Kohteliaisuus on pelkkää ilmaa

eli kertomus siitä, kuinka Osku Kiiskinen on vähällä ryhtyä herrasmieheksi.

amalaa, sanoi Eeva Parviainen eräänä iltana Aino Koistiselle Osku Kiiskisen kuullen.
- Olen samaa mieltä, Aino sanoi vakavasti.
- Oletko? Eeva häkeltyi.
- Taatusti, Aino sanoi.
- Herra Osku Kiiskinen ei saa tästä lähtien puhtaita sukkia muutoin kuin yhtä kokonaista pestävää paria vastaan.
- Kuinka niin? Osku kysyi.
Hän luki läksyjä tuvan pöydän ääressä, kuten hänellä oli tapana.
- Siksi, että viimeksikin pyykissä oli kymmenen paritonta sukkaa. Luulisi melkein, että meillä asuu yksijalkainen ihminen.
- Rupea, Osku, käyttämään sukkahousuja, Eeva ehdotti.
- Niistä ei parit yleensä katoa.
- Oskulta sekin onnistuisi, Aino sanoi synkästi. - Kamalaa.
- En minä kyllä sitä tarkoittanut, Eeva sanoi. - Siis Oskun sukkia.
- Vaan mitä? Aino kysyi.
- Tätä nykyajan menoa.
- Mikäs tässä on vikana? Osku ihmetteli pöydän luota.
- Ihmiset eivät ota enää toisiaan huomioon, Eeva selitti. - Käyttäytyvät epäkohteliaasti ja töykeästi.
- Niinkö? Aino sanoi kiinnostuneena. - Onko maailma kohdellut sinua kaltoin?
Eeva puuskahti tuohtuneena.
- Kun tulin viimeksi kaupungista bussilla, olin ensin jäädä koululaisten jalkoihin. Ryntäsivät autoon kuin päättömät kanat. Kun sitten maksoin sadan markan setelillä, kuljettaja kysyi, eikö mummolla ole pienempää, vai maksetaanko eläke jo satasina.
- Todellako? Aino hämmästyi.
- Olisit tempaissut sitä kuonoon, Osku ehdotti.
- Minä olen sentään saanut kaksoistyttölyseon sivistyneen kasvatuksen, Eeva sanoi arvokkaasti. - Siksi tyydyinkin näyttämään vain kieltä.
- Herrasmiehiä on todella vähän, Aino huokasi.
- Enää ei vanhoja daameja suudella kädelle eikä auteta kadun yli. Unto-vainaakin on kuollut.
- Ei kai Unto muuten vainaja olisikaan, Osku sanoi.
- Eikä ole Oskussakaan herrasmiesainesta, Eeva huokasi ja pudisti päätään.
- Vai ei ole, Osku sanoi ja läiskäsi kirjan kiinni. - Lyödäänkö vetoa?
- Lyödään vain, Aino sanoi.
- Jos käyttäydyt herrasmiesmäisesti yhden päivän, sinun ei tarvitse tiskata kuukauteen.
- Eikös sinun pitänyt hankkia astianpesukone? Osku muisteli.
- Miksi? Jos sinä huolehdit tiskeistä kuukauden?
- Vaikka kaksi, Osku uhosi.
- No, kolme sitten, Aino korotti.
- Uhkapeliä, Eeva sanoi.
- Ainoastaan Oskun puolelta, Aino virnisti.
Seuraavana aamuna Osku Kiiskinen ja Aino Koistinen nousivat kirkonkylään menevään bussiin.
- Olkaa hyvä, Osku sanoi päästäessään Ainon edellään.
- Kiitos, Aino sanoi.
- Saanen maksaa puolestanne, Osku ehdotti kuljettajan kohdalla.
- Saanet, Aino myöntyi.
Osku kaivoi lompakon taskustaan ja ojensi setelin kuljettajalle, joka napsautti liput koneesta ja alkoi kaivaa vaihtorahoja kolikkolaitteestaan.
- Antaa olla, Osku sanoi sydämellisesti.
- Ostakaa jotain mukavaa lapsillenne.
Kuljettaja tuijotti ällistyneenä ensin Oskua, sitten kämmenellään kiiltelevää viisikymmenpennistä.
- Kiitos, hän mutisi, sulki oven ja käänsi auto maantielle.
- Kohteliaisuus on pelkkää ilmaa, Osku sanoi istuuduttuaan Ainon viereen. - Mutta ilma renkaissa tekee autolla ajamisenkin miellyttäväksi.
- Pikku herrasmies, Aino sanoi ja taputti Oskua poskelle. - Varo, ettei joku kohteliaisuutesi uhri tinttaa sinua nenään.
Kun bussi kaartoi matkahuollon eteen, Aino sanoi:
- Minä käyn optikolla. Siinä menee ehkä puoli tuntia. Tavataan osuuskaupan pääovella
Osku katseli odottaessaan kirkonkylän kauppojen ikkunoita ja poikkesi sitten osuuskaupan baariin.
- Mitäs sulle? laiha kolkonnäköinen baariapulainen kysyi.
- Kiitos kysymästä, Osku sanoi kohteliaasti. - Hyvää vain.
- Tä? myyjä hämmästyi.
- En kai minä etuile? Osku sanoi ja hymyili rakastettavasti. - Onhan nyt minun vuoroni?
