Uimaopetusta

eli kertomus siitä, kuinka Stina-Britt Hagström oppi uimaan alle kymmenessä sekunnissa.

esä oli lämmin ja rauhallinen noin juhannukseen saakka. Juhannuksen jälkeenkin oli vielä lämmintä. Osku Kiiskinen makasi Ainolan pihanurmella ja ajatteli, että pitäisi leikata nurmikko.
- Mutta enpä taida viitsiä, Osku sanoi ääneen.
- Mitä turhia, Aino Koistinen sanoi.
- Mitä? Osku hämmästyi, sillä hän ei ollut loikoilultaan huomannut mökin portaille ilmestynyttä isoäitipuoltaan eli Koistisen äitiä. Koistinen oli taas Oskun äidin mies. Monimutkaista, joten paras sanoa Ainoa vain Ainoksi.
- Turha leikata nurmikkoa, kasvaa se kuitenkin, Aino jatkoi. - Niitetään heinäkuussa ja pannaan seipäille.
- Hyvä idea, Osku sanoi.
Puhelin soi sisällä ja Aino hävisi portailta vastaamaan. Osku jäi makaamaan pihalle ja ryhtyi suunnittelemaan kalaretkeä. Hän kaivaisi matoja kasvimaan reunasta ja menisi lammelle ongelle. Tai jos onkisi ilman syöttiä, ei tarvitsisi kalojen kanssa räplätä. Tai jos ei menisi ollenkaan, säästyisi menemisenkin vaiva. Hyvä idea.
Oli lämmintä ja rauhallista. Kunnes Aino ilmesty taas portaille.
- Eeva Parviainen soitti, hän sanoi. - Eevalle on tullut tytär Ruotsista käymään.
- Ei se mitään, Osku mutisi. - Kunhan ei tuo sitä tänne.
- Ei se tuokaan, Aino sanoi. - Siis tytärtä. Mutta tyttären tyttären tuo.
Osku vääntäytyi istumaan ja katsoi synkästi Ainoa.
- Miksi? Sinähän olet lähdössä ohiammuttujen kokoukseen. Vai mikä se oli? Sotaveteraanien kinkereihin?
- Sinusta tulee lapsenlikka.
- Herra jumala, Osku hämmästyi.
- Eikä kun lapsenlikka, Aino sanoi. - Stina-Britt on kahdeksanvuotias. Kyllä hän pärjää yhden päivän vaikka sinunkin kanssa.
- Auta armias, Osku sanoi.
- Pyydä Terttua apuun, Aino sanoi ystävällisesti. - Jos et itse tunne pärjääväsi.
- Tämä tuli vähän huonoon aikaan, Osku mutisi. - Kun olisi noita heinä- ja kalastuskiireitä.
Aino nauroi iloisesti ja pudisti päätään.
- No, Osku huokasi alistuneesti. - Koska tämä Peppi-Lotta tulee?
- Huomenna. Eeva tuo samalla kun Veikko Samulinen vie meidät asemalle.
- Vaadin suuret korvaukset.
- Saat ylimääräisen aterian, Aino lupasi.
- Sovittu, Osku sanoi ja meni sisälle.
Seuraavana aamuna Veikko Samulinen toi Eeva Parviaisen ja hänen lapsenlapsensa Stina-Britt Hagströmin Ainolaan.
- Se näyttää melkein suomalaiselta, Osku sanoi apuun hälytetylle Kankaan Tertulle, kun he kurkistelivat tulijoita ikkunasta.
- Miltä sen pitäisi sitten näyttää? Terttu ihmetteli.
- Ruotsalaiselta.
- Onhan hänen äitinsä Suomesta kotoisin, Aino sanoi ja nosti matkakassinsa lattialta.
- Mistä sen tietää, Osku murisi. - Eeva Parviainen kun sanoo, ettei se ole mistään kotoisin.
- Tulkaa nyt vastaan vierasta, Aino sanoi ja työntyi ulos.
