Paketti Bangkokista
4. luku
Autiotalon arvoitus
Koko Internaatin väki istui lamaantuneena ruokasalissa. Jokainen kertasi mielessään Mariannan ja Jennyn vanhasta huoneesta löytynyttä viestiä: "Marianna on turvassa niin kauan, kuin ette ilmoita asiasta poliisille. Teille soitetaan illalla. Toimikaa ohjeitten mukaan. Se voi pelastaa henkiä."
- Ne aikovat vaihtaa Mariannan pakettiin, Jenny sanoi.
- Pitäisikö meidän kuitenkin ilmoittaa poliisille? Kaarina sanoi hermostuneesti.
- Ei, Anu sanoi. - Mikään tavara ei ole niin arvokas, että sen takia vaarannetaan Mariannan turvallisuus.
- Henki, Sven sanoi.
- Älä viitsi, Mäkinen sanoi, vaikka kaikki tiesivät, että Sven oli oikeassa.
- Mitä me sitten teemme? Leena kysyi onnettomana.
- Jos minä laittaisin meille teetä, se saattaisi auttaa, Elma sanoi käytännöllisesti ja nousi mennäkseen keittiöön. - Minusta tuntuu, että pojat tietävät, missä Marianna todennäköisesti on.
- Autiotalossa! Santeri kiljaisi.
- Niin tietysti, Sven sanoi silmät säihkyen. - Lähdetään vapauttamaan Marianna.
- Hetkinen, Mäkinen sanoi. - Eipäs nyt intoilla päättömästi. Mietitään asiaa.
Niin he sitten miettivät. Elma kattoi Pauliina, Eva ja Maija apunaan teepöydän ja pian ruokasalin täytti kuppien ja lusikoiden kilinä.
Vähitellen suunnitelma alkoi kehkeytyä.
- Jos oletetaan, että Marianna on vankina autiotalossa, tuskin roisto valitsee sen paketin luovutuspaikaksi, Kaarina sanoi. - Pikemminkin paikan jostakin kauempaa.
- Kun hän soittaa, meidän pitää olla mahdollisimman lähellä taloa, Mäkinen sanoi. - Jaetaan joukko kahtia. Koska pojat tuntevat talon ympäristön, he saavat mennä sinne.
- Joku aikuinen täytyy olla mukana, Anu sanoi.
- Minä lähden, Kaarina sanoi ja hämmästyi omaa päättäväistä rohkeuttaan.
- Selvä, Mäkinen sanoi. - Koska emme tiedä, mitä roisto keksii vaatia, on parempi, että minä olen täällä puhelimen lähettyvillä ja voin sitten toimia ohjeitten mukaan.
Päätettiin, että talon luo lähdettäisiin heti, jotta oltaisiin varmasti ajoissa. Mäkinen soittaisi heti Kaarinan kännykkään, kun roisto olisi ilmoittanut paketin luovutuspaikan. Kaarina ilmoittaisi, kun roisto lähtee liikkeelle ja Mäkinen soittaisi poliisille, kun Marianna olisi turvassa. Jännitys kihelmöi kaikkien jäsenissä.
Marianna oli palannut tajuihinsa oudossa paikassa. Hän istui tuolilla kädet ja jalat sidottuina. Huone näytti vanhalta keittiöltä. Se oli hämärä, sillä ainoa ikkuna oli peitetty repaleisella verholla, jonka rispaantuneiden reunojen alta tihkui vähän valoa. Hän yritti irrottaa käsiään, mutta niihin alkoi sattua, kun köydet pureutuivat ihoon.
Ovi kävi ja tumma mies ilmestyi ovelle.
- Sitä ollaan hereillä, hän sanoi.
Marianna tunsi, kuinka hänen sydämensä alkoi hakata hätäisesti.
- Sinulla on jotakin minulle kuuluvaa, mies sanoi.
Hän seisahtui uunin kulmalle ja nojautui sitä vasten. Marianna ei vastannut.
- Tutkin koko huoneen, mutta en löytänyt pakettia. Minne sinä sen piilotit?
- Minä en tiedä mitään mistään sinun paketistasi, Marianna sai sanottua.
Mies naurahti ja sytytti savukkeen.
- Tänä aamuna tuli Bangkokista sinulle osoitettu paketti. Muistuuko mieleen?
- Äiti lähetti, Marianna sanoi.
- Äiti lähetti Mariannalle leluja, mies virnisti melkein iloisesti. - Nykyään ei voi enää luottaa postiin. Sekoittavat lähetyksiä.
Hän viittasi Mariannan vieressä olevalle pöydälle, johon oli kasattu vaatteita epämääräiseen myttyyn.
- Tehdään vaihtokauppa. Sinä saat oman pakettisi ja minä omani.
Marianna nielaisi.
- Se lelupaketti on Internaatissa, hän sanoi. - Miten minä sen sieltä saan?
Mies pudotti savukkeen lattialle ja hieraisi tumpin sammuksiin kenkänsä kannalla.
- Kyllä siihen keinot keksitään, hän sanoi. - Ja sinä olet avainhenkilö tässä asiassa. Kohde, ymmärrätkö?
