Acerbi Turussa

Jukka Parkkinen

Jukka Parkkinen on 1970-luvulta lähtien ollut Suomen merkittävimpiä lasten- ja nuortenkirjailijoita. Hänen aiheitaan ovat myös luonto ja elämäkerrat. Parkkisen omaperäinen tyyli näkyy ammattikirjailijan kielen ja tyylilajien tarkkuudessa ja eri rekisterien hallinnassa, mikä puhuttelee kaiken ikäisiä lukijoita.

Kuopiossa 1948 syntynyt ja siellä lapsuus- ja kouluvuotensa viettänyt Jukka Parkkinen innostui kirjallisuudesta jo kouluaikana. Lapsena häneen teki erityisen suuren vaikutuksen Thorbjörn Egnerin Hyppelihiiri Myökki Pyökki -metsässä. Hänen muita suosikkejaan olivat suomalaisista Aapelin Pikku Pietarin piha sekä Väinö Riikkilän ja Aaro Hongan kirjat, ulkomaisista Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailut sekä J. Fennimore Cooperin ja Enid Blytonin kirjoittamat teokset. Hänen kotinsa kirjahyllyssä oli Uuno Kailaan kootut runot sekä Säkenistö-niminen runoantologia, jossa oli kokoelma suomalaista runoutta Suoniosta Sarkiaan. Kailas oli Parkkisen suosikki, koska Kailas oli syntynyt maaliskuun 29. päivänä kuten hänkin.

Parkkisen kouluaikaisiin harrastuksiin kuului partiolippukunta Kuopion Metsäpojat. Retkeily johdatti hänet luontoon ja moniin luontoaiheisiin kirjoituksiin, mitä Länsi-Lapista hankittu erämaakämppä on syventänyt. Toinen varhainen harrastus oli Kuopion Valokuva Syndikaatti, joka sai alkunsa oppikoulujen valokuvauskerhojen yhteisistä kilpailuista ja koulutuksesta ja kuvausmatkoista ja kehittyi ydinjoukkonsa esteettiseksi elämänkouluksi. Valokuvausharrastius on selkeyttänyt Parkkisen teosten kerronnallista visuaalisuutta.

Parkkinen kouliutui kirjailijaksi hankkimalla monipuolista kirjoittajakokemusta eri välineissä ja tyylilajeissa. Kouluaikana Parkkinen toimitti lehtiä partiossa ja teinikunnassa sekä avusti sanomalehtiä pienillä kirjoituksilla. Lukiossa hän alkoi suunnitella novellikokoelman kirjoittamista. Päästyään ylioppilaaksi 1968 Parkkinen toimi neljänä kesänä toimittajana kuopiolaisessa Savo-lehdessä. Monipuolinen ja kiireinen työ hioi tekijänsä nopeaksi ja tuotteliaaksi kirjoittajaksi. Parkkinen meni Turun yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä, kirjallisuutta ja uskontotiedettä valmistuen maisteriksi 1975. Hänen laudaturkirjoituksensa käsitteli Snellmania. Koti- ja ulkomaisten klassikkojen harrastus on vuosikymmenten mittaan syventynyt ja tuottanut lukuisia kirjoituksia.

Kesäisin Parkkinen oli kesätöissä Savon lisäksi Turun Sanomissa, TV-uutisissa ja Radiouutisissa. Uutistoimittajan työn ohella hän teki myös pieniä TV-juttuja lasten- ja nuortenohjelmiin, kirjoitti Turun ylioppilasteatterille sketsejä, näytelmiä ja lauluja sekä eri lehtiin kirjallisuusarvosteluja. Parkkinen on vuosien mittaan kirjoittanut nimellä ja nimimerkillä valtavasti pakinoita, kolumneja, lehtijuttuja ja laajempia artikkeleita.

Parkkinen oli 1970-luvulla kirjoitellut pieniä loruntapaisia riimityksiä, joita oli julkaistu Turun Sanomien kulttuurisivun palstanpäinä. Niissä hän löysi nokkeliin sanaleikkeihin perustuvaa ominaislaatuaan. Riimeistä tässä esimerkki: On kevät tullut,/ jo kukkui käki./Jos ulos määt,/sen näät/säki. Parkkinen oli vakituisena toimittajana Ylessä 13 vuotta sekä Turun yliopistossa kirjallisuustieteen assistenttina 1978–1979. Lisäksi hän on opettanut kirjoittamista Turun työväenopistossa ja Yleisradion Ammattiopistossa sekä mm. Oriveden opiston kursseilla ja Turun yliopistossa. Parkkinen kirjoitti toimittajan työn ohessa kymmenkunta kirjaa. Saatuaan valtion kolmivuotisen taitelija-apurahan hän jäi vapaaksi kirjailijaksi 1987.

