yömisestä tuli viihdettä 1990-luvulla, jolloin televisiokin alkoi leikkiä ruoalla. Kokkisota, Alaston kokki, Kaksi lihavaa ladya ja lukuisat muut ohjelmat on rakennettu ruoanlaiton ympärillä. Mieleen on joskus hiipinyt kokkaamista seuratessa, mitä mahtavat ajatella SPR:n tai seurakuntien ruokajonoissa seisovat tämän alan viihteestä. Lapsuudessa opetettiin, ettei ruoalla saanut leikkiä.
Makuni on niin yksinkertainen, että olen erityisesti retkiruoan ystävä. Muutama vuosi sitten Lapin väärtini antoi minulle pakastetun poronlavan. Veistelin kämpällä lavan jäisestä pinnasta pari viikkoa ohuita siivuja paistinpannulle tai vaihtelun vuoksi paahdoin isompia paloja avotulella. Eväs loppui, ennen kuin ehdin kyllästyä siihen.
Radion suosikkiohjelmiani on ruokaohjelma Eväsreppu. Siinä annetaan todella miehekkäitä ohjeita tavallisten eväitten valmistamisesta luonnonolosuhteissa. Oikein valmistettu ruoka on retkelläkin paitsi maukasta myös riittoisaa. Valmistamiseen harjaantuu, kuten Vilijonkka Tove Janssonin Muumilaakson marraskuussa: hän sai Ruttuvaarin onkiman pienen kalan riittämään isommallekin ruokakunnalle.
Retkiruoilla on omia keittokirjoja, muitakin kuin survival-tyyppisiä, joissa opetetaan käärmeen ja sammakon valmistamista eineeksi. Minua on aina huvittanut yhden extreme-opaskirjan asiallinen selvitys: Käärmeen energiasisältö on oravanlihan kanssa samaa luokaa eli 394 kJ.
Retkiruokakirjojen parhaimmistoa on Kari ja Jukka Loimun Vaeltajan keittokirja. Siinä opetetaan ruoanvalmistusta hyvin suurpiirteisesti ja pohjana on usein jokaisen herkuttelevan vaeltajan peruseväs nötkötti eli sika-nauta-säilyke. Siitä voi loihtia helposti lihanäkkärisoppaa, nötköttipihvejä, lihamakaronilaatikkoa, leipädippiä - unohtamatta tietenkään syömistä suoraan purkista.
Loimujen drinkkireseptit ovat yhtä suoraviivaisen tyylikkäitä: Poromiehen aperitiivi sisältää lunta ja viinaa, Metsämarjacoctail metsämarjoja ja viinaa. Näitä kun nauttii nötkötin kanssa läpi aterian, saa epäilemättä hövelin käytöksen ja mieleen tulee paljon sanomisen arvoista asiaa vaeltajatovereille.
Ruoka on kulttuurisidonnainen asia. Varmaan monet kansat kauhistelevat suomalaisten syömisiä samoin kuin me itämaista koirilla, käärmeillä ja kovakuoriaisilla herkuttelua. Ruokatottumukset vaihtelevat omassakin maassamme. Kittilässä jatkosodan aikana syntynyt Arto Paasilinna valitteli sota-ajan yksipuolista lappilaista ruokavaliota, johon oli kuulunut vain poroa, lohta ja hilloja.
En ole viihteen enkä ruoan suhteen kaikkiruokainen. Katsomatta on Kauniit ja rohkeat, Salatut elämät ja Frendit, syömättä surströmming, hapan hai ja Giviak, jonka reseptin merkitsi muistiin Peter Rreuchen Grönlannissa. Reseptistä on leikki kaukana: otetaan yksi hylje, nyljetään se tuppeen, tungetaan säkki täyteen viiriäisiä ja kypsytetään varjossa kivenkolossa.
Luoman veljeksillä ei ole Giviakista omakohtaista kokemusta. Tuskin tulee minullekaan.