Baariapulainen katsoi Oskua hitaasti.
- Haluutko sä jotain?
- Tiedustelisin, voisitteko ystävällisesti myydä minulle pullollisen virvoitusjuomaa?
Myyjä tuijotti Oskua kuin ei olisi ymmärtänyt.
- Virvoitusjuoma on nestemäinen aine, joka on pakattu pulloon, Osku selitti auliisti. - Niitä on tuossa kylmäaltaassa useita.
Baariapulainen hätkähti liikkeelle, otti altaasta pullon ja pani sen tiskille.
- Kuusi ja puoli.
- Tuhannet kiitokset, arvon neiti. Sulkeudun suosioonne. Sitten hän otti lasin ja meni pulloineen pöytään. Baariapulainen jäi seisomaan hämmentyneen näköisenä tiskin taakse.
Osuuskaupassa Osku työnsi ostoskärryjä ja Aino lastasi niihin tavaroita.
- Mene sinä jonottamaan lihatiskille, niin säästetään aikaa, Aino sanoi. - Siellä on jokin tarjous, koska eläkeläisiä on niin tuhottomasti. Minä en kestä niitä.
- Olethan sinäkin eläkeläinen, Osku sanoi.
- Sepä se, Aino tuhahti.
Osku meni tiskille ja jäi odottamaan vuoroaan. Kaksi myyjää palveli asiakkaita.
- Ja sitten? toinen myyjistä sanoi, kun Oskun vuoro tuli. Osku nosti kätensä, mutta viereen tupsahtanut naishenkilö oli nopeampi.
- Sata viisikymmentä grammaa sikanautaa.
Osku hymyili ystävällisesti ja odotti kärsivällisesti kunnes myyjä sai palveltua etuilleen asiakkaan.
- Ottaisin..., Osku aloitti, mutta hänen toiselta puoleltaan kuuluikin:
- Puoli kiloa siskonmakkaroita. Osku rypisti otsaansa ja katsoi sitten tuikeasti naisasiakasta. Nainen ei kiinnittänyt mitään huomiota häneen.
- Ja kenenkähän vuoro? toinen myyjä kysyi.
- Minun! kolme naisihmistä sanoi yhtä aikaa.
- Nyt taitaa kuitenkin olla tämän pojan vuoro, myyjä sanoi. – Te tulitte hänen jälkeensä.
- Minä kyllä olin ennen häntä, kipakka nainen sanoi tiukasti Oskun vieressä.
Myyjä katsoi neuvottomana Oskuun kuin apua pyytääkseen. Osku nyökkäili päätään kuin vanha hevonen auringon paisteessa. Sitten hän sanoi kohteliaasti:
- Tämä kiukkuinen rouva on aivan oikeassa. Järjestys on tämä: ensin täti hapannaama, sitten tuo lihava tuolla tiskin päässä ja sitten tämä isonenäinen tässä vieressä. Vasta sitten on minun vuoroni.
Kaikki kolme naista tuijottivat Oskua kuin hän olisi ollut jokin pilaantunut elintarvike. Sitten he kääntyivät kannoillaan ja hävisivät paikalta.
- Mitä pikku gentlemanni? Oskun viereen tullut Aino sanoi ja nauraa tirskahti.
- Ei se aina ole helppoa, Osku murahti synkästi.
- Kilo rusinamakkaroita.
- Kas, Eeva, Aino sanoi, kun he laskeutuivat bussista osuuskaupan kulmalla. Eeva Parviainen heilautti kättään tervehdykseksi.
- Kuinka kohteliaisuus sujuu?
- Osku on reputtanut jo ainakin kahdesti, Aino virnuili.
- Minulta loppuu tiskivuorot kokonaan.
Välittämättä Ainon puheista Osku suuteli Eevaa kädelle.
- Saanen auttaa rouvaa.
Hän pujotti kätensä Eevan kainaloon ja alkoi taluttaa tien yli.
- Tässä on joskus aivan hirveä liikenne, Osku rupatteli ällistyneelle autettavalleen.
- Vaikka nyt ei näy yhtään autoa, tunnin päästä voi huonolla onnella jäädä kaupunkiin päin menevän bussin alle, mikäli se on aikataulussa.
- Mutta enhän minä..., Eeva yritti sanoa, mutta Osku huitaisi kädellä ilmaa suurpiirteisesti.
- Ei tästä ole mitään vaivaa.
Sitten he olivatkin tien toisella puolella.
- Olkaa hyvä, Osku sanoi ja kumarsi.
- Kiitoksia, Eeva sanoi. - Itse asiassa en kyllä ollut menossa tien yli, mutta ei kai tästä mitään haittaakaan ollut
. Sitten hän otti Oskun käsikynkkäänsä, ja he kulkivat takaisin Aino luokse. Aino pudisti päätään.
- Jaa-a, hän sanoi. - Tuolla pelillä teidät suljetaan vielä johonkin laitokseen.
- Niin kai, Osku sanoi. - Kohteliaisuus on niin harvinaista, että herrasmiehiäkin pidetään hulluina.
- Eivät he hullumpia olekaan, Eeva sanoi.
- Turha yrittää, Aino sanoi. - Osku on diskattu. Kolmen kuukauden kuluttua ostan astianpesukoneen.