Gudrunin neljä rakkautta

Helgafellissä, Luoteis-Islannissa, Hvammsvuonon etärannalla on erään maatilan pihalla hautakumpu. Kummun keskellä on kivi, johon on kaiverrettu teksti "Gudrun Ósvifrd. Helgafell 1008". Hauta on islantilaisen saagakirjallisuuden tunnetuimman naisen viimeinen leposija. Hänen tarinansa kerrotaan Lohilaaksolaisten saagassa, josta tämän intohimoisen naisen ambivalentti rakkauskertomus vie yli puolet. Islannin 900-luvun lopun asutushistoriaan liittyvä saaga on kirjoitettu vuoden 1245 tienoilla, ja muutamat tutkijat pitävät sitä naisen tekemänä. Jonkinlaista tunteitten ja tekojen vastaavuutta Gudrunin tarinaan voi nähdä suomalaisessa Aninkaisen virressä, jonka runoilijaksi epäillään myös naista.

Gudrun Ósvifrintyttären esi-isä, Ketill Lattanenä oli lähtenyt Norjasta Skotlantiin kuningas Harald Kaunotukan valtaa pakoon. Osa lapsista jatkoi Islantiin, jossa Helgi Bólan asettui maan eteläosaan, Björn Itäläinen ja Unnr Syvämieli Breidavuonon rannalle. Björnin jälkeläiset levittäytyivät myöhemmin Breidavuonoon laskevan Lohijoen varrelle. Gudrun polveutui Ketillin pojasta, Björn Itäläisestä. Gudrunin isä oli Ósvifr Helginpoika, äiti Thórdis, Thjódólfr Lyhyen tytär. He asuivat Saelingslaakson Laugarissa. Ósvifriä pidettiin suuressa arvossa hänen viisautensa ja varakkuutensa takia.

Myös Gudrunia arvostettiin. Hänen sanottiin olleen Islannin kauneimpia naisia, "hyvä näöltään, mutta myös hyvä järjenlahjoiltaan".

Gudrunin ensimmäinen aviomies oli Thorvaldr Halldórrinpoika, jota hän ei arvostanut, vaan erosi lyhyen avioliiton jälkeen. Toinen mies oli Thódr Ingunninpoika, etevä laintuntija, jonka Gudrun sai puolisokseen syyttämällä miehen vaimoa Audria miesnaiseksi, jonka jälkeen Thódr otti eron. Syytös oli selvästi Gudrunin tekaisema, mutta tarjosi Thódrille keinon vapautua epätyydyttävästä avioliitosta edes suurin piirtein kunniallisesti.

Kauan ei Gudrun saanut kuitenkaan onnestaan nauttia, vaan Thódr hukkui mereen, kun loitsimistaitoiset pahantekijät noituivat myrskyn hänen veneensä kimppuun.

Gudrun oli nyt leski, mutta löysi lohtua Kjartan Óláfrinpojan seurasta. Kjartan oli harvinaisen suurta sukua sekä isänsä että äitinsä puolesta. Isä Óláfr oli iiriläiskuningas Mýrkjartanin tyttärenpoika ja Norjan kuningas Haraldr Gunnhildrinpojan hirdmies, äiti Thórgerdr kuuluisan soturin ja runoilijan Egil Kalju-Grimrinpojan tytär.

Kjartanin läheisin ystävä oli hänen serkkunsa ja kasvattiveljensä Bolli. Nuorukaiset halusivat nähdä maailmaa ja lähtivät siksi purjehtimaan Norjaan. Kjartan pyysi, että Gudrun odottaisi häntä kolme talvea, mutta nainen ei luvannut mitään.

Kjartan ja Bolli saapuivat Norjaan vuonna 999. Maassa oli noussut valtaan kuningas Óláfr Tryggvinpoika, joka halusi, että kaikki kääntyivät kristinuskoon. Tästä syystä Trondheimissa on paljon islantilaisia, jotka haluttomina vaihtamaan uskontoa olivat jääneet panttivangeiksi. Kjartan ja Bolli mieltyivät kuningas Óláfriin ja ottivat kasteen, samoin suurin osa muista islantilaisista. Bolli lähti viemään uutta uskoa Islantiin Kjartanin jäädessä kuninkaan hirdiin.

Islannissa Gudrun suostui Bollin puolisoksi osaksi sukunsa painostuksesta, osaksi Bollin vääristelevien tietojen takia. Tämä antoi nimittäin ymmärtää, ettei Kjartanilla ollut halua palata lähivuosina kotiin. Kjartan sai lopulta Óláfr Tryggvinpojalta luvan lähteä maasta. Kuningas antoi hänelle lähtiäislahjaksi hienon miekan ja sanoi enteellisesti, että "pidä tämä ase aina mukanasi, sillä niin uskon, ettei sinuun aseet pysty, jos kannat tätä miekkaa." Kuninkaan sisarelta Ingibjörgiltä Kjartan sai kallisarvoisen liinan Gudrunille vietäväksi.