Osku huokasi.
- No, saahan tästä kuitenkin palkan.
He menivät ulos. Pihamaalla seisoi Eeva Parviainen nyreän näköisen kahdeksanvuotiaan tytön vieressä.
- Tässä on Osku ja Terttu, Eeva selitti tytölle. - Mummi tulee sitten illalla. Ole reipas tyttö. Osku ja Terttu ovat oikein mukavia...
Eeva mietti hetken, mitä mukavia Osku ja Terttu oikein olivat.
- Tyyppejä, Osku ehdotti.
- Juuri niin, Eeva hyväksyi.
Tyttö tuijotti Oskua happamesti ja näytti sitten kieltään.
- No niin, Eeva sanoi. - Ole kiltisti, ettei Osku pistä sinua turpiin.
Sitten Eeva kumartui ja pussata mäjäytti Stina-Brittiä poskelle.
- Iti sutaa, Eeva, Aino sanoi autosta. - Mennään, että ehditään kivääreitten jakoon.
Eeva nousi autoon ja hetkessä Veikko Samulinen kaasutti sen pois näköpiiristä. Osku, Terttu ja Stina-Britt jäivät seisomaan pihamaalle.
Osku katsoi Terttua ja kohautti kysyvästi kulmakarvojaan.
- Mitä? Terttu kysyi.
- Unohdin kysyä, puhuuko se suomea.
- Puhutko suomea? Terttu kysyi mutkattomasti. - Vai puhutaanko ruotsia. Ska vi tala svenska eller finska?
- Höh, tyttö sanoi.
- Höh? Mitä se on suomeksi? Osku kysyi.
- Höh, Terttu sanoi.
- Jaa, se on sama, Osku sanoi. - Höh på dig.
Tyttö näytti entistä happamemmalta. He kaikki kyräilivät toisiaan alta kulmien.
- Mitäs me tehtäisiin? Terttu sanoi lopulta. - Mitä sinä haluaisit puuhata? Va vill du göra?
- Leikitään kotia, Osku ehdotti. - Minä olen isä, Terttu on äiti ja Peppi-Lotta on meidän orpo tyttäremme, jonka minä ajan yöllä pikaistuksissani hankeen. Nyt kun ei ole lunta, voidaan käyttää Ainon pakastinta.
Stina-Britt katsoi hämmentyneen näköisenä Oskua.
- Hän ei taida enää olla kotileikki-iässä, Terttu arveli.
- No, keskustellaan sitten sivistyneesti, Osku ehdotti. - Onko se August Lundkvist vielä kirjallisuuden Nobel-lautakunnan puheenjohtajana?
Stina-Brittin suupielet vääntyivät alas päin. Yhtäkkiä hän näytti Oskulle keskisormea.
- Höh, Osku sanoi. - Sehän haluaa leikkiä.
Hän nosti etusormensa ylös ja alkoi laulaa:
- Missä on etusormi, missä on etusormi.
Terttu nosti oman etusormensa ja yhtyi lauluun:
- Tässähän tämä, tässähän tämä. Mitä sulle kuuluu?
- Kiitos oikein hyvää.
Stina-Britt käänsi heille selkänsä ja alkoi kävellä pois päin. He lakkasivat laulamasta.
- Vaikea henkilö, Osku sanoi. - En svår person.
- Sinä et osaa käsitellä sitä, Terttu sanoi.
- Minä käsittelisin sitä kyllä mielelläni, mutta siitä saattaa saada syytteen, Osku sanoi. - Mitäpä jos sinä menisit juttelemaan sille vähän tyttöjen kesken. Mennään vaikka uimaan lammelle.
Terttu meni Stina-Brittin perään ja Osku alkoi kävellä hiljakseen parin sadan metrin päässä olevaa lampea kohti.
