Semmoinen on Jörö-Jukka,
koikkakynsi, pörhötukka

Jörö-Jukka -kuvakirjaan on lyöty lähtemätön kauheuksien ja vääristyneen lastenkasvatuksen leima. Monet aikuiset kavahtavat yhä lapsuutensa lukukokemuksen jättämiä kuvia tuhkaksi palavasta Laurasta, peukalonsa menettävästä Pekasta ja nälkään nääntyvästä Lassista. Varmasti yhtä monille ei ole jäänyt mitään painajaismaista jälkikuvaa tästä maailman luetuimmasta ja laajimmin levinneestä lastenkirjasta.

Pedagogit ja kasvatustieteilijät ovat kehuneet Jörö-Jukan sisältämää liioittelevaa huumoria ja selkeää tapa- ja siisteyskasvatusta, mutta toisaalta paheksuneet joidenkin runojen ja kuvien pelottavuutta ja suoranaista raakuutta. Miksi ne kuitenkin ovat viehättäneet lapsilukijoita 150 vuoden ajan aina meidän päiviimme saakka - ja yhä edelleen?

Jörö-Jukan syntyhistoria on tyypillinen lastenkirjallisuudessa: isä kirjoitti lapselleen. Frankfurtilainen lääkäri Heinrich Hoffmann päätti tehdä itse pojalleen joululahjaksi kuvakirjan. Jouluna 1944 3-vuotias Carl sai piirroksin somistetun vihkon, jossa oli viisi kuvitettua runomuotoista kertomusta ja kuva Struwwelpeteristä, Jörö-Jukasta. Kirjanen herätti ihastusta aikuisissakin, ja se päätettiin julkaista. Kirjan kantapainos ilmestyi vuonna 1845, ja se myytiin neljässä viikossa loppuun. Bestseller oli syntynyt - vahingossa, kuten niillä on tapana.

Hoffmann kirjoitti seuraaviin Jörö-Jukan painoksiin lisää runoja, jolloin niiden määrä kasvoi kymmeneksi. Lopulta hän piirsi kuvituksen uudelleen. Nykymuotoinen Jörö-Jukka on vuodelta 1859, se ilmestyi tuolloin kirjan 28. painoksena. Jörö-Jukan sisältö on säilynyt meidän päiviimme saakka kutakuinkin samana, vaikka itse nimihenkilön hahmo vaihteleekin eri käännöksissä. Jörö-Jukka on esiintynyt kaikkiaan neljänä erilaisena versiona, joista nykyinen vakiintui 1860-luvulla.

Ole kiltti lapsi kulta
niin saat kuvakirjan multa

Jörö-Jukan vuonna 1869 ilmestynyt suomennos syntyi kirjan hengessä: kerrotaan, että se käännettiin Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen perhepiirissä omien lasten lukemiseksi. Kääntäjäksi on arveltu itse Yrjö-Koskista tai hänen toista vaimoaan, kirjailija Theodolinda Hahnssonia. Asiaa perusteellisesti selvitellyt Markus Brummer-Korvenkontio on osoittanut kirjoittamassaan Jörö-Jukan historiassa, että asia jää yhä avoimeksi. Tutkija Raija Majamaa Suomen Kirjallisuuden Seurasta sanoo, että pikemminkin Yrjö-Koskisen ensimmäinen puoliso Sofia Forsman voisi olla kääntäjäehdokkaana esillä. Taustavoimana on saattanut olla myös ajan tunnetuin suomenkielinen lastenlyyrikko Julius Krohn-Suonio, joka kirjeissään 1868 kertoi avustavansa Yrjö-Koskista tämän lastenrunojen suomennoshankkeessa. Suonion oma, saksalaisiin kuviin kirjoitettu lastenrunokokoelma Pienokaiset ilmestyi samana vuonna kuin Jörö-Jukan suomennos.

