Kuuden pennin laulun salaisuus

Varhaisimmat lastenrunot ovat säilyneet jälkipolville vuonna 1744 ilmestyneessä "Tom Thumb's Pretty Song Book" -teoksen toisessa osassa - ensimmäinen osa on kadonnut. Oletettavasti "nursery rhymes" -kokoelmia oli ilmestynyt jo paljon aiemmin. Henry Careyn (n.1687-1743) pilkkarunossa "Namby-Pamby" siteerataan monta nonsence-runoa, ja Shakespearen "Loppiaisaatossa" Herra Topias lausuu: "Come on, there is sixpence for you; let's have a song." ("Niin oikein; tuossa sinulle kolikko; laula meille laulu." Suom. Paavo Cajander.)

"Sing a song of sixpence", "Kuuden pennin laulu", on tyypillinen englantilainen lastenruno. Se on rytmillinen ja riimivetoinen, siinä on absurdia huumoria ja yllättävä, hiukan groteski loppu - samaan tapaan kuin vaikka Hanhiemon runoissa "Kenkätalon eukko", jossa lapset piiskataan ennen nukkumaanmenoa tai "Kolme sokeaa hiirtä", jonka lopussa hiiriltä leikataan hännät.

"Kuuden pennin laulussa" kerrotaan, kuinka piiraaseen leivotaan 24 mustarastasta, jotka alkavat laulaa, kun piiras avataan. Kuningas laskee konttorissaan rahojaan, kuningatar syö salongissaan leipää ja hunajaa ja piika ripustaa pihalla pyykkiä kuivumaan. Sitten tulee yksi mustarastas ja noppaisee häneltä nenän.

Runon alkuperäisessä versiossa oli vain yksi säkeistö, ja piiraaseen leivottiin kaksikymmentäneljä tuhmaa poikaa. Seuraava painettuna säilynyt runon versio on vuodelta 1780. Siinä on kaksi säkeistöä, ja pojat ovat vaihtuneet rastaiksi. Nykyinen nelisäkeistöinen runo ilmestyi 1784. Runosta on olemassa vielä kaksi viisisäkeistöistä toisintoa, joiden molempien loppu on iloisempi: piika saa nenänsä takaisin. Nämä lisäykset ajoittuvat 1800-luvun puoliväliin.

Runosta on useita tulkintoja. Vuorokauden aikaa liittyvän selityksen mukaan 24 rastasta tarkoittavat vuorokauden tunteja, kuningas edustaa aurinkoa ja kuningatar kuuta.

Englannin historiaan perustuvassa tulkinnassa kuningas on Henrik VIII ja kuningatar hänen ensimmäinen vaimonsa Katariina Aragonilainen. Piika on Henrikin toinen vaimo Anna Boleyn, jolta Henrik ei noppaissut nenää, vaan katkaisutti kaulan. Kun Henrikille tuli pesäero katolisesta kirkosta, hän alkoi ottaa haltuunsa kirkon omaisuutta. Richard Whiting, Glastonburyn viimeinen apotti, lähetti palvelijansa Thomas Hornerin mukana kuninkaalle suuren joulupiirakan, jonka sisälle oli piilotettu 12:n kartanon omistuskirjat. Tarkoitus oli ilmeisesti toppuutella kuningasta kirkon omaisuuden kahminnassa. Rastaat ovat siis näitä omistuskirjoja, joita runossa on tosin kaksinkertainen määrä.

Lahjan tuoja Horner oli perimätiedon mukaan avannut piirakan ja ottanut sieltä Somersetissä sijaitsevan Mellsin kartanon omistukseen oikeuttavat paperit. Tähän pohjautuu myös lastenruno "Little Jack Horner". Se kertoo, kuinka Jack työnsi peukalonsa piirakkaan ja veti esille luumun. Englannin 'plum' on sanaleikki latinan plumbumista, joka merkitsee lyijyä. Mellsin kartanon mailla oli lyijykaivoksia.

Kolmannen tulkinnan mukaan laulu kertoo ensimmäisen englantilaisen raamatun julkaisemisesta. Rastaat ovat aakkosten kirjaimia, joita oli Elisabethin aikoihin asti 24.

Rastaiden leipominen piirakan sisään tuntuu absurdilta, mutta siinä on kuitenkin realismia. Iona ja Peter Opien "Oxford Dictionary of Nursery Rhymesin" mukaan italialaisessa keittokirjassa vuodelta 1549 on resepti, jolla piiraan sisään leivotut linnut saatiin säilymään elävinä ja pyrähtämään lentoon, kun piirakka leikattiin auki. Leipomuksen tarkoituksena oli herättää hämmennystä päivällisvieraissa, mikä kaiketi onnistuikin kohtuullisen hyvin.

"Sing a song of sixpence" -runosta on neljä suomennosta, Kirsi Kunnaksen käännös "Killingin laulu" sisältyy "Hanhiemon iloiseen lippaaseen" (1954), Eila Pennasen "Laulu viidestä pennistä" Agatha Christien salapoliisiromaaniin "Salaperäiset rukiinjyvät" (1956), Martti Haavion "Killingin laulu" "Uuden kansakoulun lukukirjaan" (1961) ja Kaarina Helakisan "Laula viiden pennin viisu" "Riemukkaaseen riimikirjaan" (1982). Vertailun pohjana tunnetuin eli Kirsi Kunnaksen suomennos:

Killingin laulu

Tää laulu maksaa killingin
ja kapallisen ruista
Kakskymmentäneljä rastasta
linnanpihan puista
kuninkaan kakkuun leivottiin.
Ne lauloi herkkusuista,
ne mustat linnut lauloi niin,
kun kaakku avattiin.
Ja kuningas laski rahojaan
ja oli huolissaan.
Ja kuningatar hunajaa
maisteli nojatuolissaan.
Ja piika takapihalla
pyykkinsä koriin koppasi,
ja silloin rastas viimeinen
häneltä nenän noppasi.

