Kolme muskettisoturia
on kumppanuuden korkeaveisu

Alexandre Dumas vanhemman Kolme muskettisoturia on Monte Criston kreivin ohella yksi maailman kuuluisimmista romaaneista. Kun ne ilmestyivät 150 vuotta sitten sanomalehtien jatkokertomuksina, menestys oli välitön: lehtien levikit nelinkertaistuivat muutamassa viikossa. Tarinoista keskusteltiin kaikissa yhteiskuntapiireissä, maaseudulla lukijat seisoivat odottamassa postivaunuja saadakseen kertomukset tuoreeltaan luettaviksi.

Alexandre Dumas syntyi 1802 Napoleonin kenraalin poikana. Hänen isoäitinsä oli haitilainen neekeri, ja kreolipiirteet tulivat vahvasti esille pojanpojankin ulkonäössä ja psyykessä. "Isäni oli mulatti, isoäitini neekeri ja isoisovanhempani apinoita. Sukupuuni alkaa siitä, mihin teidän loppuu", sanavalmis Dumas vastasi miehelle, joka yritti nolata jo maailmankuulun kirjailijan kysymällä tämän verenperinnöstä. "Hän oli täysikasvuinen lapsi, joka minulla oli ollessani hyvin pieni", tapasi Alexandre Dumas nuorempi, Kamelianaisen kirjoittaja, esitellä lapsekkaan isänsä.

Dumas kasvoi Villers-Cotteretsin pikkukapungissa Pariisin koillispuolella. Kirjailijan koulunkäynti jäi vähäiseksi ja hänen yleissivistyksensä oli siksi varsin kapeaalainen. Metsästyksen, miekkailun ja ratsastuksen lisäksi hän harrasti kirjallisuutta, mutta sitäkin suppeasti: merkittävimmät lukuelämykset olivat Raamatun ohella Robinson Crusoe ja Tuhannen ja yhden yön tarinat.

Vuonna 1823 Dumas matkusti Pariisiin etsimään onneaan. Huolimatta vaillinaisista taidoistaan hänen onnistui saada töitä kirjurina - lähinnä kauniin käsialansa ansiosta. Kirjallisuutta harrastava työtoveri innosti Dumas´ta kirjoittamisen pariin, ja niin hän alkoi opiskella sitä vakavasti ja paikata sivistyksensä aukkoja tutustumalla maailmankirjallisuuteen ja Ranskan historiaan.

Kohti menestystä

Vallankumouksen jälkeinen kirjallisuus oli Ranskassa alennustilassa. Kun sisältäpäin ei tuntunut löytyvän voimaa, uusi nouseva kirjallinen sukupolvi haki vaikutteita muualta, erityisesti Euroopassa aatteelliseksi valtavirtaukseksi nousseesta romantiikasta. Kun Dumas saapui 1820-luvulla Pariisiin, sen kirjallisen maailman ulkomaisiksi vaikuttajiksi olivat nouseet Goethe, Schiller, Byron ja Walter Scott. Erityisen merkittävä oli Scottin vaikutus. Suurin osa hänen Waverley-romaaneistaan oli käännetty ranskaksi, mutta kirjoista tehdyt erilaiset näytelmäsovitukset ja mukaelmat toivat kirjailijan tuotannon laajimmin esille. Teattereissa esitettiin Ivanhoeta, Rob Royta, Woodstockia ja Quentin Durwardia.

Dumas kirjoitti koko 1820-luvun vailla erityistä menestystä - runoja, novelleja, näytelmiä. Läpimurto tapahtui vasta vuonna 1829, jolloin hänen historiallinen näytelmänsä Henri III et sa Cour sai ensi-iltansa Théâtre Français´ssa.

