tanssiaisjuhlaan? Gibbonista viimeksi mainittu oli näistä tavattomampi.

Byron kävi Shelleyn kanssa Gibbonin talolla 27.-28. 6. 1816 palatessaan Chillonin linnasta Villa Diodatiin. Päivä tai yö oli siis sama kuin Gibbonin teossarjan valmistumisajankohta.

Englantilainen kirjailija Thomas Hardy (1840-1928) istui puolestaan tasan 110 vuotta Gibbonin historiateoksen valmistumisesta tämän puutarhassa ja kirjoitti runon, joka liittyi Gibboniin. Runo yhdistää mielenkiintoisesti kolme englantilaista kirjailijaa, joilla kaikilla oli samantyylisiä kokemuksia uskonnollisesta ahdasmielisyydestä.

Jo Thomas Hardyn tunnetuin romaani Tessin tarina (Tess of the d'Urbervilles, 1891) oli herättänyt moraalista ja kristillistä närkästystä. Seuraava teos, Jude Huomaamaton (Jude the Obscure, 1896), sai vielä paheksuvamman vastaanoton. Ilmeisesti Hardy koki kohtalonyhteyttä Gibbonin kanssa, koska tämäkin joutui kritiikin kohteeksi kristinuskoa arvostelevasta asenteestaan.

Hardy kuvaa runonsa alkusäkeistöissä, kuinka Gibbon on juuri saanut kirjansa valmiiksi, inspiraation henki alkaa himmetä, kirja sulkeutuu, se on "stout and tall", mitoiltaan järeä ja laaja. Jostakin kaukaa näkyy lamppujen lepattavaa valoa. Gibbon kääntyy Hardyn puoleen, katsoo häntä ja mumisee kuin maan alta: Kuinka voi totuus? Huonostiko? Saako sitä hoputtaa ja epäillä? Todistavatko kirjanoppineet koomikon papiksi?

"How fares the Truth now?--Ill?
--Do pens but slily further her advance?
May one not speed her but in phrase askance?
Do scribes aver the Comic to be Reverend still?

"Still rule those minds on earth
At whom sage Milton's wormwood words were hurled:
'Truth like a bastard comes into the world
Never without ill-fame to him who gives her birth'?"

Hardyn runofiguurina ovat kysymys ja ironia. Ne tekevätkin runosta poleemisen.

Seuraavassa runon viimeiset säkeet suomeksi käännettyinä. En ole ihan varma runon metrumista, laskeva se kuitenkin on, ilmeisesti trokeinen. Käytän ensimmäisessä ja viimeisessä säkeessä kuitenkin daktyyliä, koska kyseessä voisi olla sekin.

Ne maata johtaa kai
joille viisas Milton sanoi katkerasti:
"On totuus äpärä, siitä asti
saa kantaa leimaa se, ken hänet aikaan sai."

Yhdessä Gibbonin Lausannen asumassa talossa on nykyään kaupungin pääposti. Sitä voi katsoa Micheloud & Cien weppikameralla.