ohjoismaisissa kokouksissa käyneet suomalaiset ovat aina havainneet, että parhaiten tulee juttuun islantilaisten kanssa. Molemmat kansat ovat tottuneet pitämään kuppia kädessään, panemaan painon sanan ensitavulle ja suhtautumaan epäluuloisesti ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten isoveli -asenteeseen. Tälle sielujen sympatialle löytyy vankkoja historiallisia perusteita ja yhteyksiä. Yksi niistä, Egill Kalju-Grímrinpojan saaga on vihdoin saatu suomeksi, kääntäjänä Antti Tuuri (Otava 1994).
Islantilaisia saagoja ovat aiemmenin suomentaneet J.A. Hollo (Norjan kuningassaagat, WSOY 1960) ja Jyrki Mäntylä (Lohilaaksolaisten saaga, Otava 1967, Viinimaan saaga, Otava 1971 ja Veriveljien saaga, Otava 1971).
Egillin saagaa pidetään Snorri Sturlusonin (1178-1241) kirjoittamana. Se on merkittävimpiä islantilaisia sukusaagoja Njállin ja Gunnlaugur Käärmeenkielen saagojen ohella. Tarina kertoo nimihenkilön, runoilijan ja soturin elämänkaaren tämän isoisästä Úlfr Bjálfinpojasta eli Ilta-Úlfrista pojanpoikaan Skúli Thorsteinninpoikaan saakka.
Egill oli ristiriitainen henkilö. Tämä hyvin ruma, suurikokoinen, rehentelevä ja väkivaltainen viikinki oli myös taitava runoilija ja hellä isä, jonka komeimpia runoja on saagaan sisältyvä kahden oman pojan kuolemasta sepitetty valitusruno, Sonatorrek. Runo on aiemmin ilmestynyt Aale Tynnin suomentamana kokoelmassa Tuhat laulujen vuotta (WSOY 1957).
Egillin saaga sivuaa Suomea Thórólfr Ilta-Úlfrinpojan, Egillin sedän kautta. Hän oli ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan veljensä ja veljenpoikansa vastakohta: kaunis, pidetty ja antelias. Vain soturikunto oli yhtä sukulaismiesten kanssa.
Thórólfr oli kuningas Harald Kaunotukan hirdimiehiä. Hän sai oikeuden suomenmatkoihin, eli koota Finnmarkista veroja kuninkaalle. Ensimmäisellä verotusmatkallaan Thórólfr kävi myös kauppaa lappalaisten (finna) kanssa ja taisteli kylfingejä vastaan. Toisella retkellä Thórólfr liittoutui Kainuunmaan kuninkaan Faravidin kanssa ja taisteli karjalaisia vastaan. Myöhemmin kumppanit tekivät vielä yhteisen ryöstöretken Karjalaan.
Tuurin mukaan Kvenland on Kveenienmaa ja sen asukkaat (kvenir) kveenejä. Täten hän poikkeaa suomalaisesta traditiosta, jonka mukaan kyseessä ovat Kainuunmaa ja kainulaiset. Kainuunmaa sijaitsi nykyään vakiintuneen käsityksen mukaan molemmilla puolilla Pohjanlahden perukkaa. Kainulaisista pohjoiseen asuivat lappalaiset.
Tutkimus on selvitellyt pitkään, ketä nämä kveenit, kainulaiset olivat. Egillin saagassa esiintyvän Kainuunmaan kuninkaan Faravidin nimen on arveltu olevan käännös suomenkielisestä nimestä Kaukomieli tai Kaukamoinen, joka tukisi hänen suomalaisuuttaan. Ruotsalais-norjalainen kansallismielinen kanta on sensijaan ollut taipuvainen pitämään kainulaisia skandinaaveina eikä suomalaisina. Tämä ei ole mikään ihme, sillä varhaisen islantilaisen muinaissaagan, Orkneyingasaagan kolmessa ensimmäisessä kappaleessa eli ns. Fundinn Noregrissa kerrotaan, että Norjan perustaja Nórr oli Kainuunmaan kuningassuvun jälkeläinen - siis meidän käsityksemme mukaan suomalainen.
Tuuri tulkitsee Thórólfrin verottamat tunturimaan asukkaat (Finna) suomalaisiksi. Tämä poikkeaa koti- ja ulkomaisesta traditiosta, joka pitää heitä lappalaisina (esim. V. Luho ja J. Leppäaho, Suomen esihistoria, teoksessa Suomen historian käsikirja, toim. Arvi Korhonen, WSOY 1949 ja Kyösti Julku, Kvenland, Kainuunmaa, Pohjoinen 1986). Saagan ruotsinnos käyttää nimeä finnlapparna, englanninnos Lapps. Onko Tuurin sanatarkka käännös kvenir = kveenit ja finna = suomalaiset implisiittinen kannanotto kainulaisiin ja heidän suomalaisuuteensa? Jos kveenit ovatkin skandinaaveja, Tuurin tulkinta vie meiltä Norjan perustamisen kunnian ja islantilais-suomalaisen yhteisymmärryksen perustan. Lähes maanpetturuutta.
Mielenkiintoinen on myös Tuurin ratkaisu kääntää kylfingit vatjalaisiksi. Suomalaisissa ajatuksissa heitä on yleensä arveltu joko kainulaisiksi tai venäläisiksi saagan historiallisesta ajoituksesta riippuen.
Olivatpa Tuurin tulkinnat oikeita tai vääriä, hänen suomentamansa Egillin saaga kulkee kauniisti ja tekee oikeutta suullisesti kerrotun tarinan jyhkeälle kielelle ja eeppiselle tyylille.