Pois postin tieltä

ain taannoin ulkomailta postikortin, jossa nimeni lisäksi ei ollut muita osoitetietoja kuin Turku. Perille kortti kuitenkin löysi. Ihailtavaa toimintaa postilta. Yritäpä lähettää sähköpostitse viesti, jossa on yhdenkin kirjaimen heitto. Takaisin tulee paluupostissa merkinnällä "vastaanottaja tuntematon". Mikään kone ei voita vielä ihmistä ainakaan postitusasioissa.

Tunnetuimpia suomalaisia spoonerismeja on Kari Kuuvankin laulussaan käyttämä sananmuunnos "kun Kusti polkee, niin posti kulkee". Postin olemassaololla ja kulkemisella on ollut ja on yhä sähköisille viestimille suuri merkitys.

Radion alkuaikoina monet silloiset kontaktiohjelmat nojasivat vahvasti kuuntelijoiden lähettämiin kirjeisiin. Markus-setä luki lasten lähettämiä kirjeitä, samoin Muumi, ja Pikku Kakkosen ja Kimurantin posti toimivat yhä. Sosiaalinen kirjelaatikko, Maamiehen tietolaari ja viihdeohjelma Tuohikontti suorastaan elivät kirjeistä.

Postin merkitys maailmanhistoriassa on ollut mahtava. Ei ihme, että se on jättänyt niin vahvat jäljet kulttuurihistoriaan ja taiteeseen. Klassista Villin Lännen elokuvaa ei voi kuvitella ilman postivaunuja, jotka kiitävät pitkin mutkaisia ja pölyisiä teitä matkustajinaan sekalainen seurakunta ihmisiä.

Kirjallisuudessa on teoksia, joissa postilla on keskeinen merkitys: Ilmari Kiannon Vanha postineiti, James M. Cainin Postiljooni soittaa aina kahdesti, Charles Bukowskin Postitoimisto, Marquezin Kukapa everstille kirjoittaisi tai vaikkapa Janoschin Postia Tiikerille.

Musiikkipuolella tunnettuja postilaisuuden lipunkantajia ovat olleet mm. lastenlaulut Pois, pois postin tieltä ja Minä olen pikku poika postiljoon. Iskelmissä on keskitytty enemmänkin postin toimenpiteitä vaativiin tehtäviin kuten rakkauskirjeiden kirjoittamiseen. Laulujen kirjeet rustataan hiekkaan tai sydänverellä, suljetaan suudelmin tai kastellaan kyynelin. Koskettavimpia kirjeen kirjoittamiseen liittyviä lauluja on mielestäni Eero Piirron esittämä Kirjeen sulle kirjootan, jossa hevosen vetämän lantakasan päällä pannaan paperille kuulumisia Ruotsiin lähteneelle rakastetulle, josta ei ole muutamaan vuoteen kuulunut mitään.

Kirjallisuudelle kirjeiden kirjoittamisella on ollut hyvin keskeinen asema. Englannissa tuli 1700-luvulla suosituksi romaanimuodoksi kirjeromaani. Boomin aloitti kirjakauppias Richardson edistääkseen kirjepaperin myyntiä. Hänen romaaninsa Pamela poiki jatko-osia, mutta myös loistavan parodian, Fieldingin Tom Jonesin

Niin kirjallisuudessa kuin esittävissäkin taiteissa kirjeillä on suuri dramaturginen merkitys. Kirjeen odottaminen luo jännitystä, joka tiivistyy preivin saapumiseen ja lukemiseen. Sisältö on yleensä joko etukäteisiä pelkoja vahvistava tai aivan päinvastainen. Kirjeiden dramatiikkaa lisää se, että ne yleensä välittävät uhkauksia tai lunnasvaatimuksia. Vääriin käsiin joutuneet luottamukselliset kirjeet ovat hyvä väline kiristyskirjeiden lähettämiseen.

Postin vanha liikemerkki oli postitorvi, jonka ääni kertoi Pony Expressin saapuneen tuomaan ilo- ja surusanomia maailmalta. Nykyinen tunnus on sininen piste, joka on kuulemma on energinen ja iloinen.

Olen oman henkilöhistoriani aikana nähnyt postin iloisen energisen kehityksen. Kun ennen posti jaettiin lauantainakin ja muina päivinä vielä kaksi kertaa päivässä, nykyään kansalaisten peruspalveluihin kuulut postitoimisto on jonkin ruokakaupan filiaali. Postineidit myyvät keskiolutta ja makkaraa, kun he ennen olivat luotettuja ja arvostettuja valtion virkamiehiä, jotka tunsivat asiakkaansa ja osasivat toimittaa perille lähetykset, joissa olivat vajaatkin osoitetiedot. Kuten pelkkä kaupunki, kuten saamassani kortissa.