Pieni lettipäinen tyttö

ytön nimi oli Roosa. Hänellä oli pitkä oljenkeltainen tukka, joka oli yleensä yhdellä tai kahdella palmikolla.
- Voi, miten sievä pikku tyttö, sanoi kadulla vastaan tullut täti toiselle ja hymyili.
- Voi, siitä on aikaa, toinen täti huokasi ja pyyhkäisi silmäkulmaansa.
Roosa pysähtyi hämmästyneenä ja tuijotti tätien perään. Sitten hän kääntyi katsomaan näyteikkunasta kuvaansa. Matkalaukkujen ja sateenvarjojen seasta häntä tuijottivat pienen tytön kasvot. Silmät olivat siniset ja nenän ympärillä kesakoita. Siinä ei ollut mitään kummallista. Roosa kumartui lähemmäksi ikkunaa niin että otsa otti kiinni lasiin. Mitään erityistä ei näkynyt vieläkään. Silloin joku sanoi hänen takanaan:
- Voi miten ihanat letit, samanlaiset kuin minulla pikku tyttönä!
Ja kun Roosa kääntyi, hänen edessään seisoi täti, joka oli tarttunut Roosan palmikkoon ja silitti sitä kädessään.
Roosa yritti hymyillä herttaisesti ja alkoi sitten hivuttautua tädin ohi matkoihinsa, mutta ei se niin vain onnistunutkaan: täti roikkui tiukasti leteissä kiinni kuin ikään vanhoissa rakkaissa muistoissaan.
- Sitten äiti leikkasi tukan, täti sanoi surkeana ja hyvä oli, ettei hän vierittänyt kyyneltä poskelleen.
- Sellainen juuri harmittaa, Roosa mutisi ja nyki lettiä irti tädin kädestä.
Kun ote irtosi, Roosa paineli nopeasti nurkan taakse ja huokasi helpotuksesta. Mutta liian aikaisin: nurkan takana vaani jo uusi täti, joka huusi hänet nähdessään:
- Voi miten ihana palmikko! Minulla oli pikku tyttönä samanlainen! - Apua, Roosa sanoi ja vilkaisi hädissään ympärilleen.
Sitten hän ryntäsi kadulle ja kadun yli puistoon ja pensasaidan taakse piiloon.
Kamalaa, hän ajatteli ja istuutui puiston penkille toipumaan järkytyksestä ja juoksemisesta. Silloin joku sanoi läheltä:
- Terve, Roosa.
Se oli naapurin Ville.
- Joo, Roosa sanoi.
Ville istui hänen viereensä ja tarjosi karkkeja irtokarkkipussista. - Mitä kuuluu? hän kysyi, kun Roosa valikoi pussista kaikki kolakädet itselleen. - Hieno ilma. Mennäänkö uimaan?
- Liian paljon tätejä liikkeellä, Roosa sanoi ja alkoi imeskellä ensimmäistä kolakättä suussaan.
- Ai, Ville sanoi. - Enpä ole huomannut.
- Sinulla ei olekaan lettejä, Roosa sanoi.
- Lettejä? Ville sanoi ja katsoi hämmästyneenä vieressään istuvaa tyttöä.
- Lettejä, Roosa sanoi kiukkuisesti ja heilautti päätään, niin että palmikot pyyhkäisivät Villen kasvoja.
- Ai jaa, Ville sanoi.
- Onko ne sinustakin nätit? Roosa kysyi myrkyllisesti.
Ville katsoi arvoivasti Roosan lettejä.
- Joo, on ne.
- Haluaisitko silittää niitä?
Ville näytti hiukan hämmentyneeltä ja ajatteli sitten olla Roosalle mieliksi.
- Joo, kai minä haluaisin.
- Sinäkin! Roosa huusi ja pomppasi pystyyn.
Sitten hän paiskasi Villen irtokarkkipussin maahan ja polki jalalla sen päälle. - Siitäs sait, senkin tantta!
Roosa pinkaisi juoksuun ja jätti hölmistyneen Villen istumaan puiston penkille.
