Kosto on suloinen

Björn Landströmin näkemys Monte Criston kreivistä.
Taustalla Ifin linna.

Alexandre Dumas vanhemman Kolme muskettisoturia ja Monte Criston kreivi ovat maailman kuuluisimpia romaaneja. Kun ne ilmestyivät 150 vuotta sitten sanomalehtien jatkokertomuksina, menestys oli välitön: lehtien levikit nelinkertaistuivat muutamassa viikossa. Tarinoista keskusteltiin kaikissa yhteiskuntapiireissä, maaseudulla lukijat seisoivat odottamassa postivaunuja saadakseen kertomukset tuoreeltaan luettaviksi. Tämä vaikutti konkreettisesti Dumas´n elämänkohtaloon: suosion takia hän joutui muuttaamaan Pariisista maaseudulle, missä saattoi työskennellä rauhassa, tilausten ja tuotteliaisuuden takia hänen tekstinsä tukki sanomalehdet, ja menestyksestä syntynyt kollegoiden kateus leimasi hänet myöhemmin kirjatehtailijaksi ja plagioijaksi.

Dumas’n kirjallinen läpimurto tapahtui vuonna 1829, jolloin hänen historiallinen näytelmänsä Henri III et sa Cour sai ensiiltansa Théâtre Français´ssa.

Dumas oli kiinnostunut historiallisesta, scottilaisesta romaanista, mutta hän ei ollut vielä varma omimmasta kirjallisesta alueestaan, vaan kokeili yhä kaikkia: hän kirjoitti runoja, näytelmiä, matkakeromuksia, novelleja, historiikkejä ja pakinoita. Ensimmäinen vakava yritys tulla Ranskan Walter Scottiksi oli kirjoittaa jatkokertomus La Comtesse de Salisbury. Se julkaistiin följetongina Siècle lehdessä 1839 ja oli vaatimattomuudestaan huolimatta alku Dumas´n historialliselle romaanituotannolle.

Kirjallisesti merkittävämpi saavutus oli kuitenkin teos Le Chevalier d´Harmental. Se oli merkittävä myös siksi, että romaanin kirjoittamiseen osallistui Auguste Maquet, Dumas´n myöhempi monivuotinen työtoveri ja apulainen.

Auguste Maquet oli Dumas´ta 11 vuotta nuorempi kirjailija, joka ei ollut saanut menestystä omin voimin sen paremmin näytelmän kuin romaaninkaan alueella. Dumas auttoi Maquet´ta näytelmän kirjoittamisessa ja lupasi myös dramatisoida hänen julkaisemattoman novellinsa. Näytelmän sijasta syntyi kuitenkin romaani Le Chevalier d´Harmental, joka ilmestyi jatkokertomuksena Sièclessa kesäelokuussa 1842. Se oli menestys ja alku kirjailijoiden yhteistyölle. Se oli myös alku Dumas´n jälkimaineen synnylle.

Dumas suunnitteli 1840 luvun alussa Ludvig XIV:n aikaa käsittelevää historiallista teosta. Tästä syystä hän keräsi lähdemateriaalia, ja hänen työpöydälleen joutui Gatien de Courtilzin kirja Mémoires de d´Artagnan. Siitä hän sai idean Kolmen muskettisoturin kirjoittamiseen.

Kirjoittaessaan yhä muskettisoturiseikkailuaan Dumas aloitti jo uuden jatkoromaanin, Monte Criston kreivin, tekemisen. Sen suunnitelma oli kypsynyt hänen mielessään muutaman vuoden ja liittyi oleskeluun Firenzessä 184142. Dumas oli tuolloin purjehtinut Elban saarelle, keisari Napoleon Bonabarten karkoituspaikkaan. Paluumatkalla Dumas´n huomio kiinittyi merestä esiin pistävään suureen sokeritoppamaiseen kalliosaareen. Dumas soudatti itsensä saaren ympäri saadakseen siitä paremman käsityksen ja "voidakseni kirjoittaa romaanin, jonka nimi on Monte Criston saari", kuten hän selitti matkatovereilleen.

