Kirjoituskoneitten aika
 |
|
”Jos todella aiot kirjailijaksi, hanki itsellesi kirjoituskone.” |
 nsimmäisen kaupallisesti menestyneen kirjoituskoneen kehitti amerikkalainen lehtimies Christopher Latham Sholes vuonna 1868. Alun perin hänen oli tarkoitus rakentaa laite, joka numeroi automaattisesti kirjan sivuja, mutta keksijä laajensi masiinansa kirjoittamaan myös kirjaimia.
Näppäimeen – alun perin lennätinavaimeen – kytketty kirjasinvarsi löi ylöspäin värinauhaan ja sylinterillä olevaan kirjoituspaperiin. Kyseessä oli sokkokirjoittaminen, sillä kirjoittaja ei nähnyt, mitä oli tullut kirjoitetuksi ennen kuin nosti kirjoitustelan ylös.
Varhaiset yritykset Yrityksiä kirjoituskoneen kehittämiseksi oli kuitenkin ollut vireillä eri puolilla maailmaa jo paljon ennen Sholesin innovaatiota. Englannissa patentoitiin kirjoituskone jo 1714. Muuta tietoa koneesta ei sitten olekaan. Sen sijaan englantilaisen Ralph Wedgwoodin patentista vuodelta 1806 on. Hänen vehkeensä oli nimeltään Stylografinen kirjoittaja. Se oli vaijereiden ohjaama teräsneula, jolla sokea saattoi kirjoittaa kirjeitä. Painomusteeseen kastettu ja kuivattu paperi oli kahden paperiarkin välissä ja teksti kopioitui alimpaan arkkiin.
Samoihin aikoihin Wedgwoodin kanssa italialainen Pelelegrino Tutti konstruoi 1808 sokealle ystävälleen kreivitär Carolina Fantoni da Fivizzonolle hiilipapaperitekniikkaa käyttävän kirjoituslaitteen, josta kreivitär oli varsin onnellinen. Valitettavasti laite katosi kreivittären kuoltua. Wedgewoodin ja Tuttin kirjoituskoneet jäivät yksittäisiksi kappaleiksi. Sen sijaan tanskalaisen pastori Malling Hansenin “kirjoituspallo” (1870) oli jo kauppatavaraa. Ulkonäöltään laite muistuttaa neulatyynyä. Friedrich Nietzschen kerrotaan saaneen vehkeen joululahjaksi äidiltään ja sisareltaan ja inhonneen sitä suuresti. Sholesin kehittämä kirjoituskone oli varsin suuri kooltaan. Havaittuaan, että kirjasinvarret tahtoivat takertua toisiinsa vähänkin nopeammin kirjoitettaessa Sholes keksi järjestää näppäimet niin, että useimmin käytetyt kirjaimet olivat kauimpana toisistaan. Näin syntyi melkein vahingossa ns. QWERTY-näppäimistö (kuuden ylärivin näppäimen mukaan), joka on standardina nykyisten tietokoneittenkin keyboardeissa, vaikkei niissä enää kirjasinvarsien sotkeutumisvaaraa olekaan.
Remington astuu remmiinSholesilla ei riittänyt kärsivällisyyttä kehittää patenttiaan kaupalliseksi tavaraksi ja hän myi oikeudet sijoittaja James Densmorelle, joka kauppasi ne edelleen Remingtonin asetehtaalle. Ehkäpä siellä ajateltiin Robert Burtonia mukaillen, että kirjoituskone on tehokkaampi kuin konekivääri. Vuonna 1873 Remington alkoi valmistaa Sholes & Glidden –merkkisiä kirjoituskoneita. Ensimmäiset kirjoituskoneet olivat suuren ompelukoneen kokoisia laitoksia. Ompelukonemaisuus saattoi johtua osaltaan siitäkin, että Remingtonin kirjoituskonedivisioonaa vetävä insinööri William Jenne oli tullut hommaansa firman ompelukoneosastolta. Remingtonin ensimmäisessä konemallissa oli jalkapoljin telan siirtoa varten, kirjasimet olivat vain kapiteelikirjaimia ja laite oli koristeltu kultakirjailulla.
