Ensimmäisenä Suomessa

ulin opiskelemaan Turkuun vuonna 1969. Monet Helsinkiin menneet savolaiset koulutoverini kyselivät syitä ratkaisuuni. Olin opiskelupaikan hakemisvaiheessa armeijassa, joten päätös oli helppo: päästyäni papereiden perusteella Turun, Tampereen ja Jyväskylän yliopistoon Turkuun ei tarvinnut käydä ilmoittautumassa poissaolevaksi. Sinne riitti pelkkä puhelinsoitto.

Turku oli minulle täysin tuntematon kaupunki. Olin käynyt siellä vain kerran, vuonna 1967. Koulutovereitani opiskeli kaupungissa tarkkaan laskien viisi. Turun vetovoima savolaisiin ei ollut kummoinen 1960-luvun lopussa.

Mitä tiesin Turusta vuonna 1969? Suomen vanha pääkaupunki, paljon ruotsinkielisiä katukylttejä, vanhoillinen, sisäänlämpiävä, ja torilla lähes käsittämätöntä "surisisitko sää, jos mää kuolisisin" -kieltä puhuvia ihmisiä, joihin oli vaikea saada kontaktia ilman fyysisiä vaurioita.

Hämmästyin ensimmäisen opiskeluvuoteni syksyä. Ihmeteltävää riitti tietenkin yliopistollakin, mutta suurimman vaikutuksen minuun teki turkulainen kaupunkiluonto, jokivarsi, puistot ja kukkulat. Ruska oli niin värikylläinen, että se tuntui kilpailevan Lapinkin värien kanssa.

Opiskellessani suomen kieltä, kirjallisuustiedettä ja muita tuohivirsuaineita törmäsin jatkuvasti siihen, että merkittävimmät suomalaiset kulttuurihenkilöt Daniel Jusleniuksesta V. A. Koskenniemeen olivat kuluttaneet aikoinaan Turun katuja. Monet Suomeen tulleet asiat oli tuotu Turun kautta tai ne olivat tapahtuneet Turussa ensimmäisen kerran. Ruotsi-Suomen hallitsijat olivat asuneet Turun linnassa joko pakolla tai vapaaehtoisesti, luostariveljet olivat patikoineet Turusta Roomaan paavia tapaamaan, Pietari Kalm oli tuonut Akatemian puutarhaan villiviinin ja tuoksuvatukan. Useat ulkomaalaiset kulttuurimatkailijat kuten Giuseppe Acerbi, Edward Clarke ja Madame de Stael olivat ikuistaneet sanalla ja piirroksilla Turun maailmakirjallisuuteen.

Turun historiallista kukoistuskautta ei lopettanut vuoden 1827 tulipalo, vaan liian läheiset yhteydet länteen. Venäjän hallinto halusi heikentää Turun vaikutusta muuhun Suomeen siirtämällä yliopiston Helsinkiin ja antamalla Helsinginkosken kyläpahaselle pääkaupunkioikeudet. Niinpä siitä tuli suuri pää pienelle ruumiille.

Ehkäpä hallinnollisen ja koulutuksellisen painopisteen siirtäminen Turusta pois olikin onnekas tapahtuma: Turku on nyt sopivan kokoinen. Sen kulttuurielämä on monipuolista, siellä on useita yliopistoja ja korkeakouluja, se kasvattaa ja kouluttaa hallinto- ja talousvirkamiehiä ja tarjoaa hyvän ympäristön monen alan taiteentekijöille.

Mikä on yksittäisen ihmisen kannalta parasta Turussa? Se on turkulaisuus. Se on sitä, ettei työntäydytä liian liki toista, annetaan oma rauha. Se ei ole töykeyttä tai kylmyyttä, vaan hienotunteisuutta ja vuosisatojen kasvattamaa sivistystä, sitä joka oli siellä ensimmäisenä Suomessa.