Dumas oli kiinnostunut historiallisesta scottilaisesta romaanista, mutta hän ei ollut vielä varma omimmasta kirjallisesta alueestaan, vaan kokeili yhä kaikkia: hän kirjoitti runoja, näytelmiä, matkakeromuksia, novelleja, historiikkejä ja pakinoita. Ensimmäinen vakava yritys tulla Ranskan Walter Scottiksi oli kirjoittaa jatkokertomus La Comtesse de Salisbury. Se julkaistiin följetongina Siècle-lehdessä 1839 ja oli vaatimattomuudestaan huolimatta alku Dumas´n historialliselle romaanituotannolle.

Kirjallisesti merkittävämpi saavutus oli kuitenkin teos Le Chevalier d´Harmental. Se oli merkittävä myös siksi, että romaanin kirjoittamiseen osallistui Auguste Maquet, Dumas´n myöhempi monivuotinen työtoveri ja apulainen.

Auguste Maquet oli Dumas´ta 11 vuotta nuorempi kirjailija, joka ei ollut saanut menestystä omin voimin sen paremmin näytelmän kuin romaaninkaan alueella. Dumas auttoi Maquet´ta näytelmän kirjoittamisessa ja lupasi myös dramatisoida hänen julkaisemattoman novellinsa. Näytelmän sijasta syntyi kuitenkin romaani Le Chevalier d´Harmental, joka ilmestyi jatkokertomuksena Sièclessa kesä-elokuussa 1842. Se oli menestys ja alku kirjailijoiden yhteistyölle. Se oli myös alku Dumas´n jälkimaineen synnylle.

Romaani hahmottuu

Dumas suunnitteli 1840-luvun alussa Ludvig XIV:n aikaa käsittelevää historiallista teosta. Tästä syystä hän keräsi lähdemateriaalia, ja hänen työpöydälleen joutui Gatien de Courtilzin kirja Mémoires de d´Artagnan. Siitä hän sai idean Kolmen muskettisoturin kirjoittamiseen.

Dumas teki karkean hahmotelman lähdekirjojensa pohjalta ja lähetti materiaalin Maquet´lle. Tämä kirjoitti pari ensimmäistä lukua, jonka jälkeen kirjailijat keskustelivat suunnitelmasta. Dumas ei yhtynyt apulaisensa näkemykseen, jonka mukaan kyseessä olisi 1600-luvulle sijoitettu tapainkuvaus, jota syvennettäisiin tuomalla mukaan enemmän dramatiikkaa, seikkailuja ja tunnetta. Dumas halusi kirjoittaa historiallisen seikkailuromaanin, jossa alkuperäisestä kirjasta olivat mukana lähinnä siinä esiintyvät keskeiset henkilöt, d´Artagnan, muskettisoturit Athos, Portos ja Aramis, sekä aikakauden historialliset henkilöt, kardinaali Richelieu, kuningas Ludvig XIII, kuningatar Anna Itävaltalainen ja englantilainen Buckinghamin herttua, kuningas Kaarle I:n vaikutusvaltainen hovimies.

Dumas muokkasi käsikirjoituksen uudestaan, syvensi kerrontaa, muutti paikkoja ja nimiä, lihotti dialogia. Maquetin tehtäviksi jäivät hänen spesialiteettinsa: historiallisen miljöön ja tapahtumien tutkiminen sekä paikallisvärin hankkiminen.

Neljä muskettisoturia

Kolme muskettisoturia kertoo Ludvig XIII:n ajan Ranskasta ja sen sisä- ja ulkopoliittisista käänteistä. Historiallisten henkilöiden ja muskettisotureiden ohella keskeinen hahmo romaanissa on salaperäinen Mylady, Athoksen entinen vaimo ja kardinaali Richelieun kätyri. Sankari on d´Artagnan, rohkea mutta höyrypäinen nuorukainen, joka saapuu pyrkimään muskettisoturiksi Pariisiin. Siellä hän tapaa jalon ja aristokraattisen Athoksen, pyknikko ja narsisti Porthoksen ja kauniin, uskonnollisen Aramiksen.

