Säännöksiä kanoista

uin taannoin lehdestä, että BBC:n toimittaja oli paraatia selostaessaan sanonut, että "vartioiden edessä näemme Kuninkaallisen Arse Hortilleryn ". Piti tietenkin sanoa, että Horse Artillery eikä vaihtaa sanojen alkutavuja niin, että tykistön hevosten tilalle tuli ahteri ja tykistön tilalle bordelliin viittaava sana. Kyseessä oli sanan lipsahdus eli ns. sananmuunnos.

Selostavalle sattuu. Kerrotaan, että selostaessaan vuonna 1960 Mannerheimin ratsastajapatsaan paljastusta Pekka Tiilikainen olisi kutsunut muistomerkkiä patsastajaratsaaksi. Siinäkin oli kyseessä sananmuunnos.

Sananmuunnokset ovat paitsi neurologinen häiriö myös vanha kansainvälinen sanoilla leikittely- ja vitsailutapa. Ranskalaiset kutsuvat niitä sananväännöksiksi (contrepèterie) joiden synnyn he ajoittavat 1100-luvulle. Rabelais kirjoitti vuonna 1533: Femme folle à la Messe/ Femme molle à la fesse (nainen on hullu messussa/ naisella on pehmeät pakarat).

Englanninkielinen ja kansainvälinenkin nimi sananmuunnoksille on spoonerismi. Nimi on annettu pastori ja Oxfordin New Collegen dekaanin William Spoonerin mukaan. Spoonerilla ajatus juoksi puhe-elimiä nopeammin ja sanat menivät sekaisin. Hänen sananmuunnoksensa olivat siis kielen tahattomia lipsahduksia, slip of the tongue, munansaannoksia eli tip of the slung

Kun dekaani Spoonerin piti kohottaa kolme hurraahuutoa vanhan rakkaan kuningatar Viktorian kunniaksi (to our dear old queen, pastorilta lipsahti to our queer old Dean eli hurraata huudettiin vanhalle kahelille dekaanillemme.

Suomalaiset ovat aina olleet kiinnostuneita tuottamaan pääasiassa kaksimielisiä sananmuunnoksia, joista osa on jopa enemmän kuin hävyttömiä. Viattomimmasta päästä ovat esimerkiksi nimet Heikki Levonen, Jukka Hurri ja Pentti Arvo, mutta Antti Hirvi, Pentti Ahvanainen ja Vieno Huttunen ovat jo sanamuunnostaiteen kaksimielisyyden tyyppiesimerkkejä. Ehkäpä suomalaisten kiinnostuksella sanojen vääntämiseen on samaa pohjaa kuin englantilaisten innostuksella kirjoittaa puolituhmia limerick-runoja.

Suomen kieli asettaa sanamuunnoksille omat rajoituksensa, mutta suomella on myös etunsa: muunnetut sanat toimivat myös kirjoitettuina. Sama pätee viron kieleenkin. Niinpä perutava hobuse norse eli 'pillastuvan hevosen kuorsaus' spooneroituu 'alakuloisen hevosen takapuoleksi': norutava hobuse perse. Esimerkki suomen kielen käyttämisestä vähemmän hävyttömään sananvääntöilmaisuun:

Kerran kertoi Levos-Heikki,
jolta käypi hevosleikki:
- Eipä teille pukki tuu,
tiellä kun on tukkipuu.
Pulkka koskee tukin pieltä,
vauhti suistaa pukin tieltä.
Pukilta jo hihat palaa,
rähmällään kun pihat halaa.

Englanninkieliset spoonerismit pitää lukea ääneen, ennen kuin sanojen merkitys selviää, sillä muutokset toimivat foneettisesti: a well-oiled bicycle (hyvin öljytty polkupyörä) a well-boiled icicle (hyvin keitetty jääpuikko).

Sananmuunnokset ovat dynaaminen kielen alue. Uusien käsitteiden ilmaantuessa niitä otetaan käyttöön. Ainakin minulle maistuvat tuoreilta lonkkupullo, hintalappu, tammenlehti, pupu-kello ja get-a-way.

EU saattaa olla hyvä kasvualusta spoonerismeille, kun Virosta ja Puolasta on tulossa uusia jäseniä. Tehdäänhän Unionin virastoissa paitsi säännöksiä kanoista myös käännöksiä sanoista.