ääministeri Paavo Lipposen taannoinen lausahdus sokeasta Reetasta nostatti harvinaisen henkevän keskustelun ilmauksen alkuperästä. Lopullinen totuus ei löytynyt, mikä on aivan luonnollista. Samanlaisia lausahduksia on runsaasti. Ne ovat irronneet alkuperästään, mutta jääneet elämään ehkäpä vain absurdiuttaan.
Isälläni oli useita lauseita, joiden merkitystä tai alkuperää en tiennyt aikoinaan enkä vieläkään, mutta suvun keskuudessa niitä viljellään edelleen. Syökää, sillä seuraavan kerran syödään vasta Juurikkamäessä, isä tapasi kehottaa. Tai vielä kryptisemmin: Älä pelkää lapseni, minä johdatan sinut Räsälän kylään.
En tiedä, onko tällaisten lausahdusten käyttäminen jokin perisuomalainen piirre. Ainakin kulttuurimme perusteoksessa, Kiven Seitsemässä veljeksessä, romaanin henkilöt viljelevät tokaisuja ja sitaatteja tiheään. Veljesten sanailusta on jäänyt lukematon joukko repliikkejä, jotka aukeavat vain yhteyden ymmärtäville: Ja sitten me ryypättiin, Kerran vain keikahti Jussin pussi!
Ei ole sama, ketä siteeraa, sillä siihen liittyy sivumielteitä. Seitsemän veljestä on neutraali, mutta Tuntemattoman sotilaan siteeraaminen vaatii oikean henkilön tai ympäristön. Kun Esko Aho pääministerinä siteerasi Tampereella Tuntematonta, se toimi hyvin. Kuinka sama olisi onnistunut Pohjanmaalla? Tuskinpa yhtä hyvin.
Kun presidentti Kekkonen siteerasi Jorma Eton runoa suomalaisesta, jota ei erota suomalaisesta mikään, , ei mikään paitsi kuolema ja poliisi, sekä runosta että runoilijasta tuli kuuluisia. Ihan samanlaiseen suosioon ei noussut Pekka Parkkinen, jonka aforismintapaista runoa olen liha teidän piikissänne Kekkonen niin ikään siteerasi.
Huonosti valittu sitaatti saattaa kääntyä siteeraajaansa vastaa. Näin kävi Esko Aholle, joka siteerasi vanhaa vitsiä kiroilevasta papukaijasta, jonka ruokottomuuksiin kyllästynyt isäntä pani pakastimeen. Sieltä päästyään papukaija oli siivonnut suunsa ja kertoi Siperian opettaneen. Ahon lausahdus tulkittiin melkein neuvostovastaiseksi. Olen joskus siteerannut Jarkko Laineen runoa kuvaamaan 70-luvun rähmällään oloa: jos tuolloin kertoi, ettei saanut Moskovassa taksia, joutui syytetyksi neuvostovastaisuudesta.
Ahkerimpia presidenttisiteeraajia oli varmaan Kekkonen. Häntäkin lainataan, esimerkiksi tokaisuja saatanan tunarit tai se toinen tohelo. Mauno Koivistolta on tainnut jäädä elämään hänen omaa elämänasennettaan ja murretaustaansa tulkitseva lause jottan tarttis tehrä.
Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn Berliinissä pitämästä puheesta lause Ich bin ein Berliner on tallentunut kansainväliseen kollektiiviseen muistiin. Ehkä siksi, että amerikkalaiset luulivat presidentin väittäneen saksaksi olevansa Berliinin munkki. Ilmaisu oli kuitenkin korrekti, mutta urbaani legenda elää yhä.
Siteeraaminen on taitolaji. Onnistuessaan sitaatti elävöittää ilmaisua. Siteeraan usein itseäni, se tuo keskusteluun henkevyyttä, sanoi Bernhard Shaw. Epäonnistuessaan sitaatti kuitenkin voi munata puhujan. Kyllä kansa tietää, tiesi Veikko Vennamokin.