Mikael Agricola (n.1510 - 1557)

Mikael Agricola Turun tuomiokirkon seinustalla.

nsimmäinen muistiinmerkitty suomenkielinen virke on Nürnber-gin kaupunginkirjastossa olevassa matkakertomuksessa noin vuodelta 1450. Turun piispa Maunu Tavast oli lausunut Turussa käyneelle saksalaiselle vieraalleen: ”Minä tahdon kernaasti puhua suomen kielen, en minä taida.” Piispa siis pahoitteli kielitaidottomuuttaan.

Mikael Agricola sen sijaan taisi suomen kielen, mutta kirjoittamisen kanssa oli ongelmia. Suomea ei juuri ollut kirjoitettu aiemmin, joten esikuvia ja malleja ei ollut. Kun Agricola sitten ryhtyi kääntämään Raamattua, hän jouti ratkaisemaan sanojen kirjoitusasujen ohella myös alkukielen sanojen suomalaisia vastineita, sillä hengenelämään liittyviä sanojakin puuttui. Agricola sepitti satoja uudissanoja, (esim. hallitus, esikuva, käsikirjoitus) ja muodosti lukuisia uusia käännöslainoja (esim. enkeli, historia, palmu).

Koska varhaisimmat sanojen kirjakieliset ensiesiintymät ovat suurimmaksi osaksi Agricolan käännöksissä, ne menevät hänen nimiinsä. Kolme neljäsosaa Agricolan teosten sanoista on edelleen käytössä.

Agricola rakensi kirjakieltä tuntemiensa Suomen murteiden pohjalta. Hän oli syntynyt itäisellä Uudellamaalla, käynyt koulua Viipurissa ja sen jälkeen toiminut Turussa. Agricola ottikin käyttämänsä kirjakielen pohjaksi Varsinais-Suomessa puhutun kielimuodon, kuten hän Uuden Testamentin alkupuheessa itse kertoo.

Nyt viimein, vaikka näissä Kansoisa ovat moninaiset Kielet eli puheen tavat, niin että kuki näistä Maakunnist jotain murtaa toisen Maan kielistä, kuitenkin että tämä koko Hiippa-kunta, Suomen maaksi kutsutaan, joka ompi niin kuin muiden Äitei. Sillä että hän ensin tuli Kristityksi ja tässä Turussa ompi Maakunnan Emäkirkko ja piispan Stuoli ja Istuin. Sentäh-en ompi tässä Pyhän Uu-den Testamentin kirjoissa Suomen kieli enimiten pruukattu.

Agricola julkaisi ensimmäiset painetut suomenkieliset kirjat (Abckiria 1543, Se Wsi Testamenti 1548 ym.). Hänen oikeinkir-joituksensa perustui latinan, saksan ja ruotsin esikuviin, ja esimerkiksi äänteiden pituuden merkitseminen tai ä:n ja e:n erottaminen oli epäjohdonmukaista.

Mailman Algusta ia Loomisesta.

ALghusa Jumala Loij Taiuaan ia Maan. Ja maa oli aukea ,a tyhie ia pimeys oli syweydhen päle, ia Jumalan Hengi puhalsi ylize wetten. Ja Jumala sanoi, Olcoon walkius. Ja walkius tuli. Ja Jumala näki walkiudhen ette se oli hyue, Nin Jumala eroitti walkiud-hen pimeydhesta. Ja cutzui walkiudhen, Peiuexi ia pimeydhen' ööxi. Ja tuli Echtosta, ia amusta ensimeinen peiue.

Ns. vanhan suomen kaudella, jota kesti 1500-luvulta 1800-luvun alkupuolelle, suomen kirjoitustapa kehittyi ja johdon-mukaistui, mutta käyttö ei juuri laajentunut alkeisopetuksen ja kirkon ulkopuolelle. Suomeksi kirjoitettiin lähinnä uskon-nollista kirjallisuutta sekä tärkeimpiä hallintotekstejä (esimerkiksi kansalle tiedoksi annettavat asetukset), kansa osasi periaatteessa lukea mutta harvemmin kirjoittaa.