Lampi oli pieni, mutta syvä. Sen pohjalla oli lähde, joten vesi ei helteilläkään tullut kovin lämpimäksi. Kuitenkin se oli juhannuksen tienoilla uintikelpoista.
Osku oli rakentanut lammen rannalle uimakopin ja laiturin, jossa oli ponnahduslauta. Hän vilkaisi kulkiessaan taakseen. Terttu näytti puhuvan jotain Stina-Brittille. Ilmeisesti hän maanitteli tai uhkaili tyttöä. Samantekevää, kyllä kai yksi päivä sujuisi vaikka hirressä.
Osku meni uimakoppiin ja pani uimahousut jalkaansa. Kun hän tuli ulos, Terttu ja vieras kävelivät suhteellisen sopuisasti kohti lammen rantaa. Hän jäi odottelemaan tyttöjä laiturin viereen.
- Höh, Osku tervehti kielitaitoisesti, kun naiset tulivat paikalle. - Kelpaako Peppi-Lotalle pieni uimahetki.
- Hän ei halua uida, Terttu sanoi.
- Kyllä hän haluaa, Osku sanoi. - Uiminen vain ei ole vielä avautunut hänelle.
Stina-Brittin katse oli nauliutunut Oskuun. Tämän kieltämättä hiukan tukeva olemus oli tungettu lohenpunaisiin uimahousuihin, jotka muistuttivat epäilyttävästi Aino Koistisen jo ennen sotia matonkuteiksi leikkaamia alushousuja.
Stina-Britt purskahti nauramaan ja osoitti samalla sormellaan Oskua. Ja vaikka kaikki tapahtui luultavasti ruotsiksi, sen ymmärsi hyvin sujuvasti.
- Hahmoni huvituttaa neitiä, Osku sanoi. – Fröken tycker om min figur.
Sitten Osku koppasi Stina-Brittin syliinsä ja nosti päänsä päälle.
- Pieni uintiretki huvittaa varmaan myös.
Tytön nauru oli katkennut kuin leikkaamalla. Hädissään hän räpisteli Oskun käsissä, mutta sai äänensä auki vasta kun käsitti mitä oli tapahtumassa.
- Jag kan inte simma!
- Höh, Osku sanoi ja paiskasi tytön lampeen. - Mitä se sanoi?
- Että se ei osaa uida, Terttu suomensi.
- Olisi opetellut uimaan eikä ruotsia puhumaan, Osku sanoi synkästi.
Stina-Britt oli vajonnut veden alle, mutta pulpahti samassa pintaan.
- Hjälp! hän huusi.
- Se on suomeksi apua, Osku sanoi. - Haro käsillä ja polski jaloilla. Se on uimista.
Hädissään tyttö alkoi haroa käsillä ja potkia jaloillaan ja ihme kyllä, sillä tavalla hän pääsi rantaan laiturin viereen.
Osku ojensi kätensä ja nosti märän tytön laiturille.
- No niin, hän sanoi. - Nyt sinä osaat uida.
- Osaanko? Stiina-Britt sanoi hämmästyneenä ja hänen kauhistunut ilmeensä suli ihmetyksensekaiseksi hymyksi.
- Osaat, Osku vakuutti. - Ja opit samalla näemmä suomeakin.
Kun Eeva ja Aino palasivat illalla veteraanijuhlilta, Stina-Britt juoksi jo pihalla vastaan.
- Mummi, minä osaan uida! hän huusi.
- Herttinen, Eeva sanoi. - Kuinkas se kävi?
- Osku opetti, Stina sanoi ja katsoi Oskua silmät täynnä ihailua.
- Hyvä, Eeva sanoi. - Tiesitkö, Stina, että minä opetin äitisi uimaan heittämällä hänet laiturilta järveen. Jos olisi ollut kovapäisempi, olisi hukkunut.
- Julmaa, Osku sanoi paheksuvasti.
- Niin, Eeva huokasi hurskaasti. - Nykyään taitaa uimaopetuksessakin olla pehmeämmät menetelmät.