Romaani on täynnä juonittelua, salamurhia, miekankalistelua ja salaisia rakkauskohtauksia. Mutta ennen kaikkea se on säilynyt jälkipolville ystävyyden ja toveruuden kuvauksena: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Vielä Kolmen muskettisoturin käsikirjoituksen ollessa kesken Dumas kauppasi sen Siècle-lehden vastahakoiselle julkaisijalle. Tämä ei hyväksynyt jatkoromaanin nimeä Athos, Porthos ja Aramis, vaan ehdotti happamesti otsikoksi "vaikka Kolmea muskettisoturia". Dumas hyväksyi sen. "Varsinkin kun muskettisotureita on neljä", hän kirjoitti. "Näin absurdi nimi ennustaa kirjalle menestystä." Kuten tiedämme, menestys jatkoromaanista tulikin.

Kolmessa muskettisoturissa kaikki on alistettu toiminnalle, suvantopaikkoja ei juuri ole. Dumas ei ole vahvimmillaan henkilöidensä psykologisessa kuvauksessa, mutta naiivi innostus ja kertomisen halu ja ilo tunkevat tekstistä läpi. Kerronta kulkee eteenpäin melkein hengästyttävästi, juonen käänne seuraa toistaan. Se on se efekti, joka on pitänyt romaania hengissä sataviisikymmentä vuotta ja tarjonnut aiheita ja malleja teatterille, elokuvalle ja kirjallisuudelle.

Kateutta ja syytöksiä

Dumas oli työnarkomaani, jonka varjoon jäävät produktiivisuudessa niinkin tuotteliaat kirjailijat kuin Dickens, Balzac ja Georg Sand. Vuosien 1844-51 aikana hän julkaisi mm. 23 romaania, 8 kertomusta, 10 näytelmää, 2 matkakertomusta, 7 tutkielmaa historiasta, elämäkerran, 34 tutkielmaa italialaisista ja flaamilaisista mestareista ja dramatisoi 11 romaaniaan. On ymmärrettävää, että näin tuottelias kirjailija dominoi ajan sanomalehtikirjallisuutta, muille tekijöille - varsinkaan aloitteleville - ei jäänyt tilaa. Tämä synnytti kateutta ja pahansuopaisuutta menestyvissäkin kollegoissa. Alfred de Musset inhosi Dumas´ta, Balzac kutsui kilpailijaansa halveksivasti neekeriksi, Hugo tyytyi vain olemaan hapan.

Kateus tuli konkreettiseksi M. Jacquot -nimisen kirjailijan sensaatiokirjoituksessa, jossa hän syytti Dumas´ta kirjatehtailusta ja suoranaisesta plagioinnista. Hän väitti, että Dumas vain kuittasi nimiinsä toisten työt: Kolme muskettisoturia oli itseasiassa Maquetin kirjoittama romaani. Seuranneessa kunnianloukkausjutussa Jacquet tuomittiin viideksitoista päiväksi vankilaan, mutta tapahtunutta se ei enää korjannut. Dumas´n maine oli pilattu ja kirjallisuudenhistoriat toistavat yhä samoja asioita: hän oli tehtailija, ehkä nerokas, muttei alkuperäinen kirjailija.

Dumas´n maine kirjailijana perustuu kahteen romaaniin, Kolmeen muskettisoturiin ja Monte Criston kreiviin, vaikka hänen tuotantonsa oli valtava: 60 näytelmää ja 160 romaania, artikkelikokoelmaa, elämäkertaa ja historiallista tutkielmaa, hän julkaisi lehtiä, rakensi linnan ja nautiskeli elämästä. Hän käytti rahaa yhtä tuhlailevasti kuin lahjojaan, ja molemmat loppuivat yhtäaikaa. Dumas kuoli vuonna 1870 köyhänä, yksinäisenä ja seniilinä.

Dumas oli aikoinaan monumentti, mutta itse hän epäili viimeisten elinpäiviensä hetkellisessä selkeydessä, että hänen monumenttinsa oli rakennettu hiekalle. "Se kestää pitkään", Alexandre Dumas nuorempi lohdutti isäänsä. "Yhtä pitkään kuin ranskan kieli tai Ranska."