Paketti Bangkokista
3. luku
Paketti Bangkokista
Aika mateli hitaasti. Mariannan olo oli melkein tuskainen, mutta kuitenkin enemmän miellyttävän jännittynyt. Vihdoin tunnit olivat kuitenkin ohi. Tyttö juoksi uuteen huoneeseensa, jonka Leena oli osoittanut hänelle ja Jennylle. Hän hyökkäsi heti pakettinsa kimppuun ja alkoi avata naruja. Mitähän äiti oli lähettänyt?
Marianna repi paketin kääreen auki. Alta paljastui laatikko. Hän kiskaisi kantta kiinni pitävän teipin irti ja siinä se oli. Ällistyneenä hän tuijotti pakettia, joka oli täynnä leluja. Mitä äiti oikein oli ajatellut?
Pidettiinkö häntä yhä pikku lapsena? Iloinen odotus vaihtui suureksi pettymykseksi. Kyyneleet alkoivat vieriä Mariannan poskia pitkin.
Ovelta kuului koputus. Leena kurkisti huoneeseen.
- Sinua pyydetään puhelimeen. Äitisi soittaa.
Jenny tuli samassa sisään.
- Mikäs sinulla on? hän kysyi.
- Kerron sitten myöhemmin, Marianna sanoi ja pyyhkäisi kädellä silmäkulmiaan. - Minun täytyy mennä puhelimeen, äiti soittaa Bangkokista.
Marianna kiiruhti portaita alas vahtimestarin koppiin. Puhelimen kuuloke oli nostettu pöydälle.
- Hei, äiti, Marianna sanoi.
- Minulla on ollut sinua ikävä, äiti sanoi. - Kuinka olet voinut? Oletko jo saanut paketin, jonka lähetin?
- Joo, Marianna vastasi vaivautuneena. - Ihan kivoja leluja.
- Leluja? äidin ääni oli yllättynyt. - En arvannut, että halusit leikkikaluja.
Hän naurahti.
- Meidän pikku tyttö. Minä kyllä lähetin sinulle mitä toivoit, vaatteita ja vähän rahaa. Oletko..
Samassa puhelu katkesi.
Marianna kuunteli hetken puhelimen tuuttaamista ja pisti sitten kuulokkeen paikoilleen. Ajatuksissaan hän nousi portaat huoneeseensa. Jos äiti ei ollut lähettänyt pakettia, niin kuka?
Hän istahti sängylleen. Jenny katsoi uteliaasti naistenlehden takaa.
- Sait hienoja leluja, hän sanoi.
Marianna pudisti päätään.
- Kummallista, hän sanoi. - Äiti väittää lähettäneensä vaatteita.
- Jos se on väärä paketti, Jenny sanoi.
- Ihan varmasti.
Marianna oikoi paketin käärepaperia.
- Kyllä tässä on minun nimeni ja lähettäjänä on äiti. Paketti on ihan varmasti osoitettu minulle.
Jenny tuli Mariannan viereen ja yhdessä he alkoivat tutkia pakettia. Se sisälsi useita pehmoleluja ja muovisia nukkeja. Jenny katsoi sormiaan.
- Ei kai äitisi ole laittanut jauhoja pakettiin, Jenny sanoi. - Kaikki lelut ovat pölyisiä.
- Se tulee varmaan niiden sisältä, Marianna sanoi. - Jos lelujen täytteenä on jauhoja.
- Korkeintaan sahajauhoja, Jenny sanoi. - Näytä sitä koiraa, siinähän on sauma rikki!
Tytöt tutkivat lelua tarkemmin, ja sen mahasta valui valkoista jauhomaista ainetta huoneen lattialle.
- Marianna, Jenny sanoi silmät pyöreinä. - Jospa tämä on huumausainetta! Olet saanut jostain syystä salakuljettajien paketin.
Marianna naurahti ja pudisti päätään.
- Olet lukenut liikaa salapoliisiromaaneja. Ei sellaista tavallisille koululaisille tapahdu.
Samassa Leena soitti kelloa ruokailun alkamisen merkiksi. Marianna haki vessasta luutun ja pyyhki jauheen lattialta.
- Piilotetaan paketti ja tutkitaan sitä myöhemmin, Jenny sanoi. - Tässä on jotain tosi outoa.
- Parasta on, ettei kerrota tästä vielä kellekään, Marianna sanoi.
He juoksivat alas ruokasaliin, jossa muut jo olivat aloittaneet lounaan. HK:n sininen lenkkimakkara ja perunasalaatti näyttivät tekevän kauppansa. Leena tiesi tarkkaan, mistä lapset pitivät.
