Ernest Hemingway Sveitsissä

Ernest Hemingway tuli Pariisiin loppuvuodesta 1921. Vastikään avioitunut aloitteleva kirjailija sai toimeentulonsa vaimonsa Hadley Richardsonin pääomatuloista ja Toronto Starille kirjoittamistaan jutuista. Hemingway halu oli kuitenkin kaunokirjallisuudessa, runojen ja novellien kirjoittamisessa. Toronto Star lähetti Hemingwayn marraskuussa 1922 seuraamaan Lausannessa pidettävää rauhankonferenssia, jossa hierottiin sopua Turkin ja Kreikan välisille alue-erimielisyyksille. Konferenssi pidettiin Château d'Ouchyssa, kaupungin satamassa olevassa vanhassa linnassa, jota Hemingway kuvasi Toronto Stariin lähettämässä jutussaan niin rumaksi, "että Michiganin Petoskeyn Odd Fellows' Hall näyttää sen rinnalla Parthenonin kaltaiselta". Hemingwayn poliittisiin mielipiteisiin rauhankongressin seuraamisessa vaikutti suuresti eteläafrikkalainen kirjeenvaihtaja William Ryall, joka analysoi terävästi vallan korruptoivaa vaikutusta ja vähätteli Euroopan mahtimiehiä, erityisesti Mussolinia. Niinpä Hemingway kirjoittikin Toronto Starin artikkelissaan, kuinka oli hiipinyt Mussolinin taakse erään lehdistökonferenssin alussa nähdäkseen, mihin kirjaan diktaattori oli niin syventynyt, ettei ollut huomaavinaan tiedotustilaisuuteen tullutta lehdistöä. "Se oli ranskalais-englantilainen sanakirja - ja oli ylösalaisin." Ernest pyysi Hadleyä tulemaan luokseen Lausanneen. Tämä pakkasi Pariisissa miehensä runojen ja novellien käsikirjoitukset matkalaukkuun, jotta Hemingway voisi joulunpyhinä muokata niitä. Laukku varastettiin Gare de Lyon'n asemalla. Jälkipolville ei ole jäänyt tietoja, mitä käsikirjoituksia kadonneessa laukussa oli, todennäköisesti se sisälsi novelli- ja runokäsikirjoituksia. On esitetty arveluja, että kirjailija käytti osan hävinneestä materiaalista muistista kirjoitettuna Nuoruuteni Pariisi -kirjassa, joka ilmestyi postuumina Mary Hemingwayn toimittamana 1964. Hemingwaylle jäivät kuitenkin tuolta ajalta ainoastaan Pariisin asunnon kirjoituspöydän laatikon pohjalle haudattu Kaukana Michiganissa ja Lausannessa mukana ollut Isäukkoni-novellit. Ehkä valaistusta asiaan tuo Kuubassa marraskuussa 2002 aloitettu amerikkalais-kuubalainen Hemingway-projekti, joka käy läpi kirjailijan Kuubaan jäänyttä käsikirjoitusmateriaalia. Käsikirjoitusten katoaminen aiheutti korjaamattoman särön Ernestin ja Hadleyn suhteeseen, eikä Hemingway antanut käsikirjoitusten katoamista koskaan anteeksi vaimolleen. Hemingway lopetti työnsä Lausannessa joulukuun 16. päivänä ja matkusti Hadleyn kanssa hiihtämään Chambyyn, lähelle Montreux'tä painaakseen käsikirjoitusten menettämisen mielestään. Gangwichin täysihoitolaan hän sai kirjeen Agnes von Kurowskylta, sairaanhoitajalta, johon oli rakastunut Italiassa haavoituttuaan ambulanssin kuljettajana I maailmansodassa. Myöhemmin Hemingway on kuvannut kirjeen saapumisen herättämiä tunteita novellissaan "Kilimandšaron lumet". Kuoleva kirjailija muistelee paluutaan Pariisiin selostamasta Kreikan ja Turkin välistä sotaa. Lehden toimitus oli kääntänyt postin hänen asuntoonsa. Eräänä aamuna hän sai kirjeen, joka pani vilunväreet kulkemaan kiireestä kantapäähän, kun hän näki ja tunnisti käsialan kirjekuoresta. Hän koetti sujauttaa sen toisen kirjeen alle, mutta hänen vaimonsa oli huomannut asian ja kysyi, keneltä kirje oli, rakas. Ja niin se nostalginen tunne loppui alkuunsa. Samalla tavalla kuin novellin Harry Hemingway halusi piilottaa kirjeen välttääkseen vaimonsa mustasukkaista reaktiota tämä huomatessa miehen pitävän yhteyttä entiseen naisystävään. Helmikuussa Hadley havaitsi odottavansa lasta. Tämä ei ilahduttanut Hemingwaytä lainkaan. Hän oli liian nuori isäksi, hän kertoi Gertrud Steinille Pariisiin palattuaan. Poika, John Hadley Nicanor, "Bumby", syntyi lokakuun 10. 