- Tämän minä vielä kostan, Roosa sanoi illalla peiton alla. - Odottakaapa vain.
Yöllä hän näki unessa suuren torin, joka oli täynnä ystävällisiä tätejä, ja hänen oli kuljettava torin poikki. Ja kaikki ne tädit olivat sata kertaa ystävällisempiä kuin tavalliset ystävälliset tädit. Arvaatte, että siitä päänsilityksestä olisi oiennut luonnonkihara tukkakin.
Seuraavana päivänä maauimalaan lähtiessään Roosa pani päähänsä uimalakin, jotteivät letit näkyisi. Oli kuuma kesäpäivä, joten näytti varmaan hiukan omituiselta kulkea kuminen uimalakki päässä. Ainakin se tuntui omituiselta. Korttelin päässä Roosan oli pakko ottaa lakki pois, ettei hän olisi pyörtynyt kuumuuteen. Siltä ainakin tuntui.
Silloin joku koski hänen lettiinsä.
- Voi miten kaunis tukka sinulla on, sanoi palmikkoon tarttunut täti ihastellen.
Nyt Roosa tunsi olevansa lettiä myöten täynnä koko juttua ja häneltä pettivät hermot.
- Näpit irti, tahmakäpälä! Roosa huusi niin kovaa, että täti kalpeni ja jalankulkuvalokin vaihtui punaiseksi pelkästä säikähdyksestä. Sillä eihän nyt niin sopinut sanoa vanhalle arvokkaalle rouvalle, varsinkaan pienen sievän tytön, jolla oli oljenkeltaiset letit, samanlaiset kuin tädillä tyttönä!
Roosa pinkaisi juoksuun ja paineli letti suorana takaisin kotiin.
- Eikös sinun pitänyt mennä uimaan? äiti kysyi ihmeissään, kun Roosa laukkasi ovesta sisään. - Ehkä hän on saanut auringonpistoksen, isä arveli.
Roosa meni kylpyhuoneeseen ja katsoi peiliin. Mitä ihmeellistä hänen leteissään oli? Kukaan ei ollut kiinnittänyt niihin aiemmin mitään huomiota, mutta nyt koko ajan. Hän meni takaisin keittiöön.
- Minä taidan leikata tukkani, hän sanoi.
- Mitä? isän kauhistui.
- Leikkaan tukan ja otan permanentin, Roosa innostui isän pelästyksestä.
Äiti katsoi Roosaa tutkivasti.
- Onkohan se nyt oikein viisasta? isä sanoi onnettomana.
- On se, Roosa sanoi voitonriemuisesti.
- Niin, äiti sanoi. - Onhan sitä lyhyempää tukkaa helpompi hoitaa. Pestä ja kuivata ja muotoilla.
- Niin, Roosa sanoi, muttei enää yhtä innostuneesti.
- Minusta sinun lettisi ovat niin nätit, isä sanoi.
Silloin Roosalla kiehahti.
- Sinulla oli tietysti pienenä samanlaiset, mutta mummi leikkasi ne pois.
Isä katsoi ällistyneenä Roosaa, joka seisoi keskellä keittiötä suu ja silmät viirussa ja naama kiukusta punaisena. Äitiä nauratti.
- Minäkin olisin aina halunnut pitää pitkää tukkaa, mutta äiti ei antanut, hän sanoi.
- Saanko rahaa parturia varten, Roosa puhisi ja ojensi kätensä.
Isä vilkaisi äitiä kysyvästi ja äiti kohautti olkapäitään.
- Roosan oma päähän se on, hän sanoi.
- Ja sen hän kyllä pitää, isä huokasi ja kaivoi setelin lompakostaan. - Voisit kuitenkin harkita vielä, hän yritti suostutella. – Saat rahan, jos et leikkaa tukkaasi.
