ärimmäisten elämysten saaminen näyttää olevan nykyisen elämänmuotomme keskeisiä tavoitteita. Seikkailukoulut, -leirit ja -matkat ovat jo suurta bisnestä. Tätä markkinoivat myös mainokset ja sellaisia muistuttavat televisio-ohjelmat, joissa tavalliset ihmiset kilpailevat rahapalkinnoista. Ovatko nämä itsensä alttiiksi panevat kilvoittelijat katsojien sijaiskokijoita, Ostoskanavan myymiä vatsalihasten mekaanisia kiinteyttäjiä, kun katsojalla ei ole aikaa eikä halua nähdä asian eteen vaivaa?
Stuntman on sijaisnäyttelijä tai ehkä useammin henkilö, joka tekee toisten puolesta vaarallisia ja erityistaitoja vaativia temppuja.
Muistan pienen pettymyksen hetken, kun tajusin, ettei Tom Mix tai hänen kollegansa hypännytkään itse ikkunan läpi eikä pudottautunut parvekkeelta neljä metriä alapuolellaan olevan hevosen selkään. Sankari ei ollutkaan kaikkivoipa ja osaava. Sitten tajusin, että joku sen tempun oli tehnyt, stuntman, kasvoton sankari, joka uhrasi itsensä toisen edestä ja antoi sankarin kerätä pisteet.
Jo mykän filmin ajoilta elokuva on käyttänyt stuntmaneja. Minulle itselleni on ollut yksi ja ainoa sijaissankari, Yakima Canutt. Ensimmäisen kerran näin Enos Edward Canuttin taidonnäytteen John Fordin ohjaamassa elokuvassa Hyökkäys erämaassa (Stagecoach 1939). Elokuva perustuu Ernest Haycoxin romaaniin, jonka juoniaines on lainaa Guy de Maupassantin novellista Rasvapallo.
Elokuvan pääosassa on John Wayne, juoppona tohtorina Thomas Mitchell, joka sai osastaan Oscarin. Elokuva kertoo sekalaisen seurueen postivaunumatkasta, jonka on keskeyttää intiaanien hyökkäys. Filmi kuvattiin Fordin suosikkimaisemassa Monument Valleyssa Arizonan ja Utahin rajamailla.
Intiaanit siis hyökkäävät postivaunujen kimppuun. Yksi intiaaneista ratsastaa postivaunuja vetävän hevosvaljakon eteen ja hyppää kyytiin irrottaakseen hevoset vaunuista. John Wayne ampuu kiväärillä intiaania. Tämä putoaa kyydistä, mutta ei kierähdäkään sivuun vaunujen alta, vaan roikkuu valjaista kiinni pitäen mukana. Näemme, kuinka koko hevosvaljakko ajaa intiaania näyttelevän Yakima Canuttin yli, mutta hän selviää ja myöhemmin kierittelee itsensä pystyyn kuin vakuuttaakseen katsojalle, ettei ollut nukke. Upea suoritus, varmaankin elokuvahistorian komeimpia stunttemppuja.
Yakima Canutt teki myöhemmin hienoa työtä ohjaajana, mm. Ben Hurin kilpa-ajokohtaus on hänen käsialaansa, samoin El Cidin miekkailukohtaukset.
Yakiman tavaramerkki oli hypätä hevosen selästä postivaunujen katolle. Hän oli kehittänyt tätä temppua varten erityisen jalustimen hevosen satulaan, ettei jalka jäisi jumiin. Canutt työskentelikin aktiivisesti stuntmanien turvallisuuden hyväksi. Hän sai lopulta tunnustustakin vuosikymmeniä kestäneestä urastaan näyttelijänä ja ohjaajana, erityis Oscarin vuonna 1966.
Nuoremmista stuntmaneista olen pitänyt Terry Leonardin työstä, koska hän erityisesti Indiana Jones -elokuvissa selvästi seuraa Canuttin jalanjälkiä. Kadonneen aarteen metsästyksessä ainakin kahdessa kohtauksessa Leonard toimii kuin Canutt: hyppää hevosen selästä auton katolle ja laahautuu auton alla.
Saattaa olla, että nykyinen digitaalitekniikka tekee stuntmanit työttömiksi. Efektejä voidaan koota ja toteuttaa ilman että ihmiset ovat fyysisesti mukana kohtauksissa. Tulevaisuudessa teknikot ovat meidän stuntmanejamme. Elokuvahistoria on onneksi todistamassa, etteivät kaikki jutut ole olleet lavastettuja, vaan mukana olleet ovat todellakin olleet mukana. Kuten Saaren tai Suuren seikkailun vaatimattomat stuntmanimme.