Käsivapaata paikallisuutta

os radio keksittäisiin vasta nyt, sitä ei varmaan saisi kuunnella autossa, koska kuuntelu vähentää kuskin tarkkaavaisuutta. Radio on tosin aina ollut hands free –laite, joten jopa kaikesta huolissaan olevat ruotsalaisetkin ehkä sallisivat sen. On ymmärrettävää, että keskieurooppalaiset ovat niin innokkaasti ajaneet kännykän hands free –pakkoa, sillä ilman kännykkääkin heiltä ei tahdo liietä käsiä ratin pitelemiseen radion raplaamiselta ja ennen kaikkea puhumiselta.

Joka tapauksessa radio on hieno muuhun toimintaan vapauttava laite. Sitä voi kuunnella autoa ajaessa tai halkoja hakatessa. Oma radionkuunteluni tapahtuukin pääasiassa kesämökillä ja autossa.
Savon mökilläni kuuluu kolme paikallisradiota: Savo, Pohjois-Karjala ja Kainuu. On mukava vertailla kolmen maakunnan ohjelmia keskenään. Suosikikseni on tullut Radio Savo. Osa sen toimittajista on oivaltanut, mikä on maakuntaradion rooli. Se on juttujen paikallisuuden lisäksi paikallinen kieli. En tarkoita, että tuutista pitäisi kuulua jatkuvia murrenäytteitä. Kuitenkin on korvaa silittävää kuunnella tavallisten kansalaisten puhuvan omaa äidinkieltään, johon haastattelija vielä osaa mukauttaa oman puhepartensa.
Aikoinaan radiolla oli korostetun kasvattava ja sivistävä rooli. Musiikki oli suurimmaksi osaksi konsertti- ja taidemusiikkia, toimittajien kieli huoliteltua yleiskieltä, jossa ei murretta tai puhekieltä hyväksytty kiroilemisesta puhumattakaan. Mielellään myös vahvojen murrealueiden, kuten Savon tai Turun intonaatio oli häivytetty. Radio olikin vielä Ylen monopolin loppuaikoihin saakka eräällä tavalla juhlallinen väline. Monet radiotoimittajat olivat julkkiksia, erityisesti kuuluttajat ja urheilutoimittajat. Kuitenkin radion oli korostetusti tilanteiden ja tunnelmien välittäjä: mikrofoni vieraili eri paikoissa, ei toimittaja.

Nykyään kaupallisten paikallisradioiden aikana toimittajista on tullut pääasiassa musiikin juontajia, joiden ympärille on yritetty rakentaa persoonalliset kehykset ja kulissit. Erityisesti valtakunnallisesti kuuluva Radio Nova on satsannut juontajiensa persoonien esiintuomiseen.

Radio Nova on ärsyttävin radiokanava. En jaksa kuunnella sitä kuin pieninä annoksina. Kymmenen minuutin välein muistutetaan, mitä lähetystä kuulija on seuraamassa ja että sitä lähetetään siksi, että kuulijan päivä olisi parempi.

Kaupallisten paikallisradioiden toimilupien myöntämistä perusteltiin aikoinaan paikallisuudella. On käynyt niin, että paikallisuutta on enää jäljellä maakuntaradioitten ohjelmistossa. Mainostilaa myyvät kanavat ovat musiikkiradioita. Niiden toimittajilla on omat juonnetut shownsa, joissa he vetävät halvinta mahdollista ohjelmaa eli puhelinkontakteja. Ihmisiä kilpailutetaan parin euron palkinnoista arvuuttelemalla milloin mitäkin.

Ylekin on ikävä kyllä lähtenyt mukaan tuon sisällöttömän ja tyhmän kontaktipuuro keittämiseen. En ymmärrä millaisista kuulijoista valtakunnalliset radio-ohjelmat kokevat kilpailevansa. Minusta paikallisradiot voivat unohtaa tyhjänpäiväisen ja aivottoman ohjelmatäytteen tuottamisen ja keskittyä perustehtäviin eli välittämiseen.

Välittäminen on myös ihmisistä välittämistä. Kuuntelemistani asemista parhaiten tämän tehtävän on hoitanut Lapin radio. Pitkien välimatkojen maakunnassa korostuu radion nopea tiedonvälitys. Mutta Lapin toimittajat myös liikkuvat pitkin maakuntaansa, jututtavat ihmisiä heidän omalla kielellään ja kertovat historiasta ja nykyisyydestä.

Lapin radion suosikkini on Pajalasta kerran viikossa lähetettävä meänkielinen ohjelma. Se on hyvin paikallinen, mutta siihen pätee Aki Kaurismäeltä mukailtu ajatus: kun juttu on paikallinen, se on samalla kansallinen. Vaikka radio on ”käsi vapaa” –laite, sen ei tarvitse olla älyvapaa.