Ongelmia ja onnistuminen
Kalevalan neljäs ruotsinnos

Kalevalan matka maailmalle alkoi kohta Lönnrotin Vanhan Kalevalan ilmestyttyä. Ensimmäinen käännös oli M.A. Castrenin ruotsinnos 1841. Ranskaksi Vanha Kalevala kääntyi 1845 ja venäjäksi 1847. Karl Collanin Uuden Kalevalan ruotsinkielinen käännös valmistui 1868 ja Björn Collinderin hiukan lyhennetty 1948. Nyt Kalevalan juhlavuonna ilmestynyt Lars Huldénin ja Mats Huldénin käännös on tuorein koko Kalevalan ruotsinnos 130:aan vuoteen.

Lönnrotin vuonna 1849 ilmestynyt Uusi Kalevala on käännetty kokonaan runomitallisena 36:lle ja lyhennettynä runo- tai proosamuodossa 13 kielelle. Englanninnoksia on eniten, kuusi. Mukana on 1988 ilmestynyt Amerikan englannin laitos.

Kääntäjät ovat ratkaisseet Kalevalan kielen ja runomitan tuomat ongelmat kolmella eri tavalla. He ovat joko säilyttäneet nelipolvisen trokee-mitan, vaihtaneet sen johonkin toiseen tai kirjoittaneet tekstin proosaksi ja höystäneet sitä runomitallisilla säkeillä. Viimeksi mainittuihin kuuluu Kai Niemisen Kalevala 1999, nykysuomalaisille kirjoitettu kansalliseepos.

Kalevalasäkeen rakenne

Kalevalamitta perustuu neljään trokeiseen runojalkaan: "Vaka vanha Väinämöinen". Näissä ns. dipodisissa säkeissä sanapaino ja runokorko ovat yhtä, ja säkeen taittaa toisen ja kolmannen runojalan välissä kesuura. Tällaiset säkeet kääntyvät hyvin germaanisille kielille, joiden sanastoissa on paljon yksi- ja kaksitavuisia sanoja.

Pelkkien dipodisten trokeesäkeiden käyttö saa kuitenkin aikaan hakkaavan rytmin. Runojen monotonian rikkovatkin kesuurattomat murrelmasäkeet, eli säkeet, joissa runokorko ja sanapaino eivät osu yhteen, eikä säe katkea rytmisesti kahtia: "tietäjä iänikuinen". Murrelmasäkeessä sanapaino osuu vähintään kerran runojalan laskuun. Normaaleja trokeesäkeitä ja murrettuja on Kalevalassa suunnilleen yhtä paljon. Juuri murrelmasäkeet ovat kääntäjien suurin ongelma.

Lars ja Mats Huldénin ruotsinnoksessa säkeet ovat valtaosaltaan dipodisia trokeesäkeitä, mutta paikoin kääntäjät onnistuvat löytämään murrelmasäkeen tuomaan eloisuutta ja liikkuvuutta rytmiin: "Sampo hade sina sagor,/ Louhis läsningar var många;/ Sampo åldrades i sagor,/ Louhi läste sig fördärvad,/ Vipunen blev död av verser,/ Lemminkäinen dog i lekar." ("Sampo ei puuttunut sanoja/ eikä Louhi luottehia:/ vanheni sanoihin Sampo,/ katoi Louhi luottehisin,/ virsihin Vipunen kuoli,/ lemminkäinen leikkilöihin.")

Ruotsinkielisen käännöksen ensimmäinen ja viimeinen säe ovat normaalitrokeisia, väliin jäävät murrelmasäkeitä. Suomenkielisessä runossa ensimmäinen säe käyttää hyväkseen kalevalamitan sääntöä, jonka mukaan ensimmäisessä runojalassa voi olla 2-4 tavua, jos ne ovat keveitä. Säe on murrelmasäe kuten kolmas ja viideskin.

Kalevalatyylin ongelmia

Toisto ja alkusointu ovat suomalaisen kansanrunon tyylikeinoja. Huldénien alkusoinnut ovat yleensä ns. heikkoja eli vain konsonantit sointuvat: "Orden saftar sig i munnen,/ sägner samlar sig och faller,/ far som forsar över tungan,/ tillrar mellan mina tänder." Runsasvokaalinen suomen kieli, jossa ei esiinny kaksoiskonsonantteja sanojen alussa, tarjoaa mahdollisuuden käyttää vahvoja alkusointuja eli soinnussa ovat mukana konsonatti ja vokaali: "Sanat suussani sulavat,/ puhe'et putoelevat,/ kielleni kerkiävät,/ hampahilleni hajoovat".