Mitään kaupallista menestystä Sholesin koneesta ei tullut, sillä viiden vuoden aikana sitä myytiin vain 5000 kpl. Firmat pitivät koneella kirjoitettuja liikekirjeitä persoonattomina, eikä kirjoituskonetaitoista henkilökuntaakaan ollut saatavilla. Konttoristien tehtävänä oli kopioida käsin sekä lähtevä että saapuva kirjeenvaihto, ja työvoima oli suhteellisen halpaa. Remingtonilla uskottiin kuitenkin sekä kirjoituskoneiden että konetuliaseiden markkinoihin. Niinpä Sholesin laitteesta kehitettiin uusi, huomattavasti sirompi versio, joka tuli markkinoille vuonna 1878. Se oli Remington No2, maailmamenestys ja alan klassikko. Kakkosmallissa olivat jo mukana lähes kaikki myöhempien kirjoituskoneiden perusominaisuudet, värinauha, nelirivinen näppäimistö, telan siirto ja riviväli.
Koneen vauhti kiihtyyKirjoituskoneteollisuus alkoi kehittyä ja laajeta nopeasti 1800-luvun lopulla. Ensimmäisen polven koneet olivat kaikki alta lyöviä sokeita koneita. Aluksi ne tekivät vain kapiteelikirjaimia, mutta uudempiin malleihin asennettiin samaan kirjasinvarteen allekkain sekä isot että pienet kirjaimet, jotka saatiin vaihdettua käyttöön shift-näppäimellä. Tämä vaihtonäppäin on jäänyt nimenä myös tietokonenäppäimistöön, vaikkei mitään mekaanista vaihtoa enää tapahdukaan. Joihinkin koneisiin asennettiin kaksi näppäimistöä, omansa sekä isoille että pienille kirjaimille. Vanha vitsi toista a–kirjainta etsivästä konekirjoittajasta ei siis ole aivan tuulesta temmattu. Konekirjoituskilpailut tulivat hyvin suosituiksi 1800–luvun lopulla. Paremmuutta ratkottiin kahden näppäimistön ja vaihtosysteemin välillä. Viimeksi mainitulla pedaalilla saattoi käyttää kymmensormijärjestelmää, missä ei tuijotettu näppäimiä kuten kahden näppäimistön vehkeissä. Kisan voitti kymmensormijärjestelmän kehittäjä herra Frank McGurrin Remingtonilla. Hävinnyt ”neljän sormen mestari” Louis Taub kirjoitti Caligcraphilla.
Sokkokirjoittaminen oli alkanut kypsyttää monia, ja niinpä usealla taholla kehitettiin edestä lyövää kirjoituskonetta eli visible–mallia. Ensimmäinen tämän lajin laite oli Daugherty Visible vuodelta 1891, mutta vasta Underwoodin 1895 lanseeraama kone alkoi murtaa Remingtonin sitkeästi ylläpitämää sokean kirjoittamisen valtaa. Uuden innovaation takana oli insinööri Franz Xavier Wagner. Hän kauppasi keksintöään useille firmoille, mm. Remingtonille, mutta ei saanut vastakaikua. Lopulta Wagner perusti John D. Underwoodin kanssa oman yhtiön ja alkoi valmistaa kehittämäänsä edestä lyövää konetta. Vuonna 1895 valmistunut Underwood No1 oli läpimurto. Koneita valmistui parisataa kappaletta viikossa. Varsinainen maailmanmenestys oli kuitenkin vuonna 1901 julkistettu Underwood No5, jossa oli runsaasti uusia ominaisuuksia, mm. askelpalautin, värinauhan asennon vaihto ja tabulaattori. Underwoodista tuli johtava kirjoituskoneiden valmistaja maailmassa. Viitosversioita myytiin kolmenkymmenen vuoden ajan lähes neljä miljoonaa kappaletta. Charles. E. Smith kunnostautui voittamalla Underwoodilla kaikki konekirjoituskilpailut, jolloin yleisön kiinnostus alkoi hiipua kisoja kohtaan ja ne lopetettiin.