Olipa kääntäjä kuka hyvänsä, Jörö-Jukan suomalainen versio on joka tapauksessa kielellisesti niin onnistunut, että se toimii yhä toista sataa vuotta vanhanakin. Syyksi Brummer-Korvenkontio arvelee sitä, että Jörö-Jukan tekstin luonteeseen kuuluu eräänlainen arkaistisuus, joka osaltaan on saattanut myös etäännyttää myöhäisempiä lukijoita kirjan "kauheuksista", joihin kiinnitettiin huomiota jo kirjan ilmestyessä. Sama kohtalo oli aikoinaan Grimmin saduillakin.

Vuonna 1922 Jörö-Jukasta ilmestyi peräti kolme uutta suomennosta kolmelta eri kustantajalta: Lauri Pohjanpää käänsi Gummeruksen, A. Kohonen Otavan ja anonyymi WSOY:n laitoksen. Nykyään WSOY on palannut "Yrjö-Koskisen" suomennokseen, josta ilmestyi 15. painos 1992. Anonyymi suomentaja voisi olla Kalle Väänänen, Wilhelm Buschin Maxin ja Morizin kääntäjä (Otava 1918). Väänänen kertoo, että vieraillessaan opiskeluaikanaan Krohnien perheessä häneltä kysyttiin mielipidettä Struwwelpeteristä. Häpeäkseen Väänäsen oli tunnustettava, ettei tiennyt mistä oli kysymys. Hän sanoo jälkeenpäin päättäneensä kääntää kirjan suomeksi. Todisteita tästä ei ole kuitenkaan säilynyt.

Kumpaisenkin peukalon
kadottanut Pekka on

Mikä on Jörö-Jukan menestyksen salaisuus, mikä kirjan kertomuksissa on vetänyt puolitoista vuosisataa lukijoita puoleensa? Tietenkin Jörö-Jukka on siisteys- ja tapakasvatuksen käsikirja, joka suorasukaisella rikos ja rangaistus -mentaliteetilla hutkii oppia pieniin syntisäkkeihin. Mutta Hoffmannin pyrkimyksenä oli kuitenkin huvittaminen ja havainnollinen opettaminen. Hän hylkäsi Jörö-Jukassa oman aikansa moralisoivat lastenkertomukset ja otti oman pedagogiikkansa pohjaksi huumorin ja kuvan. Hoffmann onkin sarjakuvan pienooreja. Naivistinen kuvitus on varmasti myös tyylillisesti vedonnut aikalaislukijoihin, myöhemmin kuvituksesta tuli Jörö-Jukan tunnusmerkki.

Toisena Jörö-Jukan tunnusmerkkinä pidetään kauhuefektejä. Niiden käyttäjänä kirja ei ole kuitenkaan mikään edelläkävijä, sillä pelottavia elemettejä oli jo yllin kyllin ajan saduissa ja nonsenserunoudessa. Mutta kuva konkretisoi asioita toisin kuin pelkkä sana: peukalonimijä Pekan vertavuotavat sormentyngät tai palaneesta Laurasta jäänyt tuhkakasa ovat syöpyneet monen lukijan tajuntaan ikuisiksi ajoiksi edustamaan koko Jörö-Jukka -kirjaa. Mutta näyttäminen oli Hoffmanin tarkoituskin, hän selitti: - Lapsi oppii yksinkertaisesti silmillään ja vain näkemästään, siitä minkä ymmärtää.

Turun yliopiston lastenpsykiatrian professori Jorma Piha sanoo, että Jörö-Jukan kertomusten teho on siinä, että niissä kerrotut tilanteet ovat tuttuja ja tavallisia lasten elämässä: kiukuttelu ruoasta, kiusaaminen, poikkeavuuteen suhtautuminen ja aikuisten kieltojen rikkominen. Tapahtumissa tulee esille ihmisessä asuva kiusanhenki ja toisaalta rangaistuksen pelko: tekisi mieli, mutta... Pihan oma suosikki kertomuksista on Juttu Jaakosta, joka tuolia keikuttaa. Kieltämättä runon viime säkeiden huipennus on suomeksi upea: Siell´ on permantoa pitkin / Sopat niin kuin potaatitkin.