Mutta Roosa ei jäänyt kuuntelemaan, vaan paineli seteli kourassaan ulos. Päättäväisesti hän marssi kohti parturia. Yhtään ystävällistä tätiä ei tullut vastaan. Ehkäpä juuri siksi askel tuli sitä lyhyemmäksi, mitä lähemmäksi parturiliikettä hän tuli. Lopulta hän kuitenkin oli sen ovella ja kurkisti varovasti sisään. Kaikissa viidessä parturituolissa istui asiakas ja lisäksi seinustan penkillä oli vuoroaan odottamassa yksi. Roosa nielaisi ja perääntyi varovasti.
- Terve, sanoi Ville. - Äitisi sanoi, että olet mennyt parturiin.
- Tuota... Roosa mutisi.
- Minä odottelen täällä ulkona, Ville sanoi ja potkaisi rullalautansa liikkeelle. Hänellä oli polvisuojat ja otsapanta.
Roosa katsoi onnettomana ympärilleen kuin apua saadakseen. Sitten hän meni sisään liikkeeseen ja istui penkin päähän.
Kaikki viisi parturia tekivät työtään näppärästi ja nopeaan. Lattia oli täynnä eri värisiä hiuksenpätkiä ja niitä leijui koko ajan lisää kuin nokisia lumihiutaleita. Työntekijät rupattelivat iloisesti asiakkaiden kanssa, eikä kukaan kiinnittänyt huomiota pieneen lettipäiseen tyttöön. Roosa pani silmänsä kiinni ja näki hiuskasan päällimmäisenä omat lettinsä. Sydänalasta kouraisi. Hän otti umpimähkään viereisestä korista lehden ja alkoi lukea: "Rotax 377 moottorin 35 hevosvoimaa antavat riittävän tehon, mutta kaksi Mikuni-kaasutinta ja parempi pakoputki toisivat lisätehoa."
- Olkaa hyvä, parturi sanoi, ja Roosan vieressä istunut mies nousi ja meni istumaan vapautuneeseen tuoliin.
Roosa luki edelleen, vaikkei ymmärtänyt mitään: "Muotoilultaan Exciter on teknis-futuristinen ja etuosa näyttää jonkin verran raskaalta."
- Ole hyvä, sanoi sitten naisääni, Roosa säpsähti, mutta oli vain lukevinaan edelleen: "Tukivarsityyppinen etupään erillisjousitus toimii erinomaisesti."
- Sinun vuorosi, naisääni sanoi toisen kerran ja Roosan oli nyt pakko kuulla.
Hän pani lehden pois, nousi ylös ja meni vapaaseen tuoliin istumaan. Parturi kietaisi suojavaatteen hänen ympärilleen ja vipusi sitten tuolia ylemmäksi.
- Mitäs tehdään? parturi kysyi ja alkoi purkaa lettejä auki.
- Leikataan letit pois, Roosa sanoi pienellä äänellä.
- Siis tasataan latvoja?
- Joo, Roosa henkäisi ja punastui.
Pelkuri, hän ajatteli ja yritti olla näkemättä itseään peilistä.
Latvojen tasaus ei kestänyt kauan. Roosa maksoi ja meni ulos. Samassa Ville rullalautaili paikalle.
- Mennäänkö uimaan? hän kysyi.
- Eikä mennä, Roosa sanoi kiukkuisesti.
- Ei sitten, Ville myöntyi. - Minnekäs sitten?
Roosa ei sanonut mitään, vaan marssi suoraan kadun yli vastapäiseen jäätelöbaariin.
- Banaanipirtelö kinuskikastikkeella, hän tilasi.
- Samanlainen, Ville sanoi ja kiipesi istumaan baaritiskille Roosan viereen.
He joivat pirtelönsä, ja Roosa tilasi samanlaisen.
- Ei minulle, Ville sanoi tarjoilijalle. - Olen kohtuuden ystävä.
Mutta Roosa ei ollut kohtuuden ystävä, vaan tilasi vielä kolmannenkin pirtelön.
- Sinulle saattaa tulla paha olo, tarjoilija sanoi ystävällisesti.