Iltapalan jälkeen Sven veti Leenan sivuun ja kertoi poikien iltapäiväisestä seikkailusta vanhan puutalon pihassa.
- Me nähtiin se punainen auto ja tumma mies, Sven selitti. - Se näytti raivostuvan, kun avasi Mariannan paketin, odotti varmaan jotakin arvokkaampaa kuin naisten vaatteita. Heitteli tavaroita ympäriinsä. Minä näin kaiken ikkunasta.
Kun Sven oli mennyt, Leena ajatteli sekavasti asioita. Mariannan paketti, valepoliisi, uhkauskirje, Riikan onnettomuus. He olivat kaikki jonkinlaisessa vaarassa. Mitä pitäisi tehdä? Asiat uhkasivat karata käsistä. Hän päätti kertoa kaiken Anulle ja Kaarinalle heti keittiötöiden jälkeen.
- Meidän täytyy ilmoittaa asiasta poliisille, Kaarina sanoi. -Kutsutaan ensin kaikki koolle ja kerrotaan tapahtumista.
- Joku saattaa tietää jotakin asiaan liittyvää, Anu sanoi. - Kootaan kaikki tieto yhteen, ennen kuin otetaan poliisiin yhteyttä.
Leena avasi Internaatin keskusradion.
- Huomio, huomio, hän kuulutti. - Kaikkien oppilaiden on tultava ruokasaliin varttitunnin kuluttua. Asia on tärkeä.
Sen jälkeen Leena kävi vielä pyytämässä Elman ja Mäkisenkin paikalle.
Kun kaikki olivat saapuneet ruokasaliin, Leena pyysi hiljaisuutta.
- Pyysin teidät kaikki paikalle, koska luulen, että täällä tapahtuu jotakin salaperäistä. Kaikki varmasti jo tiedätte punaisesta autosta, ja eilen täältä takavarikoitiin tai oikeastaan varastettiin Mariannalle osoitettu paketti. Lisäksi täällä on liikkunut epämääräinen mieshenkilö, joka on kysellyt tietoja Mariannasta.
Leena vilkaisi miestään kulmiensa alta. - Niin Mauno, en uskaltanut kertoa sinulle, että joku poliisiksi esittäytynyt halusi viedä Mariannan paketin mukanaan. Sain häneltä "kuitin", jossa minua uhkailtiin, jos kerron asiasta eteenpäin. Luulen myös, että pojillakin on jotain kerrottavaa tästä iltapäivästä.
Sven kertoi yksityiskohtaisesti poikien hevosen etsimismatkasta ja kuinka he olivat päätyneet punaista autoa seuratessaan läheisen metsän reunassa sijaitsevan puutalon pihalle. Sven kertoi myös, kuinka he olivat nähneet miehen aukaisevan paketin, joka oli osoitettu Mariannalle. Miehen kiukusta pystyi päättelemään, että paketin sisältö ei vastannut hänen odotuksiaan.
- Jospa se olikin se minun oikea pakettini, Marianna huudahti. - Äiti sanoi puhelimessa lähettäneensä vaatteita.
- Mies odotti sitä lelulähetystä, Jenny sanoi.
Kaikki kääntyivät katsomaan Jennyä.
- Mitä lelulähetystä? Kaarina kysyi.
- Marianna sai tänään paketin Bangkokista, Mäkinen sanoi. - Se oli siis toinen.
- Kun me Jennyn kanssa tutkittiin pakettia, lelujen sisältä varisi jotakin jauhetta, Marianna kertoi.
- Huumausainetta! Santeri huusi.
- Niin mekin luullaan, Jenny sanoi.
- Missä paketti nyt on? Anu kysyi.
- Me piilotettiin se uuden huoneen vaatekaappiin, Marianna sanoi.
Mäkinen nousi.
- Lähdetäänpä hakemaan, meidän on tutkittava paketti, ennen kuin soitetaan poliisille. Mene sinä edeltä, minä tulen perässä. Täytyy sulkea luokkahuoneen ikkunat, on alkanut jo tuulla, ties vaikka se sade lopulta alkaa.
- Hyvä on, Marianna sanoi ja kipaisi portaita ylös.
Hän oli juuri ohittamassa vanhaa huonettaan, kun huomasi käytävän lattialla T-paitansa. Mistä se oli siihen ilmestynyt? Oliko Mäkinen paikannut ikkunan niin huolimattomasti, että läpiveto oli lennättänyt paidan siihen huoneesta?
