Kotkan matka maailmalle

Isä sanoi, että se oli kotka, joka liiteli ylöspäin kohoavassa ilmavirrassa. Hän arveli, että lintu oli maakotka, koska sillä oli pitkä pyrstö. Merikotkalla oli lyhyt pyrstö ja mäkikotkalla ei ollut pyrstöä ollenkaan.

Lapset sanoivat, ettei mäkikotkia ollut olemassa, isä vain yritti juksata. Isä sanoi, että olihan olemassa maamiehiä, merimiehiä ja mäkimiehiäkin. Miksei sitten mäkikotkia. Hän arveli, että taivaalla liitelevä kotka saattoi olla matkalla maailman ympäri. Monta vuotta siten hän oli tavannut Lapissa yhden kotkan, joka oli ollut.

Tunturipolulla isä oli nähnyt ketun, joka oli kulkenut häntä pystyssä. Mukana ollut poromies Jomppanen sanoi, että nyt oli jossakin lähellä kotka, sillä ketut kertoivat asiasta nostamalla häntänsä pystyyn. Kun he sitten olivat katselleet ympärilleen, he näkivät suuren linnun istuvan aihkimännyn latvassa. Lintu oli ylvään ja komean näköinen, kuin joku ritari. Kun he olivat katselleet lintua hetken, se levitti siipensä, löi niillä ilmaa muutaman kerran ja liiti sitten alas tunturilaaksoon.

Se oli nuori kotka. Jomppanen sanoi, että sen tunsi siitä, että linnulla oli suuret valkeat laikut siivissä ja valkoinen pyrstön tyvi. Jomppanen arveli, että se oli saman vuoden poikanen, joka oli syntynyt Ailikas-tunturin kalliojyrkänteellä olevaan pesään. Nyt se oli lähdössä maailmanympärysmatkalle, sillä kaikki nuoret kotka halusivat nähdä ensin maailmaa ja asettua vasta sitten paikoilleen.

He olivat katselleet, kuinka kotkanpoika oli kohonnut yhä ylemmäksi ja ylemmäksi, kunnes se oli vain pieni piste taivaalla ja lopuksi ei sitäkään. – Hyvää matkaa! Jomppanen huusi, ja kaiku vastasi tunturin rinteeltä.

Lapset kysyivät, minne isä arveli kotkan lentäneen. Isä mietti hetken ja sanoi, että luultavasti lintu oli lentänyt Siperian halki Alaskaan ja sieltä Grönlannin ja Islannin kautta takaisin kotiin. Niin hän olisi ainakin itse tehnyt, jos olisi ollut kotka. Mutta mistäpä sen tiesi. Ehkä lintu oli lentänyt etelään aina Afrikkaan saakka. Joka tapauksessa se oli käynyt jossakin kaukana, sillä palatessaan monen vuoden jälkeen sillä oli jo aikuisen tumma höyhenpuku ja se oli ollut hyvin väsynyt.

Kotka laskeutui kallionkielekkeellä olevaan vanhaan kotipesäänsä ja paneutui nukkumaan. Lapset kysyivät, miksi kotka oli väsynyt, koska se ei liikuttanut ollenkaan siipiään? Liiteli vain tuulten mukana. Isä sanoi, että pitkien lentomatkojen jälkeen ihmisetkin olivat väsyneitä, vaikkeivät hekään räpytelleet käsiään.

Kotka oli jo niin pieni piste taivaalla, ettei sitä olisi nähnyt, jos ei olisi osannut katsoa oikeaan kohtaan. – Hyvää matkaa, Jomppanen! lapset huusivat. – Hyvää matkaa, isäkin sanoi.