- Saanko minä sen pirtelön vai en? Roosa sanoi kiukkuisesti.
Tarjoilija kohotti kulmakarvojaan hiukan ihmeissään ja meni täyttämään tilausta.
- Äiti ei ymmärrä minua, Roosa sanoi maistettuaan kolmannesta pirtelöstä.
- Miten niin? Ville hämmästyi.
- Miten niin! Roosa puuskahti. - Siten niin, että pakottaa minut leikkaamaan lettini, vaikka niiden kasvattamiseen on mennyt koko ikä!
Ville katsoi Roosaa ällikällä lyötynä.
- Jaa, hän sanoi hetken kuluttua. - Minä kyllä ymmärrän sinun äitiäsi.
- Ymmärrät vai?
- Minäkään en ymmärrä sinua, Ville sanoi. - Itsehän sinä haluat leikata tukkasi.
Roosa tuijotti synkästi baaritiskiin.
- Niin kai, hän sanoi sitten masentuneesti. - Kurjaa, ettei kaikkea voi saada. Niin kuin pitkiä lettejä ja vähemmän ystävällisiä tätejä. Anna linkkarisi.
Ville kaivoi taskustaan linkkuveitsen, ja Roosa väänsi siitä sakset esille. Sitten hän leikkasi lettinsä poikki. Ensin toisen ja sitten toisen.
Tarjoilija katsoi tapahtumaa järkyttyneenä tiskin toiselta puolen.
- Onko nyt hyvä? Roosa kysyi ja ojensi kaksi irtileikattua lettiä Villelle.
Sitten Roosa joi pirtelönsä loppuun ja nousi tuolista.
- Tule, mennään.
Niin he menivät ulos ja jättivät tyrmistyneen tarjoilijan seisomaan jäätelöbaariin.
Kotimatkalla Roosa pysähtyi ensimmäisen näyteikkunan eteen ja katsoi peilikuvaansa. Ikkunasta häntä tuijotti lyhyttukkainen tyttö, joka näytti perin surkealta. Poissa olivat pitkät letit, tukka ei ulottunut edes olkapäille.
- Kamalaa, Roosa sanoi ja niiskaisi.
- Ei pitäisi ryypätä niin paljon pirtelöä, Ville sanoi.
Roosa haroi lyhyttä tukkaansa sormilla.
- Se on ihan epätasainen, hän valitti.
- Mitä jos kokeillaan poninhäntää, Ville ehdotti ja kaivoi taskustaan kumilenkin.
Sitten hän kokosi Roosan tukan taakse ja sitoi sen kiinni.
- Ihan hyvä, hän sanoi tulosta katsellen. - Ei edes huomaa, että latvat on epätasaiset.
Roosa peilasi kuvaansa ikkunasta, ja tosiaan, tulos näytti kohtalaiselta. Ville työnsi irtoletit otsanauhansa alle ja peilasi sitten itseään. Roosaa nauratti. Silloin sanoi joku heidän takanaan:
- Voi kuinka ihanat letit, minulla oli pikkutyttönä samanlaiset.
Se oli ystävällinen täti, ja hän tarttui Villen päässä oleviin letteihin. Ville kääntyi ja silloin letti irtosi ja jäi tädin käteen.
- Ai, Ville sanoi, ikään kuin olisi tehnyt kipeää.
- Iik! täti huusi kauhuissaan ja kavahti taaksepäin, niin että oli vähällä pyllähtää istualleen.
- On rumaa vedellä toisia leteistä niin että ne irtoavat, Roosa sanoi.
Sitten Ville otti kadulle pudonneen letin, ja niin he läksivät kotiin järkyttyneen tädin jäädessä nojaamaan lyhtypylvääseen.
Mutta illalla Roosa laski peiton alla kertolaskua: jos tukka kasvoi sentin kuukaudessa, niin vuodessa hiuksiin tulisi kaksitoista senttiä pituutta. Viiden vuoden kuluttua hänellä olisi taas yhtä pitkät letit kuin ennenkin. Sitten hän nukahti.