Kunnas ja Haavio ovat kääntäneet 'sixpencen' killingiksi. Killinki, kolikko, on etymologisesti yhteydessä shillinkiin. Pennanen ja Helakisa ovat lokaalistaneet kuusipennisen Suomen viiden pennin kolikoksi. Pennasella se on arkaistinen, sillä pennihän tuli uudestaan rahayksiköksi vuoden 1963 rahanuudistuksessa.

Sixpence, kuusipenninen, otettiin Englannissa käyttöön Edward VI hallituskautena 1551 ja kolikko säilyi aina vuoteen 1971, jolloin punta desimalisoitiin. Sixpence oli puoli shillinkiä ja 40. osa puntaa. Kuusipenniseen liittyi enemmän kuin muihin kolikoihin. Se oli eräänlainen manteli, onnen lantti, joka pantiin jouluvanukkaaseen, osin varmaankin edistämään lasten ruokahalua.

Runon toisessa säkeessä rukiin määrän mittana käytetään taskullista, 'pocket full'. Pennanen ja Helakisa kääntävät tämän sananmukaisesti. William S. ja Ceil Baring-Gouldin mukaan 'pocket full' olisi kuitenkin hiukan samantapainen mitta kuin ruokalusikallinen tai kupillinen, 'cupful'. Tässä mielessä Kunnaksen kapallinen ja Haavion viljakahmalo olisivat lähempänä alkuperäisideaa.

Riimi on pannut Helakisan käyttämään rukiin tilalla rusinaa. Piirakkaan (Pennanen ja Helakisa) tai kakkuun/kaakkuun (Kunnas ja Haavio) leivottavien rastaiden (Haaviolla sirkkusten) määrä vaihtelee Pennasen viidestätoista Haavion kahteenkymmeneen viiteen. Runon vuorokausi-tulkinnalle uskollisia ovat Kunnas (kakskymmentäneljä) ja Helakisa (kaksi tusinaa).

Kun piirakka avataan, linnut alkavat laulaa. Pennasen ja Helakisan käännöksissä päästään lähemmäksi runon historiallista tulkintaa, jossa rastaat edustavat kartanoiden omistuskirjoja. Pennanen suomentaa: "Eikös ollutkin sukkela herkku/ kuninkaan lautasella? Helakisa: "Eikö ollut oudonlainen/ ateria kuninkaan?". Kunnas sivuuttaa kokonaan tapahtuman ihmettelyn ja Haavio keskittyy ihastelemaan leipomuksen erikoisuutta: "totisesti, saamme olla/ siitä kaakusta ylpeät."

Runon lopussa rastas nappaa piialta nenän. Tämän kolkon tapahtuman suomentavat alkukielen mukaisesti Kunnas ja Haavio, kun Pennanen ja Helakisa kertovat linnun/lintujen vain nokkivan piian nenää. Eniten poikkeaa lopussa muista Haavio. Hän onkin käyttänyt runon myöhäisempää ja pidempää versiota, jonka loppu on iloisempi: "Mutta pikku ystävämme uuden nenän toi,/ohoi."

Helakisaa lukuun ottamatta suomentajat pitäytyvät runon sadunomaisessa maailmassa. Helakisan käännöksestä aistii eräänlaista yhteiskunnallista kannanottoa. Kun muissa versioissa kuningas laskee rahojaan tai valtionkassaa neutraalisti tai on jopa huolissaan valtion rahatilanteesta, Helakisan kuninkaasta saa ahneen vaikutelman, kuten kuningattarestakin, joka täyttää hunajalla mahaansa. Ja piian kohdalla on suorastaan työläisnäkökulma:

Puutarhassa puiden alla
saa linnan piika kyykkiä
ja rastaiden nokkiessa nenää
saa ripustaa hovin pyykkiä.

Tunnetuin intertekstuaalinen viittaus Killingin lauluun on Agatha Christien romaanissa "Salaperäiset rukiinjyvät" ("A Pocketfull of Rye", 1953, suom. Eila Pennanen, 1956). Christie käytti runoa myös kahdessa novellissaan. Muita viittauksia on esimerkiksi James Joycen "Odysseuksessa", A.J. Croninin romaaneissa "A Song of Sixpence" (1964) ja "A Pocketful of Rye" (1969). Musiikin puolella Elvis Costellon laulun "Pills and Soap" ja Beatlesien "Cry Baby Cry" lyriikka on saanut runosta vaikutteita.

"Little Jack Horner" -runo, joka yhdistetään "Kuuden pennin laulun" historiatulkintaan, esiintyy myös alluusioina kirjallisuudessa. Byronin "Don Juanin" yhdennessätoista cantossa on maininta Jack Hornerista. John Barthin "Matkan pää -romaanin" (1953) kertoja on Jacob Horner. Populaarimusiikissa Horner mainitaan mm. Bob Dylanin "Country Pie" - kappaleessa ja Lisa Maria Presleyn laulussa "Turbulence". Nursery rhymes -runous on vaikuttanut anglosaksiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin Raamatun ja Shakespearen ohella samaan tapaan kuin meillä Suomessa kansanrunous, Raamattu ja Aleksis Kivi.