Kone muuttaa maailmaa Kirjoituskoneiden tulo anglosaksisiin konttoreihin mullisti maailmaa. Yhdysvaltoihin ja Englantiin syntyi suorastaan uusi yhteiskunnallinen luokka, konekirjoittajattaret, ”Type–Writer Girls”. Nämä nuoret naiset olivat itsenäisiä, he elättivät itsensä omalla työllään ja olivat riippumattomina tuomassa tasa–arvoa ja emansipaatiota maailmaan.
Kun Rudyard Kipling kävi San Franciscossa vuonna 1887, hän valitteli, että uuden lajin naiset saattoivat hänet hämmennykseen. Kipling ei uskonut, että kukaan nainen, ei edes amerikkalainen, voisi nauttia leipätyöstä. Niinpä hän haastatteli erään toimiston konekirjoittajattaria asiasta ja tapasi ilokseen yhden naisen, joka tunnusti toivovansa, että avioliitto pelastaisi hänet näppäimistön orjuudesta. Kipling sanoi naiselle, että vastaus näytti vahvistavan hänen käsitystään siitä, että amerikkalaiset tytöt eivät eronneet vaistoiltaan englantilaisista. Kirjailija meni kuitenkin sanattomaksi, kun uuden lajin nainen jatkoi, että eikö se ollutkin Thèophile Gautier, joka sanoi että ainoat erot eri maiden välillä olivat kielessä ja poliisin univormuissa. Konekirjoittajattarista kirjoitettiin kirjoja, tehtiin elokuvia ja näytelmiä. Konservatiivisimman näkemyksen mukaan Uusi Nainen uhkasi itsenäisyydellään erityisesti avioliittoinstituutiota. Englantilaisen J.M. Barrien näytelmässä Kahdenkymmenen punnan katse (1910) Harry Sims palkkaa konekirjoittajattaren alan toimistosta. Simsin ällistykseksi nainen on hänen entinen vaimonsa Kate, joka oli lähtenyt lätkimään pari vuotta aiemmin. Tilanteessa on aateloidun Harryn mielestä herkullista ironiaa: sen sijaan että Kate voisi olla nyt Lady Sims, tämä onkin hänen konekirjoittajattarensa. Harry sanoo Katelle olevansa tätä nykyä neljännesmiljoonan arvoinen. ”Varmaan omissa silmissäsi”, Kate sanoo. ”Minulle sinä olet kahdenkymmenen punnan arvoinen. Päätin aikoinani, että jos pystyn tienaamaan kaksikymmentä puntaa, jätän sinut. Ja kun pystyin, niin jätin.” Lähtiessään Kate antaa Harrylle ja kaikille aviomiehille neuvon: tarkkailkaa vaimojanne, onko heidän silmissään kahdenkymmenen punnan katse. Näytelmän lopussa uusi vaimo, tuleva Lady Sims kysyy Harrylta, olivatko kirjoituskoneet kalliita.
Kone lähtee matkaan Viime vuosisadan vaihteessa kirjoituskoneesta kehitettiin eri puolilla maailmaa portablemalleja. Ensimmäisenä matkakirjoituskoneena voi täydellä syyllä pitää Blickyä eli Blickensderferiä, jonka Georg C. Blickensderf (1850-1917) kehitti vuonna 1891. Koneen erikoisuutena oli oma näppäinsysteemi DHIATENSOR. QWERTYnkin sai, jos tilasi. Koneeseen saattoi vaihtaa myös erilaisia kirjasintyyppejä. Blickyjä valmistettiin kolmenkymmenen vuoden aikana useita malleja, joitakin hyvin rajoitettuja eriä.