Kjartanin palattua tunnelma Lohilaaksossa oli jäätävä, mutta kaikki pysyi pitkään näennäisen rauhallisena, vihamielisyydet pidettiin piilossa. Vastoin yleistä luuloa Kjartan avioitui kahden talven jälkeen Hrefnan, Ásgeirr Äkkipäisen tyttären kanssa, ja silloin piru pääsi irti. Mustasukkainen Gudrun alkoi nöyryyttää

Gudrun kiehui kostoa. Taitavasti sanoillaan pistelemällä hän lopulta sai usutettua veljensä ja miehensä Bollin Kjartanin kimppuun. Kjartanilla ei ollut mukana kuninkaan antamaa miekkaa ja lopulta hän sai surmansa serkkunsa Bollin Jalanpurijasta.

Gudrun paljasti surmatyön jälkeen Bollille motiivikseen mustasukkaisuuden: "parasta minusta on tässä se, että Hrefna ei käy nauraen vuoteeseen tänä iltana".

Kjartanin isä haki hyvitystä poikansa surmaan, mutta halusi katkaista verikoston

Gudrun hautoi uutta kostoa. Hän vaihtoi godi Snorrin kanssa asuinpaikkaa ja muutti Helgafelliin Hvammsvuonon etelärannalle.

Gudrunin kostonhimo oli tunnettu koko Lohilaaksossa. Thorkell Eyjólfrinpoika, joka oli mieltynyt Gudruniin, sanoi pelkäävänsä, että joutuisi kostamaan Bollin kuoleman, joten hän jätti naima-asian sikseen ja purjehti Norjaan.

Snorri yritti hillitä Gudrunia ja saikin rajattua koston yhden miehen surmaksi. Se oli kylläkin niin ovelasti toteutettu, että tappoon pakotettiin mukaan uhrin, Helgi Hardbeinninpojan lähisukulaisia. Gudrun sai kostoretken johtajaksi Thorgils Hallanpojan, joka oli kosiskellut Gudrunia. Tämä lupasi salamielisesti Thorgilsille, ettei menisi kenenkään muun maassa olevan miehen vaimoksi.

Surmatyö tehtiin ja siitä määrättiin maksettavaksi sakot. Helgin pojat tappoivat kuitenkin Thorgils Hallanpojan käräjillä, juuri kun sakkoa oltiin sovittamassa. Kun Thorkell Eyjólfrinpoika palasi Islantiin, esteet Gudrunin ja hänen avioliiton tieltä olivat poissa, Bolli oli kostettu ja Thorgils pois päiviltä.

Gudrun ei saanut kuitenkaan nauttia neljännestäkään miehestään kuin määräajan: mahtimieheksi kohonnut Thorkell hukkui kiirastorstaina Breidavuonoon 48-vuotiaana neljä vuotta ennen Olavi Pyhän kaatumista. Tämä ajanmääritys osoittaa, ettei saagojen historiallisuus ole aivan kestämätön: kun Olavi Pyhän tiedetään kaatuneen Stiklestadin taistelussa 1030, Thorkellin kuolinvuosi olisi siten 1026 eli 18 vuotta Gudrunin kuoleman jälkeen. Tuhannen vuoden marginaalilla tarkkuus lienee kuitenkin riittävä.

Saaga kertoo lyhyesti Gudrunin elämän loppuvaiheet: hänestä tuli suuri uskovainen ja hän opetteli ensimmäisenä naisena Islannissa psalttarin ulkoa. Hänestä tuli myös maansa ensimmäinen nunna ja naiserakko.

Lohilaaksolaisten saagaan sisältyvää Gudrunin ja hänen aviomiehistään ja rakkaudestaan kertovaa kokonaisuutta on verrattu intohimon ja koston teemoiltaan Niebelungeinlauluun ja Eddan Sigurdin ja Brynhildin ambivalenttiin rakkaustarinaan.

Lohilaaksolaisten saaga loppuu kauniisti. Kun Gudrunin poika Bolli kysyy vanhalta äidiltään, ketä miestä tämä oli eniten rakastanut, Gudrun vastaa: "Häntä pahiten kohtelin, jota eniten rakastin." Vanhuus on tuonut ylpeälle viikinkinaiselle nöyryyttä. Ylväästi hän kuitenkin kantaa tekojensa seuraukset ja ottaa vastuun omista ratkaisuistaan.

Naisten asema on historiallisista syistä vahva saagakirjallisuudessa. Miesten matkustellessa ympäri maailmaa naiset pitivät kotona taloutta ja perhettä pystyssä itsenäisesti. Lohilaaksolaisten saagassa on Gudrunin ohella useita pystyviä naisia. Unnr Syvämieli rakennutti ja varusti laivan Skotlannissa ja vei sillä perheensä Islantiin, Thódrin hylätty vaimo Audr kosti häväistyksensä iskemällä väkipuukolla entistä miestään rintaan, Kjartanin äiti kostatti poikansa kuoleman ja muiston häpäisyn kahteen kertaan.

Gudrun kuoli Helgafellissä ja siellä hän lepää edelleen, maatilan pihalla, rautakaiteitten suojaamassa hautakummussa kohta tuhatta vuottaan. Hänestä kertova Lohilaaksolaisten saaga on komeimpia islantilaisten saagojen kaanonissa. Ei ihme, että Gudrunista on tullut itsenäisyydessä ja vahvuudessa esikuva islantilaisille naisille.