Nuortenkirjailija

Parkkisen kirjallisessa tuotannon ensimmäisen vaiheen muodostavat neljä Korppi-kirjaa. Alkusysäyksen luontoaiheisille lastenkirjoille antoi yhtäältä oman lapsen syntymän myötä tapahtunut eläytyminen lapsen maailmaan ja toisaalta kustantaja WSOY:n eläinaiheinen kirjoituskilpailu. Korppi ja kumppanit ilmestyi 1978. Parkkinen palveli Kainuun Prikaatissa ja suoritti Reserviupseerikoulun Haminassa. Armeijan kokemukset näkyvät etenkin teoksessa Korppi ja korven veikot. Parkkisella oli korppi-kirjoja tehdessään aluksi tiukka konradlorenzlainen näkemys, ts. eläimiä ei saanut inhimillistää. Vähitellen Parkkinen kuitenkin luopui tästä, mutta koetti kuitenkin pysyä muuten biologian mukaisessa eläinten kuvaamisessa. Viisiosaista Korppi-sarjaa voi luonnehtia luonnonsuojeluhenkiseksi, vaikka pääosassa onkin kieli.

Parkkisen läpimurtoteos on epäilemättä 1986 ilmestynyt nuortenromaani Kaupungin kaunein lyyli. Se teki Parkkisesta yhden maamme tunnetuimmista nuortenkirjailijoista, joka kielellisen ilmaisunsa ja nuoria aidosti koskettavan otteensa ansiosta sai huomattavan laajaa vastakaikua. Teos sai ensimmäisen uudenmuotoisen Topelius-palkinnon. Siitä on vuoteen 2007 mennessä otettu 8 painosta ja myyty yli 30 000 kappaletta.

Parkkinen on luonnehtinut nuorten ja aikuisten kirjojen eroja: ”Lasten- ja nuortenkirjat loppuvat yleensä onnellisesti eli niihin jää jonkinlainen positiivinen vire. Tämä on mielestäni realismin vaatimuskin: nuoret katselevat maailmaa uteliaan odottavasti. He etsivät omaa paikkaansa, jossa voisivat tulla onnelliseksi ja menestyä. Jotta nuortenromaani kuvaisi maailmaa sellaisena kuin se nuorten näkökulmasta näyttää, kirjan sävyn pitääkin olla positiivinen ja siinä mielessä onnellinen.”

Parkkinen on kertonut tavallisista nuorten arkipäivän maailman asioista ja välttänyt suorastaan muodiksi tulleita ongelmia. Hän on keskittynyt kuvaamaan kasvavan nuoren sisäistä maailmaa, identiteetin rakentamista ja rakentumista, suhteita omaan itseensä, vanhempiin, ikätovereihin. Poikkeuksen tästä muodostaa Onnenpoika ja pelienkeli (2000), jossa on huumeita ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Kaupungin kauneimman lyylin kanssa samaa arkitodellisuuteen ja nykyaikaan sijoittuvaa tyylilajia edustavat Hipaisusta ei oteta (1988), Mustasilmäinen blondi (1990), Rahunen Ruotsista (1993), Viekas mies tuli taloon (2001) ja Kalle-Yrjänän kaksitoista yritystä (2002).

Parkkisen teosten toisen tyylityypin kirjoissa miljöö on sepitteellinen ja tapahtuma-aika epämääräisempi. Kirjoissa on enemmän fantasiaa ja vähemmän arkirealismia, ehkäpä jotakin epäsovinnaisuutta ja anarkistisuuttakin. Tähän linjaan kuuluvat neljä Osku-pojasta kertovaa kirjaa ja neljä Suvi Kinos -kirjaa. Oskuissa Parkkinen kirjoittaa erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä. Päähenkilö on aikuisiin nähden ylivertainen poika, eräänlainen Peppi Pitkätossu. Alkuidean Suvi-kirjoihin Parkkinen sai 1970-luvulla lukemastaan tanskalaisen Jörn Rielin trilogiasta Kertomuksia isieni talosta. Kirjassa olevalla alaskalaisella inuiittipojalla oli kolme isää. Parkkinen pani paremmaksi Aleksis Kiven tapaan antaen Suville seitsemän enoa, jotka ovat originelleja eri alojen tiedemiehiä, mutta lämminsydämisiä ja aika hauskojakin tyyppejä.

Kolmatta Parkkisen teostyyppiä ovat satu- tai fantasia-painotteiset teokset. Niihin kuuluvat eläinaiheiset luontovalokuvaaja Hannu Hautalan kuvittamat kirjat Joutsenlampi (1982) ja Oravanpoika (1984), Kaarina Kailan kuvittama Sammaltunturin sopulivuosi (1996) ja neljä karhukirjekokoelmaa. Parkkisen varsinaiset fantasiakirjat Sinun tähtesi Allstar (1994) ja Vanhan kulttuurin kurssi (1996) ovat enemmän kallellaan arkirealismin suuntaan, vaikka aika ja paikka ovatkin tulevaisuudessa. Uutta lajityyppiä edustaa viikinkiaikaan ja Konstantinopoliin sijoittuva seikkailukertomus Ali Mustan matka Miklagårdiin (2008).