Romaanin alkuperäisessä suunnitelmassa tapahtumat alkoivat Roomasta Monte Criston kreivin residenssissä, jossa yhden vieraista oli määrä kertoa kreivin tausta. Yhteistyökumppani Maquet väitti kuitenkin, että tällä tekniikalla romaanista jäisi pois monta dramaattista ja kiinnostavaa käännettä: päähenkilön menneisyys, vangitseminen ja pako. Hän ehdotti romaanin jakamista kolmeen osaan, tapahtumapaikkoina Marseille, Rooma ja Pariisi. Tähän päädyttiin ja nykyinen, Marseillesta alkava ja Rooman kautta Pariisiin päättyvä kerronta tuli juonen kuluksi.

Maquet toimi siis Monte Criston kreivissäkin Dumas´n työtoverina ja hänen tehtävänään oli edelleenkin tutkia miljööt ja hankkia paikallisväriä kerrontaan. Tässä mielessä hän matkusti välittömästi Marseille´hin ja tutki Ifin linnaa, satamaa ja kaupunkia.

Maquet onnistui taas työssään, sillä romaanin kuvaus on niin tarkkaa, että sen perusteella on pystytty mm. paikallistamaan Edmond Dantèsin selli ja se kohta kalliojyrkänteellä, josta hänet heitettiin säkissä mereen. Niin ikään laivanvarustaja Morelin ja rakastettu Mercédès´n talot olivat identifioitavissa, ja niistä tuli pian kirjan ilmestymisen jälkeen kansainvälisen lukijakunnan pyhinvelluspaikkoja.

Monte Criston kreivi liittyy Napoleonin ajan historiaan. Elballe karkoitettu keisari palaa Pariisiin 1815 ja panee pystyyn 100 päivän hallintonsa. Viestiä Napoleonin tulosta joutuu tietämättään toimittamaan Edmond Dantès, yksinkertainen merimies. Poliittisen kähminnän takia hän joutuu syyttömänä vankilaan ja tapaa siellä italialaisen papin, isä Farian. Pappi kouluttaa vankitoveristaan sivistyneen ja kielitaitoisen miehen ja paljastaa kuollessaan hänelle valtavan aarteen kätköpaikan.

Paettuaan vankilastaan Dantès ottaa henkilökseen Monte Criston kreivin ja alkaa kostaa väärintekijöilleen. Romaani on suoranainen syyttömän kärsimyksen ja hyvittävän koston manifesti. Vaikka tapahtumaaika on tarkan historiallinen, se on vain kulissi. Romaanin koston ja hyvityksen kuvauksessa on ikuista ajattomuutta.

Samoin kuin Kolmessa muskettisoturissa, Monte Criston kreivissäkin kaikki on alistettu toiminnalle, suvantopaikkoja ei juuri ole. Dumas ei ole vahvimmillaan henkilöidensä psykologisessa kuvauksessa, mutta naiivi innostus ja kertomisen halu ja ilo tunkevat tekstistä läpi. Kerronta kulkee eteenpäin melkein hengästyttävästi, juonen käänne seuraa toistaan. Se on se efekti, joka on pitänyt näitä romaaneja hengissä sataviisikymmentä vuotta ja tarjonnut aiheita ja malleja teatterille, elokuvalle ja kirjallisuudelle.

Monte Criston kreivi oli Kolmen muskettisoturin lailla hetkessä maailmanmenestys. Romaani käännettiin muutamassa kuukaudessa kymmenelle eri kielelle. Dumas´n työskentely ja eläminen kävi tukalaksi Pariisissa, jonne tulvi vieraita, lukijoita ja ihailijoita eri puolilta maailmaa. Kirjailija muutti Pariisin ulkopuolelle SaitGermainiin, jossa hän kirjoitti vuokraamassaan huvilassa lähes vuorokaudet ympäriinsä Maquetin hankkiessa faktatietoa ja materiaalia.