Kohde on objekti, Marianna ajatteli. Objektin sijat ovat akkusatiivi ja partitiivi.
Mies vilkaisi kelloonsa ja sytytti toisen savukkeen.
- Luulen, että sinulla ei ole oikein tarkkaa kuvaa asioista, hän sanoi. - Minä voin kertoa, jotta ymmärrät, miten vakavasta asiasta on kyse.
Marianna kokeili jalkojaan sitovia köysiä liikuttamalla nilkkojaan. Narut olivat tiukalla ja liikuttelu teki kipeää.
- Joku kuuli Bangkokissa, että olet tulossa kesällä Suomeen. Siitä joku ja joku muu sai idean lähettää sinulle paketin, mies kertoi. - Sitten vain mikään ei toiminut, vaikka sinua pidettiin jatkuvasti silmällä. Se lähetys on miljoonien arvoinen, joten arvaat varmaan, ettei siitä luovuta helposti.
Mies katsoi taas kelloaan ja otti sitten taskustaan kännykän ja näppäili sitä.
- Sovimme nyt vaihdosta, mies sanoi puhelimeen. - Kuunnelkaa tarkasti. Jos ilmoitatte poliisille, vastaatte seurauksista. Odottakaa hetki.
Mies pani kännykän Mariannan korvalle.
- Sano jotain, hän kehotti.
- Oletko kunnossa, Marianna? Mäkisen ääni kysyi.
- Olen, tyttö vastasi käheästi.
Mies nosti kännykän omalle korvalleen ja jatkoi sanelemistaan.
- Olkaa tunnin kuluttua Kolmen sepän patsaalla. Saatte sinne lisäohjeita.
Sitten hän sulki puhelimen.
- Jo parin tunnin päästä olet vapaana, jos kaikki menee hyvin, mies sanoi ja alkoi tehdä lähtöä. - Sinun on turha huutaa apua. Tämä on syrjäinen paikka. Loukkaat vain itsesi, jos rimpuillessasi vaikka kaadut.
Sitten mies poistui ja sulki oven perässään. Marianna jäi istumaan hämärään keittiöön. Hän oli yhä niin järkyttynyt, ettei edes itkettänyt.
Kaarina ja pojat, Sven, Santeri, Jussi ja Lukas olivat lymyilleet autiotalon takana olevassa metsässä jo reilun tunnin. Talo oli hiljainen, mitään liikettä ei näkynyt sen paremmin sisällä kuin ulkonakaan. Punainen urheiluauto seisoi ulko-oven edessä.
Kaarina katsoi kymmenennen kerran kännykkänsä näyttöä. Kestäisikö akku? Olisiko kuuluvuus riittävä? Hän päätti ostaa uuden kännykän heti, jos selviäisi elävänä tästä seikkailusta.
- Kaarina, Sven kuiskasi.
- Niin?
- Miten sanotaan passiivissa lause "löimme roistoa turpiin"?
Vaikka tilanne oli vakava ja jännittynyt, Kaarinan oli pakko nauraa.
- Mietitään sitä sitten, kun olemme kaikki yhdessä, hän sanoi.
Samassa kännykkä pirahti vaimeasti ja Kaarina hätkähti pelästyksestä.
- Niin?
- Mies ilmoitti tapaamispaikan, Mäkisen ääni sanoi. - Tapaamme Kolmen sepän patsaalla tunnin kuluttua.
- Se on aika kaukana, Kaarina kuiskasi vastaan.
- Joudun lähtemään melkein heti, Mäkinen sanoi. - Soita tänne Internaattiin, kun Marianna on turvassa. Leena soittaa minulle.
Kaarina sulki puhelimen.
- Nyt tarkkana, hän sanoi hiljaa pojille. - Game is afoot.
- Nyt se tulee, Sven kuiskasi.
Kaikki painautuivat entistäkin matalammiksi metsän suojaan. Mies pysähtyi pihalle, katseli hetken ympärilleen tutkivasti ja nousi sitten autoon. Kun auto oli kadonnut valtatien suuntaan, he nousivat ylös.
- Ollaan varovaisia, Kaarina sanoi jännittyneenä. - Tutkitaan ensin, mistä taloon pääsee sisälle.
He kokeilivat ensiksi ulko-ovea, mutta se oli lukossa. Yksikään ikkuna ei näyttänyt olevan auki.
- Pitääkö meidän murtautua sisään? Lukas kysyi, kun he olivat taas kokoontuneet ulko-oven eteen.
Kaarina katsoi epävarmana ja neuvottomana ympärilleen.
- Missä Jussi on? hän kysyi.
- Täällä, Jussi sanoi törmätessään paikalle talon takaa. - Kellarin luukku on auki! Siitä pääsee sisälle.
He juoksivat Jussin perässä talon toiselle sivulle. Aivan oikein, kellarin luukku oli lahonnut ja lenkotti paikoillaan vinossa. He nostivat luukun pois paikoiltaan ja kurkistivat alhaalla olevaan pimeyteen.