Kieli, rakenteet

Jukka Parkkisen laaja-alaisuus, älyllinen liikkuvuus ja tilanteista nouseva verbaalinen lahjakkuus tekevät hänestä kertojan, jota on mahdoton jäljitellä. Toimittajana on koulinut häntä tapahtumien jäsentäjänä. Kirjoittamisen kouluttajana hän on perehtynyt perusteellisesti kirjoittamisen peruselementteihin. Parkkisen teosten tuoreuteen vaikuttaa hänen kirjoihinsa valitsemansa näkökulma. Kun eläin ihmettelee ihmisen toimia ja tulkitsee niitä oman tietämyksensä pohjalta, syntyy komiikkaa. Sama pätee myös lapsinäkökulman kanssa, jota hän käyttää varsinkin ensimmäisessä Suvi-kirjassa. Lapsen käsitykset asioista voivat olla myös tuoreita ja luovia.

Hän suhtautuu tuoreesti kieleen, jonka metaforat eivät ole vielä kuluneet hänen käytössään ja mielessään. Kun Suvi Kinos kuulee, että Ruben-eno sairastaa mielitautia, tyttö on helpottunut: jos kerran sairastaa, on sentään hyvä, että tauti on mieleinen. Karhukirjeissä Parkkinen on laventanut kerrontaansa lapsen epäsuoralla ilmaisulla. Se lisää koomisuutta, samoin kuin yhteen kuulumattomien ilmaisujen sisällyttäminen samaan lauseeseen. Parkkisen teoksissa on erilaisia rakenneratkaisuja. Rahunen Ruotsista (1993) noudattaa messiaanista struktuuria, kun päähenkilö tulee paikkakunnalle, pelastaa ihmisiä erilaisten ihmetekojen kautta ja palaa sitten takaisin auringonlaskun suuntaan. Sankarimatkan kaavaa hän on käyttänyt kahdessa scifi-kirjassaan.

Jukka Parkkisen laajin asiateos on kirjailijaelämäkerta Yrjö Kokko. Sadun ja luonnon runoilija (2003). Teoksessa kuvataan, miten evakkomatkalle joutunut, eläinlääkäriksi opiskellut, sodan käynyt Kokko herää kirjailijakutsumukseen ja kasvaa määrätietoisesti merkittäväksi kirjailijaksi. Teoksen ehjässä kuvauksessa näkyy kypsään ikään ehtineen Parkkisen elämänkokemus ammattikirjailijana, Länsi-Lapin maiseman ja saamelaisuuden tuntijana, valokuvauksen harrastajana sekä puolisona ja isänä.

Parkkisen laaja ja monipuolinen lukeneisuus ja yliopistollinen tutkimustausta näkyvät hänen teoksissaan monina koti- ja ulkomaisina kirjallisina sisäviittauksina eli intertekstuaalisuutena. Parkkisen laaja lehtijuttujen ja kolumnien kirjo osoittaa hänen tuntevan klassikot ja uudemman kirjallisuuden perinpohjaisesti. Hänen interntin kotisivullaan oleva Patsaita ja jalustoja -sarja sisältää kymmeniä analyysejä kirjailijapatsaiden merkkihenkilöistä ja heidän tuotannostaan. Parkkinen on julkaissut aforismikokoelman Päässä tuulee (1992), jossa on vähemmän tärkeileviä ja osin itse keksittyjä mietelmiä. Sukua tälle on Aasinsilta ajan hermolla (2005), jossa on selitetty 500 sanonnan alkuperä.

Jukka Parkkinen on edistänyt kirjallisuutta useiden kirjallisten yhteisöjen johtotehtävissä. Hän on rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä toimivan 1984 perustetun Suomen dekkariseura ry:n ja Ruumiin kulttuuri -lehden perustajia ja oli seuran puheenjohtaja ensimmäiset kymmenen vuotta. Kirjallisena vaikuttajana Parkkinen on toiminut valtion kirjallisuustoimikunnan puheenjohtajana ja taiteen keskustoimikunnan jäsenenä.

Jukka Parkkinen harrastaa ulkoilmaelämää, elektronisia ja muita kojeita ja työkaluja sekä puukontekoa. Hänen retkeilyharrastuksensa keskittyi aluksi jo kouluaikana tutuksi tulleeseen Itä-Lappiin, etenkin Saariselälle. 1990-luvun alussa hän hankki Länsi-Lapista Pallas-tuntureiden tuntumasta Ounasjoen itärannalta oman erämaakämpän Ahkunsaajon.

MARTTI HÄIKIÖ

Suomen Kansallisbiografia 30.6.2009