Suo on niin perisuomalainen luonnonelementti, että se esiintyy isänmaamme nimessäkin. Veijo Meri epäilee, että sen taustalla voisi olla länsivirolainen Sontagana eli Suontakana-maakunta, josta on käytetty nimeä Suomaa.

Eri suotyyppejä kuvaava runsas sanasto osoittaa, että esi-isämme ovat liikkuneet paljon soilla ja tunsivat hyvin niiden ominaisuudet. Esimerkiksi aapa on puuton suo, rimpi silmäkkeinen, jänkä Lapin aava suo, letto hyllyvä ja neva puuton suo. Kulkeminen eri tyyppisillä soilla vaatii suon lukutaitoa eli suosilmää. Väärästä paikasta yli yrittävälle saattaa käydä kalpaten.

Muutamia vuosia sitten olin Kuusamossa kaksiautoisen seurueen mukana. Englantilainen vieras liikkui suurella maastoautolla ja halusi kokeilla sen off-road -ominaisuuksia. Selitimme, että oli parempi ajella teitä pitkin, sillä herkkään kangasmaastoon jäisi pahat jäljet Land Roverin renkaista. Britti sanoi ymmärtävänsä.

Kun sitten tulimme metsästä maantielle, englantilaisten auto jäi jälkeen, eikä saanut meitä hidastelustamme huolimatta kiinni. Käännyttiin takaisin ja siellähän Land Rover oli tien viereisessä suossa akseliaan myöten. Nolo kuski sanoi kuitenkin halunneensa hiukan kokeilla off-roadia, mutta luulleensa suota kovaksi maaksi.

Olen harrastanut pari vuosikymmentä suokävelyä, viimeiset kymmenen vuotta varsin aktiivisesti, sillä Lapin mökkini on tievalla jängän keskellä, eikä sinne ole tietä.

Aluksi suorastaan hirvitti ylittää mökkitaipaleella ja kämpän ympäristössä olevia soita, mutta kokemuksen karttuessa opin näkemään, mistä kannatti mennä. Silmä harjaantui havaitsemaan nopeasti paikat, joissa saappaan varsi riitti pitämään sukat kuivina.

Suolla liikkuminen vaatii oman kävelytekniikkansa. Kun maaperä joustaa anturan alla, on kävelyrytmi sovitettava sen mukaiseksi. Kauempaa katsottuna liikkuminen on niiaavaa pomppimista, ei kovin joutuisaa, mutta tehokasta. Sitä paitsi se tuntuu mukavalta ja on jaloille erittäin terveellistä. Ei ihme, että Mika Myllylä on käyttänyt suossa juoksemista harjoitusmenetelmänä.

Paitsi kuntoa, suokävely edistää aivoverenkiertoa. Olen varma, että esi-isämme ovat tehneet innovatiivisia keksintöjä tallustaessaan suolla jalkojen pumpatessa happirikasta verta päänuppiin. Itsekin olen saanut suolta useita oivalluksia, kirjojen nimiä, juonia ja henkilöitä. Jo ennen Anssi Kelan Nummela-laulua ymmärsin, että "mun täytyy kävellä näin, että jotain syntyy sisälläin".

Me suomalaiset olemme pöhköä kansaa. Aki Kaurismäki ja Arto Paasilinna eivät ole ainoita, jotka levittävät maailmalle erikoista olemustamme. Suojalkapallo ja suosähly ovat itikantappamisen ja eukonkantamisen ohella osoituksia erikoisesta huumorintajustamme.

Suo on jättänyt jälkensä myös suomalaiseen kulttuuriin, lähinnä kirjallisuuteen. Kalevalassa Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon, Saarijärven Paavon laihon vie suosta nouseva halla. Kiven Seitsemässä veljeksessä Sompiosuon kuivaamisella on keskeinen merkitys koko romaanin ideologialle: veljekset siirtyvät luontoa kesyttämällä ja muuttamalla metsästys- ja kaskikulttuurista maanviljelykseen. Impivaaran robinsonit nousevat kehitysasteeltaan pykälän ylöspäin.

Uudemmassa kirjallisuudessa Simo Hämäläisen Kätkäläinen puolustaa hillasuotaan haulikon kanssa, Jyrki Kiiskisen Suomiehessä sokea päähenkilö hakee identiteettiään suolta. Tunnetuin suomalainen suolause on varmaankin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanin alku: Alussa oli suo, Jussi ja kuokka.

Suo siellä, vetelä täällä: alun perin Suomen pinta-alasta oli kolmannes suota, mutta se on kutistunut puoleen ojituksen ja kuivatuksen myötä. Peltopinta-alaa ei enää EU-Suomessa tarvita lisätä, suon funktio on muuttunut toisella tavalla tuotannolliseksi: pinta kuoritaan polttoaineeksi. Nykyään on tosin herätty suojelemaan suoluontoa eri puolille maata perustetuilla soidensuojelualueilla. Aapasuot, joka ulottuvat Pohjois-Ruotsista Suomen yli Kuolaan ja Karjalan tasavaltaan, muodostavat ainutlaatuisen arvokkaan luontokokonaisuuden.

Suo ei ole enää maanviljelijän vihollinen tai yhteiskunnalle arvoton maastoalue. Eläinten ja kasvien moninaisuudelle ovat korvet, rämeet ja nevat välttämättömiä. Kuten ihmisillekin, ei vain niille, jotka kulkevat jängällä nöyrästi niiaillen.