ansakoulun toisella luokalla sain kirjastokortin. Jostain syystä minulla oli sellainen käsitys, että kirjat piti lukea aakkosjärjestyksessä lasten- ja nuortenkirjahyllyn vasemmasta yläkulmasta oikeaan alakulmaan. Ylinnä olivat Aapelin teokset Koko kaupungin Vinski ja Vinski ja Vinsentti. Viimeksi mainittu oli uunituore, juuri ilmestynyt. Lainasin kirjat ja luin ne samana päivänä.
Kirjoissa oli jotakin tuttua, jota en ensin oikein osannut hahmottaa. Sitten keksin: Vinskin kotikaupunki Hömpstad muistutti kovasti omaa kotikaupunkiani Kuopiota. Isältäni sainkin vahvistuksen asiaan. Hän kertoi, että Simo Puupponen eli Aapeli oli alun perin kuopiolainen kirjailija, ja että isäni, Aapelin ikätoveri, oli asunut aikoinaan samassa pihapiirissä.
Aapeli oli ensimmäinen kirjailija, jonka "tunsin". Kuvittelin osaavani sijoittaa hänen kertomuksensa ihan oikeille paikoille kotikaupunkini puutalojen pihoihin, torille ja Väinölänniemelle.
Koko kaupungin Vinskistä jäi mieleeni kohtaus, jossa Apteekkari ja Vinski kummittelivat juorutätien kekkereillä, sekä tilanne, jossa Vinski, niin ikään näkymättömänä, ampui Lutikkalinnan laiskoja äijiä ritsoilla. Osaan vieläkin ulkoa äijien korttipelitermit, joita he lausuivat pelatessaan: suuret on ruudut, sanoin lasimestari, ristiä, sanoi kissa kun tielle kuoli, pata putosi, muttei särkynyt ja herttaiset hevosen hännät.
Kirjasta jäi mukava olo. Siinä oli huumoria ja jännitystä, aikuisten tärkeilyn ja ilkeilyn naureskelua, pojan maailman ymmärtämistä. Erityisesti minua huvittivat Aapelin kuvatekstit: lattialla oleva matto näyttää samanlaiselta kuin kuvittaja Maija Karmalla on kotonaan.
Aapeli on yhä suosikkikirjailijani. Olen lukenut hänen kirjansa monta kertaa ja huomannut, että niistä voi nauttia kaiken ikäisenä. Se on hyvän kirjallisuuden merkki.