Robinson Crusoe ilmestyi vuonna 1719. Se käännettiin hyvin nopeasti kaikille maailman sivistyskielille. Ruotsiksi kirja ilmestyi lyhennettynä laitoksena 1738 ja laajempana 1752, suomeksi Robinson käännettiin 1847. Defoe kirjoitti romaanilleen kaksi jatko-osaa, jotka ovat myöhemmin unohtuneet. Toisessa osassa Robinson palaa saarelleen, jonne on muodostumassa eräänlainen utopia. Kolmas osa sisältää kommentteja kahteen ensimmäiseen.

Uusi suomennos

Suomalainen lukija on tähän saakka saanut tutustua lyhennettyihin, lähinnä nuorisolle muokattuihin Robinson Crusoen seikkailuihin joko kirjan muodossa tai kuvasarjoina ja elokuvina. Juhani Lindholmin suomentama laitos on ensimmäinen koko romaanin käännös, joka sisältää myös Robinsonin toisen osan.

Romaanin ensimmäinen osa päättyy siihen, kun Robinson on myynyt Brasiliassa sijaitsevan plantaasinsa ja palaa Lissabonista Englantiin.

Toisessa osassa päähenkilö on asettunut Englantiin, avioitunut ja viettää vaurasta elämää. Juan Fernándezin saari on kuitenkin koko ajan Robinsonin mielessä. Vaimon kuolema on lopulta se sykäys, joka sysää hänet kuitenkin taas matkaan ja niin Robinson palaa saarelleen.

Robinsonin toinen matka ulottuu kolmelle mantereelle ja kestää 10 vuotta ja yhdeksän kuukautta. Saarella käynnin ja sen elämän järjestelyn lisäksi hän matkustaa Intiaan, Kiinaan ja Venäjälle, josta palaa lopulta eri vaiheiden jälkeen Englantiin.

Matkalla Robinson on tehnyt kauppaa ja vaurastunut entisestään. Kotona 72-vuotias seikkailija on lopulta löytänyt sisältään sen mielentyyneyden, joka auttaa valmistautumaan ”tähänastisia paljon pitemmälle matkalle”.

Robinsonin seikkailujen toinen osa on ollut unohdettuna pitkään. Se ei vedäkään kiinnostavuudessaan vertoja ensimmäiselle osalle, jonka viehätys on selviytyjän tarinassa, siinä, kuten Rousseau romaania ylisti, että yksin saarella asunut Robinson, melkein ilman työkaluja ja apuvälineitä pystyi tekemään elämästään kutakuinkin mukavan. Liisa Saariluoma korostaakin tutkimuksessaan Postindividualistisesta romaanista, että Robinsonissa ”arkipäivän työt ja toiminnot tulevat kiinnostaviksi siksi, että niitten suorittajana on pelkästään itsensä, oman neuvokkuutensa ja työnsä varaan jäänyt yksilö”.

Rousseau löysi Robinsonin

Robinson Crusoen suosio oli 1700-luvun puolenvälin tienoilla laskenut. Romaanin uuden nousun aiheutti nimenomaan Rousseau, joka kasvatusopillisessa romaanissaan Émile (1762) kuvasi Robinson Crusoeta luonnonmukaisen kasvatuksen onnistuneimmaksi esitykseksi. Hän jopa intoili, että kirja yksin riittäisi pitkäksi aikaa Émilen koko kirjastoksi. Rousseaun mielestä tarina Robinsonista kertoi ihmisen aineellisen kulttuurin kehityshistorian, sen kuinka keräilijästä tuli metsästyksen, karjanhoidon ja maanviljelyn kautta teollisuutta harjoittava yksilö. Valistusfilosofien ajatus ihmisen luontaisesta hyvyydestä ja pahuudesta sivistyksen tuotteena löytyi Robinsonista.

Defoessa, poliitikossa ja sanomalehtimiehessä, John Locken liberalismi oli löytänyt vastakaikua. Romaani ilmensi valistusajan filosofian rationalismia ja empirismiä ja herätti myös siirtomaavaistoja. Varsinkin toinen osa korostaa ajan kolonialistisia aatteita suhteissa alusmaihin, alkuasukkaisiin ja orja- ja oopiumkauppaan.

Robinsonadin synty

Robinson antoi nimen kokonaiselle kirjallisuussuunnalle, jota kutsutaan robinsonadiksi. Huomattavaa on, ettei Robinson Crusoesta kertova romaani ollut suinkaan tämän suunnan ensimmäinen edustaja, vaan jo antiikin kirjallisuudessa oli kuvauksia asumattomien saarien erakoista. Ennen Robinsonin ilmestymistä esiintyvistä robinsonadeista kannattaa mainita kolme: Sophokleen näytelmä Philoktetes , Ibn Tophailin Hai Ibn Yokdahn ja Grimmelshausenin Simplicissimus .