1923. Vuotta myöhemmin kirjoittamassaan Nick Adams -novellissa "Lumista maastoa" Hemingway tulkitsee jo tunteitaan lievemmin alter egonsa kautta tämän keskustellessa hiihtokumppaninsa Georgen kanssa: "Saako Helen lapsen?" George sanoi heilahtaen seinältä pöydän ääreen. "Saa." "Milloin?" "Kesän lopulla." "Oletko iloinen?" "Olen. Nyt." Sveitsi on miljöönä Hemingwayn "Jäähyväiset aseille" -romaanin lopussa. Sotilaskarkuri, Italian armeijassa ambulanssikuskina toiminut amerikkalainen Frederic Henry ja hänen rakastettunsa, englantilainen sairaanhoitaja Catherine Barkley pakenevat Italiasta Sveitsiin. Pako toteutetaan soutuveneellä pitkin Lago di Maggiorea. Lähtöpaikka on Stresan kaupunki, josta Sveitsin rajalle on kolmisenkymmentä kilometriä. Pakolaiset rantautuvat Sveitsin Brissagossa, josta heidät kuljetetaan Logarnoon. Logarnon poliisiasemalla pakolaiset keskustelevat kohteliaitten sveitsiläispoliisien kanssa Montreux'n talviurheilumahdollisuuksista, erityisesti kelkkailusta. Sitä ja laskettelua Hemingway oli harrastanut kaupungin yläpuolisilla rinteillä Lausannen rauhankonferenssin ja käsikirjoitustensa katoamisen jälkeen. Samassa paikassa myös Nick Adams ja George hiihtävät "Lumista maastoa" -novellissa. Logarnosta Henry ja Catherine matkustavat siis Montreux'hön, jonka yläpuolella vuorenkupeessa he asuvat talven herra ja rouva Guttingenin alppimajassa. Keväällä kuulaitten ja lumisten päivien vaihtuessa koleaan sateeseen ja Catherinen synnytyksen lähestyessä he muuttavat Lausanneen ja asettuvat asumaan pieneen hotelliin. Catherin menehtyy synnytykseen ja Henry palaa sateessa hotelliinsa. Sveitsi tarjosi Hemingwaylle ulkoilmaelämän ympäristön. Samalla siitä, erityisesti Lausannesta tuli eräänlainen käännekohta hänen nuoruudelleen. Hadleyn kadottamien käsikirjoitusten aiheuttama järkytys ei haihtunut koskaan. Hemingway tunsi joutuneensa aloittamaan koko kirjailijatyönsä alusta ja tapahtuma syvensi säröä puolisoitten välillä ja johti lopulta eroon Pauline Pfeifferin, tulevan toisen vaimon aktiivisella avustuksella. Sveitsistä tuli rakas paikka Hemingwaylle. Ensimmäisen kerran hän kävi hiihtämässä Montreux'ssä tammikuussa 1922, kolme viikkoa Eurooppaan tulonsa jälkeen. Chambesyyn hän palasi useita kertoja joko kaksin Hadleyn tai Hadleyn ja ystäviensä kanssa. Avioero lopetti nämä nuoruuden hiihto- ja vaellusretket. Katkeruus tästä tulee esille Hemingwayn 1933 julkaiseman novellikokoelmaan "Voittaja ei saa mitään" sisältyvässä kolmen novellin sikermässä "Kunnianosoitus Sveitsille". Kaikki sikermän novellit alkavat samalla tavalla myöhässä olevan junan odottamisella, mutta asemat ja odottava henkilö vaihtuvat. Novellit ovat asetelmiltaan hiukan väkinäisiä ollakseen hauskoja, henkilöt epäsympaattisen aggressiivisia ja toiminnaltaan heikosti motivoituja. Aikalaiskritiikkikin oli kokoelmaa kohtaan tyly, Hemingwayn otteen epäiltiin olevan kirpoamassa. Mutta triumfi oli vielä edessä, tulevien romaanien menestys sekä Pulizer- ja Nobel-palkinnot.