elevision neloskanavalla alkoi uusi sketsisarja Ranuan kummit. En nähnyt aloitusosaa, joten paha mennä arvostelemaan. Etukäteen mielenkiintoista sarjassa on se, että käsikirjoittajat ovat naisia. Kirjailijoista yli puolet on naisia, joten ei tässäkään pitäisi olla mitään ihmeellistä. Erityiseksi asian tekee kuitenkin se, että kirjallisuuden humoristien joukossa ei juuri ole naisia. Mihinkähän tämä oikein perustuu, ellei väärinkäsitykseen?
Suomalaisen kirjallisuuden suurimpia humoristeja on Aleksis Kivi. Ei hän mikään kuoliaaksinaurattaja ollut, mutta huumorihan on jotakin muuta kuin naurattaminen. Se on tyylipiirre ja asioiden tarkastelua yllättävistä näkökulmista, mutta tietenkin myös verbaliikkaa, sanan käyttöä. Minua on aina jaksanut huvittaa Nummisuutarien kohtaus, jossa Esko ja Mikko harjoittelevat kotona odottavaa kuulustelua varten. Esko: Mikko Vilkastus, koska läksit poikani, Eskon, kanssa Karrista? Mikko: Me läksimme vähän ennen kuin Esko ruokapöydän nurin viskasi.
Antti Tuuri on sitä mieltä, että huumori jakautuu itä- ja länsisuomalaisuuteen. Itäisellä puolella luotetaan sanaan eli savolaisen täytyy sannoo mätjäyttee, kun lännessä, erityisesti Pohjanmaalla, tapahtumia vain seurataan sivusta. Tämä tulee hyvin esille Tuurin Pohjanmaa-romaanissa, jossa ei ole kuin yksi repliikki. Koko romaani on kerrottu käyttämällä epäsuoraa esitystä, joka tuo kerrontaan humoristisen sävyn. Toisten puheet esitetään lukijalle ikään kuin kommentoituina.
Huumoria on yritetty määritellä Antiikin ajoista lähtien. Kuuntelin 1960-luvun lopulla professori Eino Krohnin estetiikan luentoja. Hänen mukaansa koomisuutta voi selittää ainakin kahdella eri tavalla, degradaatio- ja inkongruenssiteorialla. Degradaatioteoria eli psykologisen vastakohdan teoria näkee koomisuuden syntyvän kun suuri muuttuu pieneksi, arvokas arvottomaksi. Inkongruenssiteoriassa on kyse asioiden yhteensopimattomuudesta. Krohn sanoi, että koominen on aina eräänlainen tyylivirhe. Muistanpa Veikko Huovisen jossakin puheessaan sanoneen, että hänelle oli litanian "yksi, kaksi, kolme, hevonen, viisi" keksiminen valaiseva kokemus. Tätä estetiikkaa noudattaakin esim. Huovisen littlejuttu, jossa mannekiinilta kysyttiin, mikä oli maailman kaunein sana. - Koera, vastasi mannekiini.
Onko huumori jotenkin miehiseen sukupuoleen sidottu juttu? Ainakin asian liepeillä oleva sanasto näyttäisi olevan miehistä. On huumorimiehiä, mutta ei huumorinaisista. Itsevaltiaiden käsikirjoitukset paranivat, kun tiimiin tuli nainen, Kaisa Pylkkänen. Ranuan kummeissa on kolme naista, joten tässä suhteessa voi asettaa suuria odotuksia. Mutta mikään ei ole vaikeampaa kuin olla tahallisesti hauska. Siksi humoristin nimen saanut kirjailija kiusaantuu. On kuin leimattaisiin pelleksi. Suuret humoristit eivät pyrikään hauskuuttamaan, vaan synnyttämään koomisen tunteen vastaanottajassa. Vitsit ovat vähissä, jos katsojaa alkaa nolottaa.