Koivu ja tähti

Leena 8 v. ja Jukka 40 v. Topeliuksen syntymäkodin Kuddnäsin edessä.

akari Topeliuksen (1818-1898) tunnetuin yksittäinen kertomus on varmaankin Koivu ja tähti. Se kertoo kahdesta lapsesta, jotka vihollinen oli sodassa ottanut vangeikseen ja vienyt mukanaan. Vaikka lapsia kohdellaan vieraassa maassa hyvin, koti-ikävä saa heidät lähtemään etsimään syntymäkotiaan.

Martta Wendelinin näkemys Koivusta ja tähdestä.

Lapsilla oli kodista ainoa muisto "kartanolla kasvava koivu, jossa linnut laulavat auringon noustessa ja jonka lehvien lomitse kirkas tähti iltasella tuikkii".

"- Lapsiparat", sanovat ihmiset ja pudistavat päätään. Suomi on suuri maa ja täällä "kasvaa monta tuhatta koivua, ja taivaalla loistaa tuhansittain tähtiä. Kuinka olisi mahdollista, että niin monien joukosta löytäisitte juuri ne, joita etsitte?"

Jumalan ja hyvien ihmisten avulla lapset jatkavat kuitenkin etsimistään ja lopulta löytävät perille vanhempiensa luokse. Lasten isä tiivistää kertomuksen lopussa koko vaeltamisen merkityksen ja symboliikan: "Te etsitte koivua; - se merkitsi isänmaatanne. Niin, isänmaa olkoon työnne ja rakkautenne päämääränä koko elinaikanne! Te etsitte tähteä;- se merkitsi iäistä elämää. Olkoon se valonanne koko elämänne ajan!"

Topeliuksen kertomus perustuu hänen isoisänsä isän Kristoffer Toppeliuksen kokemuksiin.Isonvihan aikana venäläinen kasakka sieppasi Muhoksella metsätorpassa äitinsä ja sisarustensa kanssa piileskelleen seitsenvuotiaan pojan. Hänet vietiin Pietariin, josta hän joutui Inkerimaalle pajariperheeseen.

Kristofferia kohdeltiin hyvin, hän sai käydä koulua ja vähitellen koti-ikäväkin alkoi asettua, kunnes hän tapasi suomea puhuvia ihmisiä. Niin poika päätti karata ja pyrkiä kotiin.

Ystävällisten ihmisten auttamana Kristoffer pääsi monen vaiheen kautta lopulta Viipuriin ja sieltä meritse Tukholmaan, jossa hän kuin ihmeen kautta tapasi äitinsä ja sisaruksensa. He olivat kulkeneet Oulusta Ruotsin puoleista Pohjanlahden rannikkoa pitkin etelään.

Myöhemmin Ouluun palannut Kristoffer peri isänsä viran tullimiehenä ja teki siinä sivussa maalaustöitä. Hänen pojastaan Mikael Toppeliuksesta tuli

Topeliuksen patsas Helsingissä.

kirkkomaalari. Hän oli 17-vuotiaana Tukholmassa hovimaalari Johan Paschin (1706-1769) oppilaana ja osallistui mm. Tukholman Linnankirkon saarnatuolin kultaukseen ja marmorointiin. Mikael Toppeliuksen kolmanneksi vanhin poika oli Sakari Topelius vanhempi, joka oli lääkärinä Uudessakaarlepyyssä Sakari-pojan syntyessä 1818. Perhe asui lähellä kaupunkia olevassa Kuddnäsin kartanossa. Sakarin pikkusisko Johanna Sofia syntyi maaliskuussa 1820. Seuraavana talvena isä Sakari sairastui pudottuaan jäihin potilaskäynniltä palatessaan.

Mikael Toppelius oli kiinnostunut suomalaisesta kansanrunoudesta, ja pojat, Gustav, Sakari ja Johan Gabriel perivät saman innostuksen.

Mikael Toppelius lähetti pojalleen ja hänen perheelleen joulukuun 28. 1820 uudenvuoden toivotuksen suomeksi ja suomalaisen kansanrunon poljennolla.

Terveiset, toivotukset sanon näillä sanoilla:

Miniälle mieluiselle

Zakarille pikkuiselle

ja vielä pikku pakallekin

muille kanssa kaikille

ja sairahalle Zakarille,

että vielä eläisi

muille kanssa mieluisille

uuden vuoden siunaukset

toivottaa totisesti

kiitoksensa lausuu

M. Toppelius.

Muistolaatta Mikael Toppeliuksen kotitalon seinässä Oulussa.

Isoisänsä, isänsä ja setiensä kautta Sakari Topelius nuoremmalle Suomi ja Suomen historia tulivat läheisiksi. Isänmaan- ja luonnonrakkaus näkyvätkin läpi hänen kirjallisen tuotantonsa.