Olen usein ajatellut tuota kristillistä moraliteettia muiden yhtä maallisten asioiden yhteydessä. Nimittäin, kun ostaa maalia, sen riittävyys on alituisen pohdiskelun ja arvioi-den kohde. Maalipurkin kyljessä lukee, että olosuhteista ja maalattavasta alustasta riippuen litra riittää peittämään n neliömetriä. Ymmärrän hyvin, ettei maaliteollisuus voi tietää, millaisia pintoja heidän väreillään aiotaan töhrätä, joten annettavat suositukset ovat noin-arvoja. Vähitellen olen kuitenkin alkanut epäillä, onko purkkien tekstejä rustaamaan palkattu kyynikoita ja muita remonttimiesten kustannuksella pilailevia.

Vanha amatööriremppaajien ohje on, että kaikki suositusarvot pitää kertoa kolmella. Jos remontin kestoksi arvioidaan viikko, saa hyvinkin varautua melkein kuukauteen. Näin kävi ainakin minulle, kun kaakeloin vessan. Perhe ehti jo tottua eteiseen siirrettyyn WC-pönttöön, mutta vieraat se sai hymyilemään vinosti.

Remontin aikana jouduin ostamaan lisää kaakeliliimaa kolmesti, saumauslaastia kahdesti. Onneksi kaakelit riittivät, niitä jäi itse asiassa yli sen verran, että niillä olisi saattanut pinnoittaa toisenkin vessan.

Koska ylijääneet maali-, liima- ja liisteripurnukat pitää säästää mahdollista uutta tar-vetta varten, niistä kertyy mukava kokoelma apukeittiön pöydän alle tai kellariin. Tosin purkit ja muu rekvisiitta olisi parempi hävittää heti, sillä mahdollisen tarpeen tultua pensselit ja maalit ovat kuitenkin kuivuneet käyttökelvottomiksi.

Amatööri syyttää tietenkin omaa taitamattomuuttaan ja tyytyy osaansa. Hankalampi tilanne arviointivirheen tekijän löytämisessä on, kun aiemmista erehdyksistä oppineena on konsultoinut ammattilaista.

Rakennettiin aikoinaan talkoilla kesämökille varastorakennus. Ryhmän vetäjänä oli ystäväni, oikein arkkitehti. Vaja tehtiin tarpeista, joita sattui olemaan käsillä. Siksi pytingistä tulikin arkkitehtonisesti mielenkiintoinen: korkea, kapea ja pitkälappeineen rakennus muistutti yhdistettyä viljasiilon ja kuuraketin pienoismallia.

Saimme parissa päivässä rakennuksen kattoa vaille valmiiksi. Arkkitehtiystävä ehdotti puolipaneelin puuttuessa kokeiltavaksi kattoratkaisua, jossa tervapahvi liimattaisiin bitumikitillä harvan laudoituksen päälle lyötyihin eristelevyihin. Kyselin varovasti bitumikitin riittoisuutta. Ystäväni arveli, että jos ostaisin varmuuden vuoksi kaksi litran purkkia, toisen voisi sitten avaamattomana palauttaa. Näin teimme.

Kun kolmas, silloisen yli sadan markan bitumikittipurkki oli kulunut, ja läksin ostamaan neljättä, laskeskelin, että koko kattorustinki oli jo tullut kalliimmaksi kuin koko vaja.

Ihmiselle ja varsinkin remonttia tekevälle ei siis riitä oikeastaan mikään. Jollakin tavalla tämä on kuitenkin kaikessa karuudessaan lohdullista: tuntea, että elämä on riittämätöntä, mutta sille voi löytyä täyttymys rautakaupasta.