Tahtoo kynsiänsä säästää,
mutt´ei kampaa päähän päästää

Pihan mukaan Jörö-Jukan tarinat ovat lähellä lasten toiveita ja pelkoja. Kertomukset viestittävät, ettei lapsi ole yksin omien tunteittensa kanssa. - Ihmisille on yleensäkin tyypillistä maaginen ajattelu, kokea esimerkiksi sairaus rangaistuksena jostakin teosta - jollet pese hampaita, niihin tulee reikiä ja sitten sattuu. Jollet syö, kuolet ja kuihdut pois, kuten Pikku Lassin tarinassa.

Jörö-Jukan pelottavuudesta professori Piha sanoo, että lasten fantasiamaailma on aika julma, siinä on maagista ainesta enemmän kuin aikuisilla. Tästä syystä nämä ottavat Jörö-Jukan tarinat tosikkomaisemmin kuin lapset. Aikuiset ovat rationalisoituneet ja etääntyneet lasten ajattelutavasta ja animistisesta maailmasta. Siksi tulitikuilla leikkivän Lauran kohtalo tai peukalonsa menettävä Pekka koskettavat aikuista toisella tavalla kuin lasta.

Mikä itse Jörö-Jukan "koikkakyntisessä pörhötukkaisessa", suorastaan pelottavassa hahmossa vetoaa lapseen? Piha arvelee, että yhteys lapsen tunteisiin voisi olla siinä, että lapsen on vaikea hyväksyä ruumiillisen koskemattomuuden loukkaamista. Pikkulapset esimerkiksi vastustavat lääkärinvastaanotolla voimallisesti kivuttomiakin tutkimuksia - vaikkapa kurkkuun katsomista. Jörö-Jukka olisi siis epäonnistuneen siisteyskasvatuksen riemuvoiton ohella itsenäisyyden ja fyysisen koskemattomuuden ylistys.

Jörö-Jukan kymmenen kertomuksen opettavasta yleislinjasta poikkeavat kertomukset Juttu pelottomasta metsämiehestä ja Pilviin kadonnut Erkki. Metsämies, joka joutuu itse jäniksen metsästämäksi on käänteistarina, jossa eläimeen samaistuva lapsi kokee hallitsevansa aikuisia. Tuttu asetelma lastenkirjallisuudessa. Pilviin kadonnut Erkki puolestaan voisi olla vaikka vanhempiin suuttumisen tuntoja välittävä kertomus. - Jokainen lapsi uhkaa joskus karkaavansa kotoa, Piha sanoo.

Näin pahoin sille käydä voi
ken täällä toista ilkamoi

Professori Piha ei usko, että Jörö-Jukan tarinat frustroisivat tai jättäisivät pelkotiloja lukijoihinsa, pikemminkin päinvastoin. - Pyrin itse esimerkiksi perheterapiassa saamaan ihmiset tunnistamaan huolensa, jolloin ne ovat vähemmän pelottavia. Jos ongelmien taustalla on jokin sairaus, kysyn suoraan, kuoleeko siihen. Kun asioilla on nimet, niiden ahdistava ja pelottava hahmo pienenee ja niitä voi paremmin hallita.

Aivan varmasti tohtori Hoffmann ei arvannut, millaisen menestyskirjan hän tuli väsänneeksi pojalleen joululahjaksi sataviisikymmentä vuotta sitten. Yksistään Saksassa Jörö-Jukasta otettiin 30 vuodessa sata painosta. Lopullista syytä kirjan suosiolle ei voi tietenkään löytää, kuten ei muillekaan bestsellereille. Yksi syy on kuitenkin varma: Jörö Jukka ei jätä lukijaansa kylmäksi, se ihastuttaa tai vihastuttaa. Aika valitsee eloon jäävät ja Jörö-Jukan se on valinnut: 150 vuodessa toista tuhatta painosta, yli 25 miljoonaa kappaletta kolmellakymmenellä eri kielellä.