Marianna otti paidan ja meni huoneeseen. Hän pysähtyi hämmästyneenä ovelle. Koko huone oli mullin mallin kuin myrsky olisi riehunut siellä. Kaikki kaapeissa olleet tavarat olivat hujan hajan lattialla. Laatikot repsottivat auki, yksinpä sängytkin oli myllätty.
Yhtäkkiä Marianna tunsi, että joku tarttui häneen takaapäin. Hän yritti kirkaista, mutta käsi peitti suun. Sitten hän menetti tajuntansa.
Mäkinen palasi käytävään ja päätti käydä lukitsemassa myös kaikki Internaatin ovet. Kaiken kuulemansa jälkeen outo tunne oli vallannut hänet. Hänhän oli vastuussa lapsista. Jos sää muuttuisi kovinkin tuuliseksi, oli vaikea erottaa ulkoa tulevia ääniä. Mäkisen mielikuvitus alkoi laukata, hänkin oli lukenut paljon salapoliisiromaaneja.
Mäkinen päätti myös käydä tarkistamassa kellarin oven ja samalla hän muisti Mariannan ryppyisen valokuvan, jonka oli löytänyt pari päivää sitten sireenipensaan juurelta. Kuva oli jäänyt hänen työhousujensa taskuun. Mutta housut eivät olleetkaan enää kellarissa. Leena oli laittanut housut jo pesuun. Jos taskuja ei ollut tyhjennetty, kuva oli varmasti pilalla.
Mäkinen kiiruhti yläkertaan Mariannan ja Jennyn huoneeseen, mutta se oli tyhjä. Ilmeisesti Marianna oli jo palannut muiden luo ruokasaliin. Mäkinen vilkaisi kuitenkin vaatekaappiin. Sen nurkassa vaatepinon alta pilkotti pahvilaatikon nurkka. Hän veti se esiin ja avasi kannen. Se oli lelulaatikko. Hän lähti laatikko kainalossaan alakertaan.
- No, tässä tämä on, Mäkinen laski paketin ruokasalin pöydälle.
Paketin sisältö nauratti kaikkia, mutta kun he katsoivat leluja tarkemmin, hymy hyytyi kaikilta. Oli ilmiselvää, että kaikkien lelujen sisällä oli samaa valkoista pulveria. Oliko se huumausainetta, siitä saisi varmuuden vasta poliisi.
- Jos tämä on kokaiinia tai heroiinia, paketin arvo täytyy olla ainakin miljoona dollaria, sanoi Maija, joka oli joskus kuullut radiosta kuinka paljon huumausaineista maksetaan.
- Missä Marianna on? Leena kysyi.
Mäkinen raapi korvaansa. Hetkeksi hän oli unohtanut koko tytön ja että he olivat lähteneet ruokasalista yhdessä.
- Ajattelin, että hän poikkesi vessaan, kun häntä ei näkynyt huoneessa, Mäkinen sanoi. - Käy Jenny katsomassa.
Jenny läksi ja Mäkinen kysyi Leenalta, oliko tämä tyhjentänyt hänen työhousujensa taskut ennen pesukoneeseen panemista.
- Tietenkin, Leena sanoi. - Viimeksi tienasin sillä tavalla viisikymppiä.
- Oliko siellä valokuva? Mäkinen kysyi.
- Vain likainen nenäliina ja mutteri, Leena sanoi. - Mikä kuva se oli?
Lukaksen korvat olivat menneet punaisiksi.
- Löysin jokin aika sitten Mariannan valokuvan puutarhasta, Mäkinen selitti. - Laitoin sen työhousujen taskuun. Kuvan takana luki jotain kummallista, jota en ymmärtänyt.
- Siinä luki Marianna Muurala, Lukas sanoi. - Nimi oli kirjoitettu kyrillisillä kirjaimilla.
- Niinkö? Mäkinen sanoi.
Tulipunaiseksi mennyt Lukas kiirehti sanomaan, että oli löytänyt kuvan kellarin lattialta ja ottanut talteen. Tutkinut sitten kirjaimia ja saanut selville, mitä ne olivat.
- Joku halusi tunnistaa Mariannan, Kaarina sanoi. - Siksi hänellä oli valokuva.
- Minulla on ollut pitkään sellainen tunne, että meitä pidetään silmällä, Leena sanoi.
Samassa Jenny tuli portaat kopisten alas. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, kädessä oli jokin paperi.
- Marianna on kidnapattu, hän sanoi ja purskahti itkuun.
 
|