- Halkojako tästä on heitetty kellariin? Santeri ihmetteli.
- Perunoita pikemminkin, Kaarina arveli. - Kuka menee sisään?
- Minulla on taskulamppu, Sven sanoi. - Minä ainakin.
Sovittiin, että Lukas ja Sven menisivät ja toiset jäisivät ulos vahtimaan, ettei mies pääsisi yllättämään, jos palaisi jostain syystä takaisin. Pojat pudottautuivat kellariin. Kuului kaksi heikkoa tömäystä, kun heidän jalkansa tapasivat kellarin maalattian. Sitten syttyi valo ja pojat alkoivat hapuilla kohti kellarin toisessa päässä olevia rappuja, jotka nousivat taloon.
Marianna havahtui keittiön ovelta kuuluvaan rapinaan. Hiiri, hän ajatteli. Mutta mitä siitä, se oli kai pienimpiä kauheuksia, mitä hän joutuisi vielä kohtaamaan. Rapina jatkui. Ehkä se oli rotta. Se oli saanut vainun avuttomasta uhrista ja hyökkäisi nyt saaliin kimppuun. Sitten ovi narahti. Marianna sulki silmänsä ja puristi huulensa yhteen, ettei olisi huutanut.
- Marianna-Schatz, Lukaksen ääni sanoi, hetken Marianna kuvitteli näkevänsä unta.
Sitten hän aukaisi silmänsä ja näki Lukaksen ja Svenin edessään.
- Kuinka te…, Marianna ei ollut saada sanaa suustaan.
- Äkkiä nyt, Lukas sanoi ja alkoi irrottaa Mariannan siteitä.
Kun tyttö oli vapaa, hän nousi jaloilleen. Ne tuntuivat puutuneilta, oli otettava tukea. Hän melkein roikkui Lukaksen kaulassa.
- Ulos, ennen kuin mies tulee takaisin, Sven hoputti.
He menivät eteiseen ja kokeilivat ulko-ovea. Se oli edelleen lukossa.
- Pitäisi olla avain, Lukas sanoi.
Sven katsoi ovenpieliä arvioivasti. Sitten hän tarttui eteisessä olevaan penkkiin, nosti sen ilmaan ja heitti vasten ovea. Hapristuneet pihtipielet antoivat myöten ja ovi lensi pois paikoiltaan.
- Yleisavain sopii aina, Sven sanoi ja virnisti.
Sitten he menivät ulos ja portaat alas samalla kun Kaarina, Jussi ja Santeri ryntäsivät oven rämähdyksen hälyttäminä paikalle talon kellarin puoleiselta sivulta.
Kaarina soitti Internaatin numeroon heti, kun he olivat päässeet metsän suojaan. Leena vastasi.
- Kaikki on kunnossa, Kaarina sai huohotukseltaan sanottua. - Marianna on mukana.
- Luojan kiitos! Leena henkäisi. - Mäkinen, Mauno on menossa tapaamaan sitä…
- Soita heti hänelle, Kaarina katkaisi Leenan vuodatuksen. - Me tulemme kohta sinne. Voisitko, voisiko Elma..
- Ilman muuta, Leena sanoi huojentuneena.
Tuntui melkein joululta, kun he tulivat Internaattiin. Pauliina, Jenny, Riikka ja kaikki muutkin kapsahtivat halaamaan Mariannaa. Elma oli taikonut karjalanpiirakoita ja voileipiä pöytään. Pojat kertoivat kilpaa siitä, kuinka he olivat murtautuneet autiotaloon mennen tullen.
Leena sanoi Kaarinalle ja Anulle lasten riehakkuuden keskellä, että oli huolissaan Maunosta. Tämä oli estelyistä huolimatta lähtenyt yksin toimittamaan lelupakettia sieppaajalle.
- Mauno sanoi, että soittaa heti poliisille, kun Marianna on vapaa. Minä soitin hänelle, mutta linja oli jollakin tavalla huono. Toivottavasti hän sai selvää siitä, mitä sanoin.
- Kyllä hän selviää, Kaarina lohdutti. - Neuvokas mies.
Samassa Internaatin ovikello soi. Se leikkasi ruokasalin hiljaiseksi. Leena nousi rauhallisesti ja meni avaamaan. Oppilaat katsoivat toisiaan epätietoisen näköisinä. Sitten Leena tuli takaisin mukanaan kaksi virkapukuista poliisia.
- Kaikki on hyvin, hän sanoi iloisesti. - Poliisi nappasi miehen ja Mauno tulee pian takaisin.
Silloin taivaalla leimahti ja melkein samalla kertaa kuului jyrinää. Ukkossade iskeytyi kohisemalla Internaatin kattoon, maahan, koko Helsinkiin.
Monsuuni, Marianna ajatteli onnellisena. Kuin Bangkokissa sadekauden alussa. Hän katsoi vastapäätä istuvaa Lukasta ja hymyili. Poika punastui ja painoi katseensa alas. Sankari, Marianna ajatteli. Minun pitää lähettää hänelle paketti Bangkokista.
|