Matkakirjoituskoneiden kehitys kävi kuumana erityisesti 1920–luvulla, jolloin markkinoiden suosituimmaksi koneeksi tuli ”äänetön” Noiseless Portable. Mekanisminsa takia kone oli hiljainen ainakin konttorikoneisiin verrattuna. Matkakirjoituskoneet yleistyivät erityisesti kirjailijoiden keskuudessa. Monelle kehittyi lähes ystävyyssuhde omaan koneeseensa. Ernest Hemingway suosi äänetöntä Royalia (Royal Portable No3), jota hän kutsui Royal Deportable Machineksi (Kuninkaalliseksi karkotusmasiinaksi). Hemingway kirjoitti myös muilla merkeillä, mm. Corona No4:llä.
Kone saa sähköt Kirjoituskoneet, niin matka- kuin pöytäkoneetkin kevenivät ja pienenivät kooltaan erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Jo 1930-luvulla tulivat ensimmäiset sähkökirjoituskoneet, mutta merkittävin tekninen innovaatio alalla tapahtui vuonna 1961. IBM lanseerasi tuolloin sähköisen Selectric-pallokoneensa, jossa ei ollut kirjasinvarsia, vaan kirjasimet olivat vaihdettavassa pallossa.
Jokainen muistaa ensimmäisen autonsa ja luultavasti myös kirjoituskoneen, jolla kirjoitti ensimmäisen kirjansa. Minulla se oli Olivetti Lettera 22. Tämä italialainen matkakirjoituskone tuli tuotantoon vuonna 1950. Omani on vuoden 1963 mallia. Siinä on tavallista pienempi eli kymmenen pisteen Courierin näköinen serif-kirjasin. Yleisestihän koko oli Pica eli 12 pistettä. Hannu Salamalla oli samanlainen kone 1967 Minä, Olli ja Orvokki –romaanin mainoksessa, jossa hän oli ottanut kirjasimien suojakannen pois. Se teki koneet dynaamisen näköiseksi, joten minäkin poistin kannen omasta koneestani. Tuntui yhtä merkittävältä asialta kuin pikkupoikana, kun ajelimme pahvinpala räpättämässä pyörän pinnoja vasten. Sähkökoneiden myötä kirjoituskoneisiin alkoi tulla muutakin elektroniikkaa kuin vain kirjasinvarsien tai pallon liikuttelua. Ilmestyi muistipiirejä, korjaus- ja editointitoimintoja ja lopulta aivan uudenlainen vehje, tekstinkäsittelylaite. Mutta se on sitten jo oma juttunsa. |
![[Christopher Sholes]](sholes_kuva.jpg)
![[Underwood No1]](underwood.jpg)
![[Blickensderfer]](blickensderfer.jpg)
![[IBM:n pallokone]](ibm.jpg)
|
|
|
Mark Twain ja koneen moraaliKonefriikki Mark Twain muistelee Julkaisemattomassa elämäkerrassaan tuoneensa kirjoituskoneen maailmankirjallisuuteen. Hänen mukaansa Tom Sawyerin seikkailut on ensimmäinen koneella kirjoitettu romaanin käsikirjoitus. Twain muistaa väärin, se oli kirja Mississippi-virralla, jonka konekirjoittaja kopioi kirjailijan käsin kirjoitetusta versiosta. Twainin innostus Bostonista 1874 ostamaansa kirjoituskonetta kohtaan ei kestänyt pitkään, vain joulunpyhät. Kun Remingtonilta pyydettiin kolme kuukautta myöhemmin kirjailijan suositusta mainokseen, hän ilmoitti, ettei enää käyttänyt konetta. ”Se raunioittaa minut moraalisesti”, hän kertoi. ”Se panee minut kiroilemaan.” Niinpä hän lähetti koneen ystävälleen kirjailija ja kriitikko William Dean Howellsille, jolla Twainin mukaan ei ollut minkäänlaista moraalia. Howells piti laitetta kuusi kuukautta ja palautti. Kone tuli vielä muualtakin kaksi kertaa takaisin, kunnes hävisi maailmalle Twainin ajomiehen Patrick McAleerin satulalaukussa. ![[Sholesin kirjoituskone]](sholes.jpg) Sholesin kirjoituskone, jonka pohjalta Remington kehitti oman maailmanmenestyksensä. |
Tuomas Anhava: Hermes 3000
|
![[Takaisin]](takaisin.gif){kind=small}