elailin taannoin hajamielisesti jotakin aikakauslehteä. Sivuilla vilahteli tuttuja kasvoja, tyypillisiä julkisuuden henkilöitä, mm. kansanedustaja Susi-Pulliainen ja kirjailija Anja Snellman. En lukenut tekstejä, katselin vain kuvia. Havahduin vasta, kun vastaan tuli nuorehko nainen, jolla oli silmälasit, jollaisia käytettiin joskus viisitoista vuotta sitten. Ja niinpä tosiaan: lehti olikin vuodelta 1986. Mikään ei ollut juuri muuttunut, samat kasvot, mutta eri silmälasit. Ja tietenkin Anja Snellman oli vaihtanut nimeä.
Mutta oli toki muutakin muutosta, jonka älysin vasta kuvien tarkemman tutkimisen jälkeen: yhdessäkään kuvassa ei näkynyt tietokonetta, vaikka kuvat oli otettu kirjoittavien ihmisten työhuoneissa.
Nykyään tietokone kuuluu virkamiesten ja kirjallisten ihmisten lavasteisiin. Kun katselee televisiouutisia, jokaisen puhuvan asiantuntijapään takana näkyy kompuutteri. Yleensä näyttöruudulla pyörii ruudunsäästöohjelma, josta päätellen suurin osa käyttää Windowsia.
Viidessätoista vuodessa tietokoneesta on tullut kuvattavien ihmisten kuvausrekvisiittaa, samalla tavalla kuin polkupyörä oli 30-luvulla ja auto 50-luvulla.
Itse hankin ensimmäisen tietokoneeni juuri vuonna 1986. Se oli varsin vaatimaton laite verrattuna nykyisiin. Keskusmuistia oli 256 kt, kaksi 360 kt:n lerppuasemaa ja prosessorivääntöä 4.1 megahertziä. Se oli silloin ehkä pieni askel ihmiskunnalle, mutta melkoinen harppaus sähkökirjoituskoneen käyttäjälle.
Käsikirjoituksen puhtaaksikirjoitus oli ollut minulle siihen saakka tuskallinen toimi. Ajattelin, että kun kerran kirjoitetaan puhtaaksi, liuskoilla ei saa olla ylilyöntejä eikä käsin tehtyjä korjauksia. Niinpä, kun tekstiin tuli väärä sana silmän hypätessä kopioitavalta riviltä, yritin muuttaa tekstiä siten, että virhe sopi kontekstiin. Hulluksihan siinä oli tulla. Tietokone ratkaisi tämän ongelman.
Olen usein miettinyt, millä tavalla tekstinkäsittely on muuttanut omaa kirjoittamistani. Kun siirryin tietokonekantaan, alun opettelun jälkeen oli kuin uusi maailma olisi avautunut. Tekstilohkoja ja kappaleita saattoi siirtää toiseen paikkaan, lauseen saattoi lisätä tekstin keskelle, sanoja saattoi vaihtaa automaattisesti jne. Suurin muutos oli kuitenkin se, että tekstin stilisointi siirtyi päästä sormiin. Kun ennen ajattelin lauseen valmiiksi ennen kirjoittamista, nyt kirjoitin lauseen sanan ympärille.
Olen varma, että kirjoittamisen tekninen helppous on vaikuttanut kaikkien kirjoittajien teksteihin lihottavasti. Tekstit ovat löysempiä, kirjat monisivuisempia. Eli kuten Jari Tervo sanoi mainostaessaan jotain tietokonemerkkiä lehdessä: Kirjoista ei ehkä tule parempia, mutta ainakin paksumpia.
Suomalaiset ovat teknologiauskovaisia. Varmaankaan missään muussa kielessä kuin suomessa ei kutsuta tyhmää laskukonetta tietokoneeksi. Olisi mukava tietää, kuka aikoinaan antoi vehkeelle näin kunnioittavan nimen. Ehkäpä sama tyyppi, joka kyseli ennen vanhaan Alkon kulmilla, onko tietoa.
Tietokonekin on vain väline ja renki. Periaatteessa on sama, millä tekstinsä tekee, jos ei anna vehkeen viedä. Monia kirjoja lukiessa ei tulekaan mieleen, millä tämä on kirjoitettu, vaan miksi.
Edistys edistyy, tekniikka kehittyy. Kun viidentoista vuoden kuluttua selaa tämän päivän aikakauslehtiä, on mielenkiintoista verrata nykyisiä kulissejamme silloisiin. Jos on enää mitään verrattavaa.