Alkusoinnun ohella kalevakielen tyylikeinoihin kuuluu säkeenkerto. Pääsäkeen sanoilla on vastineensa kertosäkeessä. Väinämöinen on Vipusen vatsassa ja Antero reklamoi: "Sieltäkö sinäki puutuit,/ sieltä, taikea, tapahuit,/ syämehen syyttömähän,/ vatsahan viattomahan,/ syömähän, kaluamahan,/ puremahan, louhtamahan". Käännös selventää suomenkielisellekin lukijalle mitä ovat "puuttuminen" ja "taikea tapahtuminen" (taudin tarttuminen ja vaikean vaivan saaminen), mutta antaa periksi kerron säännöille: "Var det därifrån du sände/ sjukan, smittan, plågan, värken/ i mitt oskyldiga hjärta,/ i min oskuldsfulla mage/ för att äta för att fräta/ för att krossa, för att frossa?" Mats Huldén käyttää viimeisissä säkeissä taitavasti täydellistä loppusointua, jollaista Kalevalan säekieli ei kuitenkaan tunne. Alkusointu toimii ruotsin kielessä kohtuullisen hyvin, sen sijaan ruotsin sanaston lyhyys ja prepositiorakenteet pakottavat kääntäjät paikoin rikkomaan kalevalamitan sääntöä, jonka mukaan säe ei voi päättyä yksitavuiseen sanaan: "Det var då som han förstod det:/ Mamma lever inte längre." ("Tuosta tunsi tultuansa:/ ei ole iso elossa.") "Bara vinden är jag van vid,/ också solen är densamma,/ när bland främlingar jag vistas/ i en bygd jag intet vet om" ("yks on tuuli tuttuani,/ päivä ennen nähtyäni,/ näillä mailla vierahilla,/ äkkiouoilla ovilla").

Sovinnaista solvaamista

Huldénien ruotsinnos on sanastoltaan ja muodoltaan ymmärrettävää kirjakieltä. Vaikka käännös kulkee rytmillisesti ja runollisesti hyvin, kieli ei pysty tietenkään välittämään kaikkea Kalevalan ilmaisullista voimaa, joka tulee erityisesti esille vahvojen tunneilojen kuvaamisessa, sadattelussa tai moittimisessa. Niinpä esim. "Pohjan akka harvahammas" on vaatimattomasti "Pohjafrun med glesa tänder", "nainen naljasilmä" puolestaan "svägerskan med ilskna ögon" ja "Hiien hurtasta" tulee säyseä "leda gårdvar". Ainon äidin sanat tyttärelleen: "Mene huima huolinesi, epäkelpo, itkuinesi" saavat sovinnaisen ilmauksen "Dåraktig är du som gråter, bort med dig och dina tårar." Suomen kieli tuntuu löytäneen ilmeikkyytensä nimenomaan kiroamisessa.

Käännös antaa aina enemmän tai vähemmän kalpean kuvan alkuperäisestä taideteoksesta. Lars ja Mats Huldén ovat joutuneet antamaan periksi suomen kielen ruotsista poikkeavalle systeemille erityisesti murrelmasäkeiden ja vahvan alkusoinnun kohdalla. Mutta kääntäjät ovat tehneet kokonaisuudessa suururakan ja onnistuneet siinä kiitettävästi. Collanin ja Collinderin käännökset ovat aikanaan palvelleet hyvin ruotsinkielisiä lukijoita, mutta käännökset vanhenevat alkuteoksen säilyessä. Huldénien Kalevala-käännös tavoittaa hyvin Kalevalan alkuperäisen runorytmin ja soinnukkuuden, suomenkielinen lukija, jonka korva on kanonisoinut Kalevalan kielen, aistii tekstissä raikkaan tuulahduksen. Jos alkukielinen säe soi käännöksessä, se välittää jotain oleellista alkuteoksesta. Työ on onnistunut.

Kalevala, Finlands nationalepos. Översättning Lars Huldén och Mats Huldén. Bokförlaget Atlantis AB 1999. 384 s.