Robinsonin jälkeisiä robinsonadeja on satoja ellei tuhansia. Rousseaun käsitykset omaksuneet kasvattajat kehittivät ajatusta edelleen ja kirjoittivat koko joukon ns. pedagogisia robinsonadeja. Niiden tarkoituksena oli kirkastaa Defoen ro-maanissa olevia ajatuksia. Tunnetuin tämän suunnan yritys on J.H. Campen 1779-80 julkaisema Robinson der jüngere . Kirjassa tekijä yrittää osoittaa, että yksilön kehitys noudattaa koko ihmiskunnan kehityshistorian kulkua. Campen ja hänen hengenheimolaistensa teoksissa - mm. J. R. Wyssin Sveitsiläisessä Robinsonissa jaettiin perustietoa arkipäivän toimista hyvin laaja-alaisesti, voisi sanoa, että kirjat olivat suorastaan käsityöammattien oppaita.

Erityisesti seikkailu- ja nuorisokirjallisuus on käyttänyt aihetta ahkerasti. Esimerkiksi Jules Vernen Salaperäinen saari, Kapteeni Grantin lapset ja Robinsonkoulu ovat hyvin selkeitä robinsonadeja, samoin Robert Louis Stevensonin Aarresaari tai Edgar Rice Borroughsin Apinain Tarzan . Suomalaisen poika- ja eräkirjallisuuden perustaja Alfred Emil Ingman käytti robinsonadia kaikkien romaaniensa rakenteena ( Rimpisuon usvapatsas, Kahden taalarin raha, Latvasaaren kuninkaan hovilinna) , merkittävä se oli myös Kaarlo Hänniselle ( Jäämeren sankari ) tai Yrjö Kokolle ( Sudenhampainen kaulanauha ). Unohtamatta tietenkään Aleksis Kiven Seitsemää veljestä , jossa robinsonadijakso on melkein kaksi kolmasosaa romaanin laajuudesta. Seitsemän veljeksen asema suomalaisessa kirjallisuudessa muistuttaa Robinson Crusoen merkitystä englantilaiselle modernille romaanikirjallisuudelle.

Tournierin Robinson

Modernin kirjallisuuden tunnetuimpia robinson-vaikutteisia romaaneja on ranskalaisen Michel Tournierin Perjantai eli Tyynen meren kiirastuli . Romaanista on ilmestynyt juuri uusi painos suomalaisille lukijoille.

Perjantai on rousseaulainen robinsonadi. Tournier tekee sitä tietoisesti, sillä Robinsonin vangittua ensimmäiset villivuohet, kertoja toistaa Rousseaun arvion Robinson Crusoe –romaanista sovellettuna suoraan Robinsonin toimiin: ”Niin kuin ihmiskunta muinoin hänkin oli siirtynyt keräily- ja metsästysasteelta maanviljelyksen ja karjanhoidon asteelle”.

Perjantai sijoittuu tasan sata vuotta myöhemmäksi kuin esikuvansa eli valistusaikaan, vuosiin 1759-87. Tournierin Robinsonin ei tarvitsisi työskennellä samalla tavalla elantonsa eteen kuin Defoen päähenkilön, mutta hän järjestää elämänsä itse säätämillään laeilla, sanktioilla ja työjärjestyksillä. Se on symbolista toimintaa: Robinson yrittää luoda ja ylläpitää inhimillistä järjestystä. Valistuksen ajatus yksilön onnen saavuttamisesta yhteiskunnan kehittämisestä järjen ja järjestyksen avulla kulminoituu Tournierin Robinsonin elämässä.

Kaksi Perjantaita

Myös Tournierillä alkuasukas Perjantai toimii eurooppalaisen kulttuurin kritiikin välineenä. Tournier pitää kuitenkin Defoen ”jaloa villiä” abstraktiona. Hän ei ole mikään oikean luonnonkansan edustaja vaan käänteinen kulttuuri-ihminen.

Perjantain Perjantai räjäyttää Robinsonin ruutivaraston taivaan tuuliin. Tämä on lähtölaukaus sille, että Robinson ikään kuin omaksuu luonnonmukaisen, paratiisimaisen elämäntavan.

Tournier on itse kuvannut romaaniaan sanomalla, että siinä kuvataan kahden kulttuurin kohtaamista. Liisa Saariluoman mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole juuri sen etnografisempi tapaus kuin Defoellakaan. Molemmat Perjantait jäävät yhtä abstrakteiksi kuin Rousseaun jalo villi.

Perjantai-romaania on luonnehdittu sanomalla, että se on 1800-luvun romaani, jossa on 1900-luvun sisältö. Defoe loi Robinson Crusoessa paitsi seikkailuromaanin, myös myytin riippumattomasta ja luonnon ehdoilla toimivasta yksilöstä. Tournier on tietoinen myyttien käyttäjä. Hänen mielestään kirjailijan tehtävä on luoda ja uudistaa niitä, luoda vastamyyttejä, sillä ne pakottavat kyseenalaistamaan yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyt normit.